Tampereen ammattikorkeakoulu

Keskimäärin kolme ensisijaista hakijaa tavoittelee jokaista aloituspaikkaa TAMKissa tammikuussa alkaviin tutkintokoulutuksiin

Jaa

Korkeakoulujen syksyn yhteishaussa Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) hakukohteisiin tuli noin 5000 hakemusta. Yksittäisiä hakijoita oli reilut 4000, ja heistä noin puolet oli merkinnyt TAMKin ykkösvalinnakseen. Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi 14.9.2022.

Tammikuussa 2023 alkaviin opintoihin TAMKissa on yhteensä 660 aloituspaikkaa. Marraskuun alussa pidetään kolme valintakoetilaisuutta, joihin odotetaan noin 1600 osallistujaa.  

Syksyn AMK-hakukohteista suosituin, ensisijaisten hakijoiden määrän perusteella, oli maahanmuuttajille suunnattu kaksikielinen sairaanhoitajakoulutus, johon oli 444 ensisijaista hakijaa. Hakijoiden määrä lähes kaksinkertaistui viime syksystä, jolloin koulutus oli hakukohteena ensimmäistä kertaa. Koulutus järjestetään yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Toiseksi eniten hakijoita oli röntgenhoitajan tutkinto-ohjelmaan, Porin päivätoteutukseen. 

Ylempien AMK-tutkintojen hakukohteissa eniten ensisijaisia hakijoita veti sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelma, joka painottuu hyvinvointiteknologiaan. Toiseksi suosituin YAMK-hakukohde oli restonomin ylempi tutkinto-ohjelma, jonka fokus on palveluliiketoiminnan johtamisessa.  

Valintakokeet marraskuussa 

Valintakoetilaisuuksia järjestetään ammattikorkeakouluissa viikolla 44 (31.10.–3.11.2022). Tampereen ammattikorkeakoulun pääkampuksella pidetään kolme koetilaisuutta tiistain 1.11., keskiviikon 2.11. ja torstain 3.11. aikana. Koetilaisuuksissa hakijoille on yhteensä 1600 koepaikkaa eli noin 540 paikkaa tilaisuutta kohden. 

Valintakokeisiin saapuvan kannattaa seurata TAMKin valintakokeet -sivua ennen koetilaisuuteen saapumista:
AMK-valintakokeet - syksy 2022

Opiskelijavalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 25.11. Opiskelupaikka tulee vastaanottaa viimeistään 2.12. Opinnot alkavat tammikuussa 2023.   

Lisätietoja AMK-valintakokeesta: 

https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/hae-tamkiin/suomenkielisten-amk-ohjelmien-yhteishaku/tamk-valintakokeet-syksy

https://www.ammattikorkeakouluun.fi/hakijalle/valintatavat/amk-valintakoe/

https://www.arene.fi/ajankohtaista/syksyn-yhteishaku-alkaa-tarjolla-yli-8500-aloituspaikkaa-ammattikorkeakouluihin/ 

Tietoja hakijoille TAMKin opiskelijavalinnan etenemisestä ja valintakokeista:

hakijapalvelut.tamk@tuni.fi 
p. 0294 520 444 (ma ja to klo 12–14) 
TAMKin hakijapalvelut

Lisätiedot:

Opiskelijarekrytoinnin päällikkö Kristiina Engblom-Pelkkala
p. 040 663 7679,  kristiina.engblom-pelkkala@tuni.fi 

Koulutuksen vararehtori Sanna Wesanko
p. 040 509 2711, sanna.wesanko@tuni.fi 

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Uusia ideoita Tapparan ottelutapahtumaan – tuloksia esitellään 11.10.2022 Nokia Arenalla7.10.2022 11:45:41 EEST | Tiedote

Tappara ja TAMK sopivat tälle syksylle yhteistyöstä, minkä myötä ensimmäisen vuoden restonomiopiskelijoille tarjoutui mahdollisuus tutustua tamperelaisjoukkueen ottelutapahtumaan ja osallistua sen kehittämiseen. Toimeksiantona opiskelijat ovat toteuttaneet noin 100 haastattelua, 100 havainnointia sekä keränneet yleisöltä satoja ideoita ottelutapahtumakokemuksen parantamiseen. Yhteistyötä on tehty tässä mittakaavassa nyt ensimmäistä kertaa, ja asiakasymmärryksen avulla toimintaa ennen ottelutapahtumaa, sen aikana ja sen jälkeen voidaan parantaa pitkälläkin aikavälillä.

Dieselkuorma-auto on muutettu sähkökäyttöiseksi ainutlaatuisessa pioneerihankkeessa6.9.2022 12:31:56 EEST | Tiedote

Stara eRetrofit -hankkeessa on selvitetty Helsingin kaupungin liikelaitos Staran ajoneuvokaluston sähköistämisen mahdollisuudet ja vaikutukset operatiiviselle toiminnalle. TAMKin rooli hankkeessa on ollut muuttaa aurauskäyttöön tarkoitettu dieselkuorma-auto sähköiseksi, mitä ei ole Suomessa koskaan aiemmin tehty. Hankkeen avulla selvitetään ajoneuvon sähköistämisen kokonaiskustannukset sen elinkaaren aikana sekä mahdollisuudet edistää sähköistettyyn hyötyajoneuvokalustoon siirtymistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme