Keskuskauppakamari: Kiinteistömarkkina vilkastunut – taustalla kiihtyvä kaupungistuminen ja toimitilamarkkinan piristyminen
14.10.2021 12:45:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Auktorisoidut kiinteistöarvioijat (AKA) ovat Keskuskauppakamarin hyväksymiä kiinteistöjen arvonmäärityksen ammattilaisia. AKA-arvioijia käytetään tyypillisesti vaativien kiinteistökauppojen, vakuusarviointien sekä ositus- ja perinnönjakotilanteissa.
Keskuskauppakamarin kyselyyn vastanneista kiinteistöarvioijista 65 prosenttia katsoo kiinteistömarkkinan vilkastuneen kuluvan vuoden aikana. Vain 8 % vastaajista katsoo markkinan hiljentyneen ja 28 % katsoo sen pysyneen ennallaan.
Edeltävien vuosien kyselyihin verrattuna selkeä vilkastuminen on alkanut vasta kuluvana vuonna. Esimerkiksi toimitilojen ja erityiskohteiden arvonmäärityksiä tekevistä yleisauktorisoiduista arvioijista 63 prosenttia katsoo markkinan vilkastuneen – kun vuonna 2020 luku oli vain 13 prosenttia ja vuonna 2019 näin katsoi 25 prosenttia arvioijista.
”Avoimissa vastauksissa viesti on selvä: hyvällä ja keskeisellä sijainnilla kasvukeskuksissa olevat kiinteistöt kasvattavat suosiotaan ja syrjemmässä olevien kiinteistöjen suosio laskee”, sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju.
Harjun mukaan myös asuntokaupassa markkina vetää, kunhan sijainti ja kunto on kohdallaan.
”Uudehkoilla ja hyvällä sijainnilla olevilla omakotitaloilla riittää kysyntää. Sen sijaan muuttotappioalueilla sijaitsevilla sekä laajaa peruskorjausta vaativilla kiinteistöillä kysyntä on heikkoa ja myyntiajat pitkiä”, sanoo Harju.
Maa- ja metsätalouskiinteistöihin erikoistuneiden arvioijien mukaan metsätilojen kysyntä on pysynyt vilkkaana, mutta peltojen markkinatilanne riippuu vahvasti alueesta, trendin ollessa hiipuva.
Keskuskauppakamarin auktorisoiduille kiinteistöarvioijille tekemä kysely toteutettiin verkkokyselynä syksyllä 2021. Tulokset julkaistiin 14.10. Keskuskauppakamarin Suuren Kiinteistönarviointipäivän yhteydessä. Tulosten tiivistelmä on luettavissa täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raisa HarjuLakimies
Puh:050 554 2683raisa.harju@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajapula ja työttömyys rinnakkain – yritykset peräävät nopeampia täsmäkoulutuksia tutkintojen sijaan12.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden osaajakyselyn mukaan yritykset tarvitsevat työntekijöilleen ennen kaikkea lyhyitä koulutuksia ja täsmäosaamista, eivät uusia tutkintoja. "Tekoäly ja vihreä kasvu edellyttävät yrityksiltä ja työntekijöiltä ennennäkemätöntä ketteryyttä", sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä – “Mopoilla kertyy usein yllättävän paljon ajokilometrejä, mikä näkyy erityisesti renkaiden kulumisena”9.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Syksyn pimeät ja märät ajokelit korostavat mopojen ja mönkijöiden turvallisuuden tarvetta.
Kuljetuskustannusten nousu heikentää jo merkittävästi joka kolmannen yrityksen kilpailukykyä, selviää kauppakamareiden kyselystä2.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Eniten ovat kärsineet teollisuuden ja kaupan alan yritykset. Tiedot selviävät kauppakamareiden yrityksille syyskuussa tekemästä kyselystä. Kustannusten kasvua tulisi hillitä väliaikaisin verotoimin, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Hanna Kalenoja.
Kauppakamarikysely: Yritysten kasvuodotukset nousivat ennätystasolle – ”Tulokset eivät jätä tulkinnanvaraa”1.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat parantuneet laaja-alaisesti keväästä niin liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden kuin henkilöstömäärien ja vienninkin osalta. Tiedot selviävät kauppakamarien syyskuussa toteuttamasta suhdannekyselystä.
Asuntomarkkinoilla varovaista piristymistä - Hyväkuntoiset, muuttovalmiit asunnot menevät kaupaksi, korjausvelkaiset eivät30.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin markkinakyselyyn vastanneista auktorisoiduista kiinteistöarvioijista 44 prosenttia arvioi markkinoiden vilkastuneen kuluvan vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme