Keskuskauppakamari kehysriihestä: Liikenne liian helppo kohde leikkauksille – päätökset romuttavat Suomen mahdollisuudet hyödyntää EU-rahoitusta
6.4.2022 11:02:24 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Kehysriihen päätökset panostuksista TKI-investointeihin edistävät suomalaisia innovaatioita ja puhtaita investointeja. Investointien luvituksen nopeuttaminen, erityisesti vihreää siirtymää edesauttavien investointien luvituksen nopeuttaminen, on Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntija Päivi Woodin mukaan selkeä parannus yritysten toimintaympäristöön Suomessa.
”TKI-investointien ja luvituksen nopeuttaminen sekä lupaviranomaisten ja hallinto-oikeuksien resursseihin kohdistuvat panostukset auttavat yrityksiä matkalla kohti vihreää siirtymää. Panostuksia tervehditään ilolla, mutta toimeenpano ratkaisee”, sanoo Päivi Wood.
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaan kohdistuu suurimmat, 127 miljoonan euron leikkaukset. Keskuskauppakamarin mukaan ilman riittävää rahoitustasoa infran rapistuessa myös liikenteen päästöt kasvavat.
”Näillä leikkauksilla käytännössä romutetaan myös Suomen mahdollisuudet hyödyntää EU-rahoitusta infraan. Kun perusväylänpitoa halutaan syystäkin varjella tulevissa leikkausten kohdennuksissa, käytännössä kassa on tyhjä uusille infrainvestoinneille. Jos Suomesta ei löydy kansallista rahoitusta, ei EU-rahoitustakaan pystytä hyödyntämään”, sanoo Wood.
Keskuskauppamarista muistutetaan, että Venäjän hyökkäyssota muuttaa myös Suomen logistista sijaintia.
”Venäjän ilmatilan sulkeminen, konttiliikenteen ongelmat sekä kohonneet energian hinnat vaikuttavat kuljetuskustannusten lisäksi myös kuljetusten toiminta- ja huoltovarmuuteen, viime kädessä siihen, mikä on Suomen logistinen sijainti ja Suomen saavuttavuus”, sanoo Wood.
”Meidän on pidettävä huolta siitä, että suhteellinen logistinen sijaintimme ei karkaa yhä kauemmas maailman markkinoilta kohoavien energiahintojen ja rapistuvan infran myötä”, toteaa Wood.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi WoodJohtava asiantuntija, liikenne- ja elinkeinopolitiikka
Puh:050 478 3990paivi.wood@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Tuoreet bruttokansantuotteen luvut ovat “karvas pettymys” – tuotannon elpyminen etenee silti28.8.2026 08:56:44 EEST | Tiedote
Tarkistetut bkt-lukemat eivät ole yhtä hohdokkaita kuin runsaasti hehkutetut ennakolliset arviot, sanoo Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist. Arvio bkt:n kasvusta romahti 0,9 prosentista 0,4 prosenttiin.
Keskuskauppakamari: Suomen veropolitiikkaan tarvitaan ennakoitavuutta – ”Verosinkojen tai temppudroonien esittely ei edistä Suomen tilannetta”27.8.2026 15:24:47 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari muistuttaa, että julkisen talouden sopeutustarpeesta käytävässä keskustelussa on huolehdittava verotuksen ennakoitavuudesta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu ei näy vielä työmarkkinatilastoissa: “Toistaiseksi keräillään rohkeutta rekrytointien kanssa”25.8.2026 09:04:22 EEST | Tiedote
Heinäkuun työmarkkinatilastot maalaavat Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kuvaa vakaasta kehityksestä, mutta nousuvaihdetta joudutaan vielä odottamaan.
Keskuskauppakamari: Liikuntaedun käyttö laajenee ainakin kuntosaliohjelmiin ja välinevuokraukseen – mutta mikä lasketaan fyysiseksi aktiivisuudeksi?21.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Työnantajien tarjoaman liikuntaedun käyttömahdollisuudet laajenevat merkittävästi. Sääntelyyn jää edelleen tulkinnanvaraisuutta ja epäjohdonmukaisuuksia, huomauttaa Keskuskauppakamari. Esimerkiksi avantouinnin ja saunomisen sekä monien luontoharrastusten kohtelu joudutaan arvioimaan tapauskohtaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme