Keskuskauppakamari: Konkurssien määrä väheni, mutta työttömiksi konkurssien takia jääneiden määrä kasvoi
21.4.2021 09:30:30 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

“Se viittaa siihen, että aikaisempaa enemmän tai suurempia työnantajayrityksiä on haettu konkurssiin. Huolestuttavaa tässä on se, että työttömyys ja lomautukset heijastuvat ennen pitkää koko kansantalouden kysyntään sitä alentavasti ja sitä kautta aiheuttavat tässä tapauksessa lievän negatiivisen kierteen”, Kotamäki sanoo.
Kotamäen mukaan konkurssien määrä on pysynyt maltillisena, koska tuotanto ei ole kärsinyt koronaviruksen aiheuttamasta kriisistä niin paljon kuin ennakolta pelättiin. Myös tukitoimet ovat auttaneet siinä, että konkurssiluvut ovat pysyneet maltillisina.
“Lisäksi yritykset ovat ennättäneet kohtalaisen hyvin sopeuttaa kustannuksiaan uuteen ympäristöön, joskaan ei täysin. Monet yritykset ovat myös löytäneet tapoja toimia erilaisessa ympäristössä”, Kotamäki sanoo.
Kotamäki muistuttaa, että koronakriisin alusta vuoden verran voimassa oli lainsäädäntö, mikä häivytti konkursseja näkyvistä. Tämän takia vuoden 2021 helmikuuhun asti konkurssiluvut eivät ole kunnolla vertailukelpoisia.
“Onneksi lainsäädännön muuttumisen jälkeenkään ketsuppipullo ei ole auennut”, Kotamäki sanoo.
Kotamäki muistuttaa, että konkurssien määrä ei yleensä ole välittömästi reagoiva mittari, vaan se reagoi viiveellä.
“Siksi konkurssien määrää on tarpeen seurata ihan koko ajan. Ei tässä vielä kuivilla olla”, Kotamäki sanoo.
Kotamäen mukaan nyt olisi tärkeää pitää huolta, että ainakin kesän osalta tapahtumatuotantoon liittyvät riskit minimoitaisiin.
“Tästä hyötyisi myös majoitus- ja ravitsemusala ja oikeastaan ihan koko yhteiskunta ja laajamittaisesti. Suomalaiset tarvitsevat lomaa koronasta”, Kotamäki sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mauri KotamäkiPääekonomisti
Puh:+358 942426235mauri.kotamaki@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Suomi jäi hallitusten naisjäsenissä EU:n kärkikymmeniköstä - seitsemässä EU-maassa naisten osuus yli 40 prosenttia19.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta selviää, että vaikka naisten osuus hallitusten jäsenistä on Suomessa ennätystasolla, EU- ja ETA-maiden vertailussa Suomi jää edelleen kärkikymmenikön ulkopuolelle. Johtoryhmävertailussa Suomi sijoittuu viidenneksi. Naisten yhteenlaskettu osuus suurimpien suomalaisten pörssiyhtiöiden hallitusten ja johtoryhmien jäsenistä nousi jo 35 prosenttiin.
Keskuskauppakamari: Työntekijöiden suojeleminen kiskonnalta on tarpeellinen uudistus - epärehelliset yritykset eivät saa hyötyä rehellisten kustannuksella18.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää hallituksen esitystä uusista rikoslain säännöksistä koskien kiskontaa ja törkeää kiskontaa työelämässä ratkaisevan tärkeänä askeleena työntekijöiden suojelemiseksi ja reilun kilpailun turvaamiseksi. Esitys vastaa konkreettiseen tarpeeseen puuttua tilanteisiin, joissa työntekijöiden kiristys ja alipalkkaus ovat mahdollistaneet epäeettisille toimijoille kustannusedun rehellisten yritysten kustannuksella.
Finland Chamber of Commerce: Protecting employees from exploitation is a necessary reform18.3.2026 06:57:00 EET | Press release
The Finland Chamber of Commerce considers the Government proposal introducing new Criminal Code provisions on exploitation and aggravated exploitation in working life as a crucial step in protecting employees and safeguarding fair competition. The proposal responds to a concrete need to intervene in situations where the coercion and underpayment of workers have enabled unethical operators to gain a cost advantage at the expense of honest companies.
Keskuskauppakamari: Perintövero tulisi poistaa hallitusti siirtymäajalla16.3.2026 14:18:04 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari esittää, että perintö- ja lahjaveron poistamista tulisi tarkastella hallitun siirtymäajan kautta. Näin järjestelmää voitaisiin uudistaa ilman äkillisiä vaikutuksia valtion verotuottoihin ja samalla parantaa verotuksen ennakoitavuutta.
Energiasiirtymän voitto Suomen ulottuvilla - mutta etumatka voidaan hävitä nopeasti13.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Suomi voi kasvattaa bruttokansantuotettaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa, jos energiasiirtymään liittyvät teolliset investoinnit saadaan toteutumaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää kuitenkin ennustettavaa energia- ja teollisuuspolitiikkaa sekä ennakoivaa sähköverkkojen rakentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme