Keskuskauppakamari ehdottaa: Oppisopimustuki ratkomaan osaajapulaa
9.8.2022 07:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Keskuskauppakamari ehdottaa oppisopimuskoulutuksen lisäämiseksi uuden suoraan yrityksille suunnatun oppisopimustuen käyttöönottoa.
”Yritys saisi tuen suoraan, jos oppisopimuskoulutukseen otetaan alle 30-vuotias vailla ammatillista peruskoulutusta oleva henkilö. Tuki pienenisi porrastetusti oppisopimusopiskelijan osaamisen karttuessa. Oppisopimustuki tekisi oppisopimuskoulutettavan ottamisesta huomattavasti nykyistä kannattavampaa ja houkuttelevampaa”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Mikko Valtonen.
Oppisopimuskoulutuksen määrän lisääminen on ollut monen hallituksen tavoitteena ja kirjattuna useaan kertaan hallitusohjelmaan. Silti tulokset ovat tilastojen valossa varsin laihoja. Valtosen mukaan keskeinen syy tähän on se, että vielä ei ole tartuttu juurisyihin, jotka estävät oppisopimuskoulutuksen määrällisen kasvun.
”Moni yritys kokee, että oppisopimuskoulutettavan tuottavuus on alkuvaiheessa liian heikko suhteessa yritykseltä vaadittavaan taloudelliseen panostukseen. Tällöin ollaan tilanteessa, jossa ei yksinkertaisesti ole taloudellisesti kannattavaa ottaa henkilöä oppisopimuskoulutukseen. Tämä koskee valitettavasti erityisesti nuoria, joilla ei ole ammatillista peruskoulutusta eikä aiempaa työkokemusta”, Valtonen sanoo.
Tilastojen valossa valtaosa oppisopimuskoulutuksen volyymista on aikuisten ammatillisen peruskoulutuksen omaavien jo työelämässä olevien kouluttamista. Nuoret ovat vahvasti aliedustettuja oppisopimuskoulutuksessa, vaikka oppisopimuskoulutus voisi olla monelle nuorelle loistava tapa hankki osaamista.
”Oppisopimuskoulutuspaikkojen määrä muodostuu käytännössä yritysten työvoimatarpeen kautta. Kun ilmenee tarve uudelle osaajalle, voi yritys rekrytoida tarvitsemansa osaajan avoimilta työmarkkinoilta tai ottaa henkilön oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutus on hyvin pitkälle räätälöitävissä yritysten tarpeita vastaavaksi ja siksi se on yritysten näkökulmasta hyvä koulutusmuoto ja rekrytointitapa”, Valtonen sanoo.
Vuoden 2018 alusta voimaan tulleen ammatillisen koulutuksen reformin piti nostaa oppisopimuskoulutuksen määrää. Oppisopimuskoulutusta joustavoitettiin ja siitä tehtiin oppilaitosten näkökulmasta taloudellisesti kannattavampaa. Toivottua kasvua ei kuitenkaan tapahtunut.
”Tilastojen valossa näyttää siltä, että kasvu oppisopimuskoulutuksessa on tapahtunut lähinnä alle kuuden kuukauden pituisissa lyhyissä oppisopimuskoulutuksissa. Pidemmät koko tutkintoon tähtäävät oppisopimuskoulutukset eivät ole lisääntyneet toivotulla tavalla”, sanoo Valtonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko ValtonenJohtava asiantuntija, osaaminen, työelämä ja maahanmuutto
Puh:040 867 8250mikko.valtonen@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä1.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Tuoreet bruttokansantuotteen luvut ovat “karvas pettymys” – tuotannon elpyminen etenee silti28.8.2026 08:56:44 EEST | Tiedote
Tarkistetut bkt-lukemat eivät ole yhtä hohdokkaita kuin runsaasti hehkutetut ennakolliset arviot, sanoo Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist. Arvio bkt:n kasvusta romahti 0,9 prosentista 0,4 prosenttiin.
Keskuskauppakamari: Suomen veropolitiikkaan tarvitaan ennakoitavuutta – ”Verosinkojen tai temppudroonien esittely ei edistä Suomen tilannetta”27.8.2026 15:24:47 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari muistuttaa, että julkisen talouden sopeutustarpeesta käytävässä keskustelussa on huolehdittava verotuksen ennakoitavuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme