Keskimaan edustajisto päätti yli 9,5 miljoonan euron ylijäämänpalautuksen maksusta
21.4.2023 10:02:01 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaan edustajisto päätti kevätkokouksessa 20.4.2023 ylijäämänpalautuksen maksamisesta. Keskimaa jakaa omistajilleen kesäkuussa ylijäämänpalautusta ja osuusmaksun korkoa. Vuoden 2022 tuloksesta ylijäämänpalautusta maksetaan yli 9,5 miljoonaa, mikä on noin 2 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuonna.
Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille 1,75 % Osuuskauppa Keskimaasta tehtyjen, S-Etukortilla rekisteröityjen bonusostojen määrästä. Osuusmaksun koron suuruudeksi Keskimaan edustajisto päätti edellisvuosien tapaan 6 % eli 6 euroa osuusmaksulta, yhteensä 805 842 €. Ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko maksetaan asiakasomistajille 9. kesäkuuta.
− Ylijäämänpalautus on tärkeä etuus ja palkkio asiakasomistajillemme vuoden ostoista Keskimaalle. Tänä vuonna halusimme aikaistaa päätöstä ylijäämänpalautuksen maksamisesta, jotta saamme sen maksuun jo kesäkauden alkuun, samalle päivälle kuin asiakasomistajillemme maksetaan myös Bonukset. Hyvän tulosvuoden siivittämänä maksamme ylijäämänpalautusta jopa 1,75 %, mikä on 0,25 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Uskomme, että nousseiden elinkustannusten vuoksi tänä vuonna maksettavalla ylijäämänpalautuksella on entistä suurempi merkitys, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Osuuskauppa Keskimaa on maksanut ylijäämänpalautusta katkeamatta yli 20 vuoden ajan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Määttätoimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:010 767 3010antti.maatta@sok.fiNiko ToivanenTalousjohtaja, CFO
Puh:+358 10 767 3030niko.toivanen@sok.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 733 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 137000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
ABC Keljonkankaan uusi mittarikenttä avataan 1.7. – sähkölatausasema valmistuu heinäkuun aikana30.6.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan ABC Keljonkankaan uudistus etenee suunnitelmien mukaisesti, kun uusi polttonestemittarikenttä avataan asiakkaille 1.7. ja ABC-suurteholatausasema avataan heinäkuun aikana. ABC Keljonkankaan liikennemyymälä palvelee asiakkaita normaalisti koko kesän ajan.
Prisma Seppälän verkkokaupan uusi noutopiste avautuu 25.6.202624.6.2026 08:25:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan Prisma Seppälän verkkokaupan uusi S-kaupat-noutopiste avautuu torstaina 25.6.2026. Uusi noutopiste sijaitsee Prisman parkkihallin Vasarakadun puoleisessa päädyssä, ja se tekee verkko-ostosten noutamisesta entistä sujuvampaa kaikissa sääolosuhteissa. Samalla noutokapasiteetti kasvaa ja myös Prisma.fi:n käyttötavaranoutolokerikko siirtyy uuteen sijaintiin.
S-market Hankasalmen uudistus valmistui – avajaisia vietetään 11.–13.6.10.6.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan S-market Hankasalmen uudistus on valmistunut. Noin 1500 neliömetrin myymälässä on uusittu kylmälaitteet, raikastettu myymäläilmettä ja muokattu valikoimaa vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistuneen myymälän avajaisia vietetään torstaina 11.6. kakkukahvien ja avajaistarjousten merkeissä.
Break Sokos Hotel Himoksen ensimmäinen talvisesonki yllätti – hiihtolomaviikot lähes loppuunmyyty3.6.2026 09:40:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa 2025 avattu Break Sokos Hotel Himos on saanut vahvan alun toiminnalleen. Hotellin ensimmäinen talvisesonki jäi kokonaisuudessaan verrattain lyhyeksi, mutta vilkkaimmat ajanjaksot, erityisesti hiihtolomaviikot, sujuivat odotettua paremmin ja hotelli oli lähes loppuunmyyty.
"Jos en muuta saa, menen kaupan kassalle töihin"1.6.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Lausahdus paljastaa sitkeän asenteen: palvelualan työ nähdään yhä liian usein viimeisenä vaihtoehtona, ei arvostettavana ammattina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
