Keskuskauppakamari: Ilmoituskanava osoittaa yritysvastuuta
19.11.2020 08:00:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Wikberg korostaa, että ilmoituskanavassa kyse on yritysvastuusta ja riskienhallinnasta. Kanava on osa yrityksen eettistä liiketoimintaa ja auttaa tarttumaan väärinkäytökseen hyvissä ajoin. Vastuullisesti toimiva yritys voi saada merkittävää etumatkaa suhteessa kilpailijoihin.
”Ilmoituskanavan avulla yritys pääsee puuttumaan epäkohtiin, joista on haittaa yrityksen toiminnalle. Väärinkäytökset voivat aiheuttaa paitsi mainehaittoja, myös merkittävää taloudellista tappiota ja siksi on tärkeää kerätä tietoa väärinkäytöksistä. Kun tietoa saadaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, yritykset voivat muuttaa toimintaansa ajoissa”, Wikberg sanoo.
”Jokaisen yritysjohtajan pitää tietää heti ensimmäisten joukossa, mikäli organisaatiossa toimitaan vastoin yhteisiä pelisääntöjä. Siksi jokaisen vastuullisen yrityksen tulisi kerätä tietoa toiminnastaan mahdollisimman laajasti”, Wikberg jatkaa.
Kanavan käytöstä hyötyvät kaikki osapuolet. Anonymiteetin ansiosta ilmoittajan ei tarvitse pelätä oman työpaikkansa menettämisen tai muiden vastatoimien puolesta. Wikberg korostaa, että ilmoitukset ovat todennäköisesti myös rehellisempiä, kun ne voi halutessaan tehdä nimettöminä.
Yritysten ja organisaatioiden kannattaa valmistautua direktiiviin tunnistamalla oman toimintansa kannalta keskeisimmät kehityskohteet.
”Ilmoituskanavan käyttöönoton yhteydessä yrityksen on pohdittava tarkoin, miten ilmoituksia käytännössä käsitellään ja varmistettava käsittelijöiden riittävä osaaminen. Tähän työhön on hyvä ryhtyä hyvissä ajoin ennen lainsäädännön voimaantuloa vuoden 2021 lopulla”, Wikberg sanoo.
Näin ilmoituskanava toimii:
1. Ilmoittaja kertoo väärinkäytösepäilystä turvallisesti ja halutessaan anonyymisti järjestelmän kautta. Ilmoituskanavan toiminnasta vastaavat henkilöt ottavat ilmoituksen vastaan luottamuksellisesti.
2. Yritys antaa ilmoittajalle vastaanottoilmoituksen viimeistään seitsemän päivän kuluttua ilmoituksen tekemisestä.
3. Yritys antaa ilmoittajalle kolmen kuukauden sisällä tiedon, millaisiin toimenpiteisiin ilmoitus on johtanut.
Keskuskauppakamari on lanseerannut uuden Ilmoituskanava-palvelun, joka tarjoaa yrityksen henkilöstölle ja sidosryhmille väylän tehdä anonyymisti ilmoituksia havaitsemistaan väärinkäytöksistä ja epäeettisestä toiminnasta. Lisätietoja: https://ilmoituskanava.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Stina WikbergYritysten itsesääntelystä ja vastuullisuudesta vastaava johtaja
Puh:040 342 4781stina.wikberg@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme