Keskimaan edustajisto päätti yli 9,5 miljoonan euron ylijäämänpalautuksen maksusta

Osuuskauppa Keskimaan edustajisto päätti kevätkokouksessa 20.4.2023 ylijäämänpalautuksen maksamisesta. Keskimaa jakaa omistajilleen kesäkuussa ylijäämänpalautusta ja osuusmaksun korkoa. Vuoden 2022 tuloksesta ylijäämänpalautusta maksetaan yli 9,5 miljoonaa, mikä on noin 2 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuonna.
Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille 1,75 % Osuuskauppa Keskimaasta tehtyjen, S-Etukortilla rekisteröityjen bonusostojen määrästä. Osuusmaksun koron suuruudeksi Keskimaan edustajisto päätti edellisvuosien tapaan 6 % eli 6 euroa osuusmaksulta, yhteensä 805 842 €. Ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko maksetaan asiakasomistajille 9. kesäkuuta.
− Ylijäämänpalautus on tärkeä etuus ja palkkio asiakasomistajillemme vuoden ostoista Keskimaalle. Tänä vuonna halusimme aikaistaa päätöstä ylijäämänpalautuksen maksamisesta, jotta saamme sen maksuun jo kesäkauden alkuun, samalle päivälle kuin asiakasomistajillemme maksetaan myös Bonukset. Hyvän tulosvuoden siivittämänä maksamme ylijäämänpalautusta jopa 1,75 %, mikä on 0,25 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Uskomme, että nousseiden elinkustannusten vuoksi tänä vuonna maksettavalla ylijäämänpalautuksella on entistä suurempi merkitys, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Osuuskauppa Keskimaa on maksanut ylijäämänpalautusta katkeamatta yli 20 vuoden ajan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Määttätoimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:010 767 3010antti.maatta@sok.fiNiko ToivanenTalousjohtaja, CFO
Puh:+358 10 767 3030niko.toivanen@sok.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 733 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 137000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa rakentaa Multialle uuden Sale-myymälän1.6.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa rakentaa Multialle uuden kiinteistön Sale-myymälää varten. Rakennusprojekti alkaa syksyllä 2023, ja sen on määrä valmistua keväällä 2024. Vanha myymälä palvelee Multialla uuden myymälän avautumiseen asti.
Keskimaa rakentaa uuden S-marketin Jyväskylän keskustan läheisyyteen1.6.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa rakentaa uuden S-marketin Jyväskylään Voionmaankadulle. Rakennustyöt alkavat lokakuussa 2023 nykyisen kiinteistön purkamisella. Uuden S-marketin on määrä valmistua syksyllä 2024.
Laukaaseen avataan uusi autopesupalvelu heinäkuussa31.5.2023 09:45:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa rakentaa S-market Laukaan yhteyteen uuden autopesupalvelun. Keskimaan autopesuverkoston uusin toimipaikka ABC CarWash Laukaa sijoittuu S-marketin uuden laajennusosan viereen. ABC CarWash Laukaa avataan heinäkuun alussa.
Kukkakauppa Ilona avataan Prisma Palokan yhteyteen25.5.2023 12:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa avaa Prisma Palokan yhteyteen kukkakauppa Ilonan Jyväskylässä. Palokkaan avattava Ilona on kolmas Keskimaan Prismojen yhteydessä palveleva kukkakauppa. Kukkakauppa Ilonan avajaisia vietetään perjantaina 26.5.2023.
Kauppakeskus Sokkarille nuorten suosima kansainvälinen ketju Blue Tomato17.5.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Sokkari vahvistaa asemaansa Jyväskylän keskustassa, kun lumilautailuun, skeittaukseen ja lasketteluun erikoistunut Blue Tomato avaa myymälän kauppakeskuksen 1. kerroksessa kesän lopulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme