Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Eläkejärjestelmä ei voi olla suojassa, kun puhutaan kaikkia kansalaisia koskevista uudistuksista

8.6.2020 17:16:53 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Jaa
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni vilautti eläkeuudistusta tänään luovuttaessaan valtiovarainministerin salkun Matti Vanhaselle. Puhe eläkeiän nostosta on herättänyt myös työmarkkinajärjestöt. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäen mielestä on positiivista, että Kulmuni oli puheissaan suora.
Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.

”Tunnetusti puhe ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta tai ansiosidonnaisesta eläketurvasta herättää työmarkkinajärjestöt. Niin nytkin. On kuitenkin lohdullista, että hallituspuolueissa uskalletaan olla laajakatseisia”, Kotamäki sanoo.

Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan Suomen valtio velkaantuu tänä vuonna liki 19 miljardia euroa. Näin suuri velkaantuminen vaatii myös poikkeuksellista vastuullisuutta ja suoraselkäisyyttä.

”Toisaalta on hyvä, ettei hallitus pelkää velkaantua. Mutta julkinen talous pitää ennen pitkää myös tasapainottaa. Ikäviä päätöksiä ei voi loputtomasti siirtää tulevaisuuteen. Kaikessa julkisen rahan käytössä on oltava suunnitelma ja niin myös velkaantumisen taittamisessa. Keskustelun kieltäminen on silmien sulkemista epämieluisalta todellisuudelta”, Kotamäki sanoo.

Eläkejärjestelmä on vuositasolla liki 30 miljardin euron julkinen tulonsiirtojärjestelmä.

”Eläkejärjestelmä ei voi olla suojassa, kun aletaan keskustelemaan kaikkia kansalaisia koskevista laajoista rakenteellisista uudistuksista. Kulmuni teki hyvää työtä ottaessaan asian esille hallituspuolueen suulla. Hallituksella on oltava oikeus keskustella eläkeuudistuksista siinä, missä työmarkkinajärjestöilläkin. Suomi on demokratia ja ylintä lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta”, Kotamäki sanoo.

”Eläkejärjestelmä jakaa tuloja sukupolvien välillä. Ja kun aiemmat uudistukset ovat tulleet voimaan hitusen liian myöhään, on sukupolvien välinen kuilu eläkkeiden tuotossa päässyt kasvamaan. On ymmärrettävää, että nuoremmat polvet kokevat epäoikeudenmukaisuutta. Toisaalta kysymys on poikkeuksellisen vaikea. Mutta esimerkiksi pitkään jatkuva eläkemaksun nousu ei helpota tilannetta. Sehän juuri osaltaan lisää sukupolvien välistä kuilua. Tilannetta on kenties mahdotonta korjata, mutta jotain toimia lienee mahdollista tehdä”, Kotamäki sanoo.

Tulevan eläkeuudistuksen suuruusluokka ja yksityiskohdat ovat tässä vaiheessa kuvitteellisia.

”Tuleeko seuraava eläkeuudistus olemaan iso vai pieni? Ja milloin sitä aletaan valmistelemaan? Tosiasia on se, että eläkejärjestelmää uudistetaan koko ajan ja ainoastaan suuremmille uudistuskokonaisuuksille on myönnetty eläkeuudistuksen arvonimi. Eläkejärjestelmässä on jo nyt mittavia uudistuspaineita, vaikka edellinen uudistus vasta tuli voimaan. Esimerkiksi työkyvyttömyys- tai perhe-eläkkeet ovat miljardiluokan kokonaisuuksia, jossa on merkittäviäkin muutostarpeita. Hallitus voisi hyvin antaa vähän vauhtia ja ryhtiä näille ”pienemmillekin” uudistusaihioille”, Kotamäki pohtii.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kireät pakkaset lisäävät putkirikkojen riskiä – vanhat ja matalalla kulkevat vesijohdot erityisessä vaarassa28.1.2026 06:57:00 EET | Tiedote

Kylmimmillään yli 20 pakkasasteen talvisää kasvattaa putkirikkojen riskiä etenkin vanhoissa kiinteistöissä ja pientaloissa. Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja, HTT Arto Krootila varoittaa, että ongelmat voivat alkaa jo huomattavasti lievemmässäkin pakkasessa, jos vesijohto kulkee liian lähellä maanpintaa tai sen eristys on puutteellinen.

Keskuskauppakamari: Kaikkien sopimusten äidin myötä tullien poistuminen erinomaista Suomen viennille27.1.2026 13:29:26 EET | Tiedote

Kaikkien sopimusten äidiksi kutsutun EU:n ja Intian välisen kauppasopimuksen solmiminen on Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan merkittävää: tullien asteittainen poistuminen avaa suomalaisyrityksille mittavat uudet vientimahdollisuudet nopeasti kasvavilla markkinoilla, erityisesti teollisuuden eri aloilla. Lisäksi sopimus muodostaa tarvitun vaihtoehdon protektionismille sekä uuden strategisen kumppanuuden.

Kauppakamarikysely: Yritykset näkevät nuorten palkkaamisen osana yhteiskuntavastuuta – silti rekrytointiaikeita edellisvuotta vähemmän26.1.2026 06:57:00 EET | Tiedote

Kauppakamarien kyselyn mukaan yritysten aikeissa palkata nuoria esimerkiksi kesätöihin, harjoitteluun tai tuettuihin töihin ei ole tiedossa suuria muutoksia verrattuna edelliseen vuoteen. Vain noin kuusi prosenttia yrityksistä kertoi aikovansa palkata nuoria edellisvuotta enemmän, kun taas kymmenen prosenttia aiempaa vähemmän. Yritykset mieltävät nuorten palkkaamisen osaksi yhteiskuntavastuutaan, mutta monessa yrityksessä aikaa nuorten ohjaamiseen ei ole riittävästi. Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Suvi Pulkkisen mukaan kyselyn tulokset kertovat ristiriidasta yritysten asenteiden ja arjen realiteettien välillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye