Keskuskauppakamari palkitsee jälleen Vuoden vastuullisuusteon, tekoja voi ilmoittaa kilpailuun 7.10.2022 saakka
1.6.2022 07:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Vuoden vastuullisuusteko -finalistin tulee teollaan edistää yhtä tai useampaa YK:n kestävän kehityksen tavoitetta, olla innovatiivinen ja oivaltava sekä tuottaa positiivisia vaikutuksia ympäristöön, ihmisiin tai yhteiskuntaan.
”Haluamme tuoda näkyville yritysten ja organisaatioiden innostavia ja oivaltavia tekoja, jotka edistävät kestävää kehitystä. Jokaisen yrityksen ja organisaation toimintaa tarvitaan, kestävää tulevaisuutta rakennetaan yhdessä”, sanoo Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Anne Vanhala.
Vuoden vastuullisuusteko palkitaan tänä vuonna toisen kerran, vuonna 2021 ensimmäisenä Vuoden vastuullisuustekona palkittiin 4H Suomen Taimiteko.
Vuoden vastuullisuusteko -kilpailuun osallistutaan Planet Company -palvelun kautta
Kilpailun yhteistyökumppanina toimii The Planet Company Oy. Yritykset ja organisaatiot voivat ilmoittautua mukaan kilpailuun Planet Company -palvelun avulla jakamalla kilpailuun osallistuva teko verkkoalustalla, ja läpäisemällä Planet Company -asiantuntijaverkoston toteuttama teon esiarviointi. Kaikki verkkoalustalle 8.10.2021 - 7.10.2022 hyväksytyt teot ovat automaattisesti mukana Vuoden vastuullisuusteko -kilpailussa, ja saavat myös näkyvyyttä palvelussa. Vastuullisuustekojen jakaminen Planet Companyn alustalle on veloituksetonta. Vastuullisuustekoihin voi myös tutustua Planet Company -verkkopalvelussa.
”Tarve ymmärrettäville ja asiantuntijoiden vahvistamille vastuullisuusteoille on suuri, koska puhetta on jatkuvasti enemmän ja enemmän. Haluamme palvelun avulla mahdollistaa aidosti vaikuttavien vastuullisuustekojen ja niiden tekijöiden esille nouseminen. Vuoden vastuullisuusteko -kilpailu tukee loistavasti tätä päämääräämme", sanoo The Planet Companyn toimitusjohtaja ja perustaja Jussi Korpikoski.
Kilpailun finalistit valitsee Keskuskauppakamarin riippumaton vastuullisuuslautakunta
Vaikuttavimpien tekojen esiseulonnan jälkeen Keskuskauppakamarin riippumaton vastuullisuuslautakunta valitsee Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun finaaliin kolme vaikuttavimmaksi valitsemaansa vastuullisuustekoa.
Vuoden vastuullisuusteko valitaan yleisöäänestyksellä
Kolmen Vuoden vastuullisuusteko -finalistin keskuudesta voittaja valitaan yleisöäänestyksellä. Äänestys alkaa Keskuskauppakamarin verkkosivuilla maanantaina 7.11.2022 klo 9 ja äänestysaika päättyy keskiviikkona 16.11.2022 klo 16.00. Vuoden vastuullisuusteko -palkinto luovutetaan 16.11.2022 Keskuskauppakamarin järjestämässä Suuressa yritysvastuupäivässä.
Lisätietoja Vuoden vastuullisuusteko -kilpailusta:
https://kauppakamari.fi/vastuullisuus/vuoden-vastuullisuusteko/
Keskuskauppakamarin Suuri yritysvastuupäivä on vuosittainen ajankohtaisfoorumi, jossa käsitellään vastuullisuuden merkitystä yritystoiminnassa. Scandic Grand Centralissa Helsingissä iltapäivällä 16.11.2022 järjestettävä tapahtuma on suunnattu yritysjohdolle, päättäjille, vastuullisuusjohtajille, vastuullisuusasiantuntijoille, yritysten ja organisaatioiden vastuullisuusasioista kiinnostuneille sekä brändi- ja viestintävastaaville. Lisätietoja: https://tapahtumat.kauppakamari.fi/yritysvastuupaiva_2022
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne VanhalaKeskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntijaKeskuskauppakamari
Puh:050 339 1625Puh:050 339 1625anne.vanhala@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme