Keskuskauppakamari: Lakisääteinen ilmoituskanava puuttuu vielä viidesosalta yrityksiä – kanavien määrä kuitenkin noussut kahdessa vuodessa merkittävästi
20.4.2023 07:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Lakisääteinen ilmoituskanava puuttuu vielä noin viidesosalta 50 henkeä tai sen yli työllistävistä yrityksistä, selviää Keskuskauppakamarin tekemästä kyselystä. Edistystä on kuitenkin tapahtunut; kaksi vuotta sitten ilmoituskanava oli käytössä vasta noin puolella yrityksistä. EU-direktiiviin perustuva laki ilmoittajan suojelusta velvoittaa yrityksiä tarjoamaan ilmoituskanavan, jota kautta työntekijät voivat kertoa havaitsemistaan epäkohdista.
”Kyselymme perusteella voi sanoa, että yritysten tietoisuus ilmoituskanavan välttämättömyydestä on kasvanut, mutta silti Suomessa on vielä paljon yrityksiä, joissa ilmoituskanava ei ole vielä käytössä. Odotettavissa on, että lukuisia ilmoituskanavia otetaan vielä tänä vuonna käyttöön”, sanoo Keskuskauppakamarin yritysten itsesääntelystä ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Stina Wikberg.
Laki ilmoittajansuojelusta tuli voimaan vuoden 2023 alussa. Se velvoittaa kaikkia 50 henkeä tai sitä enemmän työllistäviä organisaatioita hankkimaan ilmoituskanavan. Alle 250 henkeä työllistävillä organisaatioilla on aikaa avata ilmoituskanava joulukuun puoliväliin mennessä.
Keskuskauppakamarin kysely lähetettiin suomalaisille organisaatioille, joilla on Asiakastiedon mukaan vähintään 50 työntekijää. Lisäksi kysely lähetettiin Keskuskauppakamarin asiakasrekisterin yrityksille. Kysely lähetettiin sähköpostitse ja siihen vastasi 219 organisaatiota.
Suurin osa organisaatioista, 85 prosenttia, käyttää sähköistä ilmoituskanavaa ja on hankkinut sen ulkopuoliselta palveluntarjoajalta. Reilusti yli puolella, 64 prosentilla, kanava on avoin kaikille sidosryhmille, eli muillekin kuin omille työntekijöille. Laki velvoittaa avaamaan ilmoituskanavan vain organisaation omille työntekijöille.
”Tämä kertoo siitä, että yritykset haluavat toimia vastuullisesti ja kokevat, että avoimuus myös yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden suuntaan on tärkeää”, Wikberg sanoo.
Suurin osa, 82 prosenttia yrityksistä käsittelee kanavan kautta tulleet ilmoitukset itse. Vain harva ostaa palvelun ulkopuolelta. Ilmoitusten käsittelijätiimit vaihtelevat paljon. Useimmiten käsittelijänä on henkilöstöjohtaja, toimitusjohtaja ja/tai talousjohtaja.
”Olennaista on, että ilmoitukset käsitellään ammattitaidolla ja objektiivisesti, jotta luottamus ilmoituskanaviin vahvistuu”, sanoo Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Anne Vanhala
Keskuskauppakamari järjestää ilmoituskanavia koskevan selvityksen julkistustilaisuuden Teams-verkkotapahtumana tänään 20.4. klo 8.30 alkaen. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraaman tilaisuutta. Ilmoittauduthan mukaan täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne VanhalaVastuullisuusasiantuntija
Puh:050 339 1625anne.vanhala@chamber.fiStina WikbergYritysten itsesääntelystä ja vastuullisuudesta vastaava johtaja
Puh:040 342 4781stina.wikberg@chamber.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kiinteistönarviointikokeesta ennätysmäärä uusia arvioitsijoita – kokeen läpäisi 38 kokelasta2.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kaikkein vaativimpia arvonmäärityksiä tekevien auktorisoitujen kiinteistöarvioijien (AKA) määrä kasvoi 38 arvioijalla Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan järjestämässä kokeessa. Kyseessä on ennätysmäärä auktorisoinnin samassa kokeessa saaneita henkilöitä.
Keskuskauppakamari: Pienpakettien tullimaksu oikea ja tervetullut ratkaisu1.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan on erinomaista, että alle 150 euron arvoisista pienpaketeista on maksettava tullimaksu heinäkuun alusta alkaen. Aikaisemmin alle 150 euron arvoisista pienpaketeista ei ole tarvinnut maksaa tullimaksua. Heinäkuun alusta alkaen tullimaksu on kolme euroa lähetyksen jokaisesta tavaraerästä. Muutos korjaa Keskuskauppakamarin mukaan pitkään jatkunutta kilpailuvääristymää kiinalaisten ja eurooppalaisten verkkokauppojen välillä.
Keskuskauppakamari: Uusi patenttilaki vahvistaa edellytyksiä innovoida Suomessa30.6.2026 09:35:59 EEST | Tiedote
Tasavallan presidentin kesäkuun lopussa vahvistama uusi patenttilaki uudistaa Suomen patenttisääntelyn ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Keskuskauppakamari pitää uudistusta merkittävänä ja pitkään odotettuna askeleena kohti ajanmukaisempaa immateriaalioikeusjärjestelmää.
Keskuskauppakamari: EU:n veropolitiikassa kaivattu suunnanmuutos – yritysten hallinnollisen taakan keventäminen vahvistaisi kilpailukykyä29.6.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Euroopan komission julkaisema Tax Omnibus -paketti on Keskuskauppakamarin mukaan tervetullut merkki siitä, että EU:ssa on herätty siihen, miten verosääntely vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn. Ehdotukset keventäisivät yritysten hallinnollista taakkaa ja yksinkertaistaisivat viime vuosina huomattavasti monimutkaistunutta sääntelyä. ”Tuuli on vihdoin kääntynyt”, toteaa Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
KORJATTU TIEDOTE Keskuskauppakamari: Seuraavan hallituksen rakennettava maahanmuuton yhteiskuntasopimus – pisteytysmalli loisi selkeän väylän pysyvään oleskelulupaan24.6.2026 09:46:24 EEST | Tiedote
Tiedotteeseen on lisätty alkuperäisestä jakelusta puuttunut liitetiedosto Lisää kansainvälisiä osaajia. Suomen talouskasvu, yritysten kilpailukyky ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus ovat ratkaisevasti kiinni siitä, kuinka onnistumme houkuttelemaan ja pitämään kansainvälisiä osaajia. Keskuskauppakamari vaatii seuraavalta hallitukselta kokonaisvaltaista uudistusta, jonka keskeinen osa on pisteytysmalliin perustuva väylä pysyvään oleskeluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme