Keskuskauppakamari: Kiinan vientikauppa vaikeutuu, riskit logistisen kriisin eskaloitumiselle - ongelmat jääneet sodan varjoon
16.5.2022 14:05:30 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Kiinan pitkittyvän koronapandemian sekä maan autoritäärisen johdon ennakoimattomien toimien myötä yritysten toimintaympäristön riskit ovat kasvaneet Kiinassa. Kokonaisten kaupunkien ulkonaliikkumiskiellot, yksittäisten tuotantolaitosten sulkemiset, maan sisäiset logistiset ongelmat, ruuhkaiset satamat sekä maan politisoituminen uhkaavat laukaista uuden riskin suomalaisyritysten kasvuodotuksille Kiinassa.
”Riippuvuus Kiinasta on suurta ja kytkentää kiinalaisten ja suomalaisten yritysten välillä on monella sektorilla ja monella eri tasolla. Siksi koronan aiheuttamat häiriöt tuotantoketjuissa tuntuvat suomalaisten yritysten liiketoiminnassa. Monessa yrityksessä vaikutukset ovat jopa suurempia kuin Venäjän kaupan romahtamisen ja pakotteiden vuoksi”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka.
Toivakka varoittaa, että tiukkojen rajoitusten ja sulkujen pitkittyessä tilanne voi pahentaa jo nyt vakavaa logistista kriisiä. Koronasulut ovat rajoittaneet merkittävästi maailman suurimman sataman toimintaa Shanghaissa.
”Moni yritys on kokenut haasteita toimitusketjujensa sekä kuljetusten osalta. Osittain ne johtuvat globaalista Venäjän sodan aiheuttamasta tilanteesta, mutta Kiinan koronasta johtuvat sulkutoimet ovat olleet myrkkyä jo ennestään vaikealle tilanteelle. Kiina on juuri nyt todella arvaamaton”, sanoo Toivakka.
Kiina kääntymässä voimakkaasti sisäänpäin
Länsimaisten yritysten toimintaa vaikeuttavat edelleen myös maan tiukat sisäiset matkustusrajoitukset sekä jo kaksi vuotta koronan vuoksi suljettuna olleet ulkorajat. Kiina kääntyy sisäänpäin ja kiinalaistuu monilla yhteiskunnan sektoreilla. Toivakan mukaan kehityskulusta on syytä olla huolissaan.
”Kiinan tavoitellessa yhä suurempaa taloudellista ja teknologista omavaraisuutta, sen liiketoimintaympäristö länsimaisille toimijoille on hankaloitunut ja politisoitunut. Myös pienten ja keskisuurten yritysten on nykyään ymmärrettävä geopolitiikkaa ja jatkuvasti arvioitava kasvavia riskejä omalle liiketoiminnalleen Kiinassa”, Toivakka sanoo.
Kauppakamarien asiakirjatilastojen mukaan vienti Kiinaan on romahtanut koronasulkujen myötä. Huhtikuussa Kiinaan myönnettiin 558 kappaletta alkuperätodistusta, kun vastaavana aikana vuonna 2021 alkuperätodistuksia myönnettiin 1043 kappaletta. Ero on siis 47 prosenttia.
Alkuperätodistuksilla tarkoitetaan todistuksia, joita käytetään Euroopan unionin ja kolmansien maiden välisissä kauppasuhteissa.
”Talouskasvun hyytyminen ja kasvava tyytymättömyys rajuihin koronatoimiin aiheuttaa Kiinassa todennäköisesti arvaamattomia poliittisia levottomuuksia. Vaarana on, että Kiinan sulkeutuessa lännen ja Kiinan välinen tietämys ja ymmärrys häviää ja sen myötä suhteet eriytyvät. Juuri nyt liiketoimintaympäristön seuranta, tiedonvaihto ja verkostoinnin merkitys ovat yritysten kannalta tärkeitä”, Toivakka sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lenita ToivakkaKeskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja, ICC:n maajohtaja
Puh:050 4646 552lenita.toivakka@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajapula ja työttömyys rinnakkain – yritykset peräävät nopeampia täsmäkoulutuksia tutkintojen sijaan12.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden osaajakyselyn mukaan yritykset tarvitsevat työntekijöilleen ennen kaikkea lyhyitä koulutuksia ja täsmäosaamista, eivät uusia tutkintoja. "Tekoäly ja vihreä kasvu edellyttävät yrityksiltä ja työntekijöiltä ennennäkemätöntä ketteryyttä", sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä – “Mopoilla kertyy usein yllättävän paljon ajokilometrejä, mikä näkyy erityisesti renkaiden kulumisena”9.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Syksyn pimeät ja märät ajokelit korostavat mopojen ja mönkijöiden turvallisuuden tarvetta.
Kuljetuskustannusten nousu heikentää jo merkittävästi joka kolmannen yrityksen kilpailukykyä, selviää kauppakamareiden kyselystä2.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Eniten ovat kärsineet teollisuuden ja kaupan alan yritykset. Tiedot selviävät kauppakamareiden yrityksille syyskuussa tekemästä kyselystä. Kustannusten kasvua tulisi hillitä väliaikaisin verotoimin, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Hanna Kalenoja.
Kauppakamarikysely: Yritysten kasvuodotukset nousivat ennätystasolle – ”Tulokset eivät jätä tulkinnanvaraa”1.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat parantuneet laaja-alaisesti keväästä niin liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden kuin henkilöstömäärien ja vienninkin osalta. Tiedot selviävät kauppakamarien syyskuussa toteuttamasta suhdannekyselystä.
Asuntomarkkinoilla varovaista piristymistä - Hyväkuntoiset, muuttovalmiit asunnot menevät kaupaksi, korjausvelkaiset eivät30.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin markkinakyselyyn vastanneista auktorisoiduista kiinteistöarvioijista 44 prosenttia arvioi markkinoiden vilkastuneen kuluvan vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme