Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan vuoden esihenkilöt palkittiin

17.6.2022 09:30:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Jaa
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2021 esihenkilöt on palkittu. Vuoden 2021 esihenkilöt palkittiin Keskimaan arvojen mukaisesti, palkittavia oli tällä kertaa neljä. Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2021 palkitut esihenkilöt ovat marketpäällikkö Katja Hyötyläinen S-market Äänekoskelta, hotellipäällikkö Kirsi Tarkkanen Solo Sokos Hotel Paviljongista, marketpäällikkö Minna Varjoranta S-market Keuruulta sekä ravintolapäällikkö Paula Janhonen ravintola VENN ja Green EGG.
Keskimaan vuoden 2021 palkitut esihenkilöt: Katja Hyötyläinen, Paula Janhonen, Minna Varjoranta ja Kirsi Tarkkanen. Kuva: Anne Kalliola.
Keskimaan vuoden 2021 palkitut esihenkilöt: Katja Hyötyläinen, Paula Janhonen, Minna Varjoranta ja Kirsi Tarkkanen. Kuva: Anne Kalliola.

Osuuskauppa Keskimaalla on perinteisesti palkittu vuosittain vuoden esihenkilöt, jotka ovat onnistuneet toimipaikoissaan esimerkillisesti asiakastyytyväisyydessä sekä henkilöstön ja myynnin johtamisessa. Vuosi 2021 on ollut hyvin poikkeuksellinen koronavuosi, jota Keskimaalla on johdettu Keskimaan arvojen mukaisesti. Myös esihenkilöiden palkitsemiset on tehty arvopohjaisesti.

Keskimaan vuoden esihenkilöiden valinnat tekee osuuskaupan konsernijohtoryhmä keskijohdon- ja toimiala­johtoryhmien esityksistä. Vuoden esihenkilöiden valinta tehtiin Keskimaan arvoihin ja arvotekoihin perustuen. Keskimaalla on yli 100 esihenkilöä, joista neljä palkittiin. Numeerisina mittareina valinnoissa on huomioitu yksiköiden työyhteisötutkimuksen tulokset, asiakastyytyväisyys sekä johdettavan yksikön tulos.

− Otimme Keskimaalla uudet arvot käyttöön vuonna 2021, jolloin palkitsimme vuoden esihenkilöt ensimmäisen kerran arvoperusteisesti. Myös tänä vuonna palkitsemiset tehtiin arvojemme: sydämellä, ilolla, sisulla ja yhdessä, mukaisesti. Tämä on yksi tapa osoittaa yhteisten arvojen tärkeys ja niiden toteutuminen arjessa, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.

Keskimaan sydämellä, ilolla, sisulla ja yhdessä palkitut

Vuoden 2021 esihenkilönä Keskimaan Sydämellä-arvon mukaisesti on palkittu S-market Äänekosken marketpäällikkö Katja Hyötyläinen. Katja tekee töitä suurella sydämellä huolehtien niin tiiminsä hyvinvoinnista kuin kokonaisvaltaisesta yksikön kehittämisestä ja kasvusta. Työyhteisön hyvä fiilis näkyy positiivisina asiakaspalautteina, lisäksi työyhteisötutkimuksen tulokset ovat valtakunnallisesti kärkitasoa.

Vuoden 2021 esihenkilönä Keskimaan Ilolla-arvon mukaisesti on palkittu hotellipäällikkö Kirsi Tarkkanen, Solo Sokos Hotelli Paviljonki. Kirsillä on taipumus suunnata energia positiivisiin asioihin ja mahdollisuuksiin. Hän aidosti, Sokos Hotellien sloganin mukaisesti, onnellistaa ihmisiä ympärillään. Joustavana työntekijänä Kirsi on toiminut useissa eri tehtävissä. Hän on ottanut nykyisen tehtävän haltuun vahvalla otteella, pitäen työvireen työyhteisössä huipputasolla.

Vuoden 2021 esihenkilönä Keskimaan Sisulla-arvon mukaisesti on palkittu marketpäällikkö Minna Varjoranta, S-market Keuruu. Minna on arvostettu kollega, joka toimii tukena monille työkavereilleen. Hänellä on rohkeutta tarttua ongelmiin. Haasteista huolimatta Minna on luotsannut yksikössään suuren kehitysloikan usealla eri mittarilla mitattuna.

Vuoden 2021 esihenkilönä Keskimaan Yhdessä-arvon mukaisesti on palkittu ravintolapäällikkö Paula Janhonen, ravintolat VENN ja Green EGG. Paula on ihmisten johtaja, jonka vahvuuksia on yhteistyökykyisyys ja -halukkuus. Hän jakaa vastuuta ja kannustaa yhteistyöhön yli osasto- ja yksikkörajojen.

Vuoden esihenkilöiden palkitsemisella on Keskimaalla kymmenien vuosien perinteet. Edellisenä vuotena palkitsemistilaisuus järjestettiin koronatilanteen vuoksi etäyhteyksin. Tänä vuonna palkitseminen suoritettiin Keskimaan päällikköpäivien yhteydessä Himoksella.

− Oli todella odotettua päästä kokoontumaan kahden vuoden tauon jälkeen isolla porukalla yhteen ja palkitsemaan esihenkilöt ihan livenä ja koko meidän yli 100-henkisen porukan voimin, Osuuskauppa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg iloitsee.

− Esihenkilöt ovat työskennelleet kovassa paineessa viimeisten kahden vuoden ajan. Koronarajoitusten tuomat muutokset työntekoon ovat olleet arkipäivää, ja niiden mukaisesti toimintaa on sopeutettu välillä hyvin tiukoillakin aikatauluilla. Palvelualalla hyvä esihenkilötyö on erityisen tärkeää ja se on vain korostunut entisestään näinä haastavina aikoina. Kiitos kuuluu ihan jokaiselle esihenkilöllemme ja heidän tiimeilleen. Arvojemme mukaisesti yhdessä, ilolla, sisulla ja sydämellä teemme arjesta parempaa, Kaisamaria Thusberg jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskimaan vuoden 2021 palkitut esihenkilöt: Katja Hyötyläinen, Paula Janhonen, Minna Varjoranta ja Kirsi Tarkkanen. Kuva: Anne Kalliola.
Keskimaan vuoden 2021 palkitut esihenkilöt: Katja Hyötyläinen, Paula Janhonen, Minna Varjoranta ja Kirsi Tarkkanen. Kuva: Anne Kalliola.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 666 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 135000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Prisma Seppälän ravintolamaailma uudistuu – Pizza & Buffa ja Presso sulkeutuvat remontin ajaksi pääsiäisen jälkeen31.3.2026 13:45:00 EEST | Tiedote

Prisma Seppälän ravintolamaailmassa käynnistyy pääsiäisen jälkeen kokonaisvaltainen uudistus, kun koko perheen ravintola Pizza & Buffa sekä kahvila Presso uudistetaan. Remontin vuoksi ravintolan ja kahvilan tilat suljetaan noin kolmen viikon ajaksi pääsiäisen jälkeen, maanantaista 6.4. alkaen. Uudistettu ravintolamaailma avataan asiakkaille vappuviikolla.

Uusi S-market Jämsänkoski avataan torstaina 26.3.2026 – moderni myymälä vastaa asiakkaiden toiveisiin ja tuo palvelut nykyaikaisiin tiloihin25.3.2026 08:55:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaan uusi S-market Jämsänkoski avaa ovensa torstaina 26.3.2026. Uusi myymälä korvaa yli 40 vuotta palvelleen, elinkaarensa päähän tulleen S-marketin ja tarjoaa asiakkaille nykyaikaiset, tilavat ja energiatehokkaat puitteet asiointiin. Myös Jämsänkosken apteekki on siirtynyt uuteen kiinteistöön.

Keskimaa uudistaa ABC Keljonkankaan palvelut – uudistuvan liikennemyymälän yhteyteen uusi S-market19.2.2026 12:01:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa uudistaa perusteellisesti ABC Keljonkankaan palvelukokonaisuuden. Liikennemyymälän ravintola uudistetaan ja nykyinen Sale-lähimyymälä korvataan uudella noin tuhannen neliömetrin kokoisella S-marketilla. Kehityshankkeella vastataan alueen voimakkaaseen kasvuun ja parannetaan asioinnin sujuvuutta niin paikallisille asukkaille kuin valtatie 9:n liikenteelle.

Keskimaalla vahva vuosi haastavasta markkinatilanteesta huolimatta19.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaan vuosi 2025 oli maltillisen kasvun aikaa haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Liikevaihto nousi 2,2 prosenttia 776,5 miljoonaan euroon ja operatiivinen tulos parani hieman. Erityisen vahvaa kehitys oli päivittäistavarakaupassa, jossa marketverkoston uudistukset ja uudet myymäläavaukset vauhdittivat kasvua, kun taas muilla toimialoilla liikevaihdon osalta pysyttiin lähellä edellisvuoden tasoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye