Keskuskauppakamari: Paluu kasvu-uralle ja kestävät investoinnit edellyttävät nykyistä paremmin toimivia pääomamarkkinoita
10.6.2020 15:05:24 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

”Pääomamarkkinoiden kehittämiseksi tarvitaan laaja-alaista toimintaohjelmaa sekä kansallisella että EU-tasolla. Pirstaloituneiden pääomamarkkinoiden takia eurooppalaisten yritysten rahoitus on suurelta osin pankkiriippuvaista. Brexit kärjisti tätä ongelmaa edelleen. Koronakriisistä ylös nouseminen ilman pääomamarkkinoiden voimakkaampaa vetoapua on hidasta. Kun eurooppalaisten yritysten tulisi vielä seuraavan kymmenen vuoden aikana pystyä investoimaan satoja miljardeja euroja ilmastonmuutoksen torjuntaan, nykyrakenteilla ollaan mahdottoman paikan edessä”, Kajala sanoo.
Euroopan komission nimittämä korkean tason asiantuntijafoorumi on julkaissut ehdotuksensa eurooppalaisten pääomamarkkinoiden kehittämiseksi. Toimenpide-ehdotukset pitävät sisällään monia konkreettisia ehdotuksia pääomamarkkinoiden houkuttelevuuden lisäämiseksi ja jäsenvaltioiden rajat ylittävien sijoitusten helpottamiseksi. Kajalan mukaan raportti antaa hyvän pohjan toimintaohjelman laatimiseen. Suomen tulee toimia houkuttelevan, kasvuhakuisen ja kilpailukykyisen liiketoimintaympäristön luomiseksi. Myös kansalaisten talouslukutaidon kehittämiseen tulee panostaa.
Listautumiskynnyksen alentaminen edellyttää Kajalan mukaan EU-lainsäädännön yleistä selkeyttämistä sekä kohdennettuja helpotuksia yksittäisiin vaatimuksiin. Uuden sääntelyn antamisen sijaan huomiota tulee kiinnittää voimassa olevan sääntelyn yhdenmukaiseen ja käytännönläheiseen soveltamiseen. Kansallisella tasolla pörssilistautumisesta aiheutuvaa hallinnollista taakkaa voisi Kajalan mielestä keventää esimerkiksi mahdollisuudella tiedottaa vain englanniksi. Lisäksi säätiöiden ja kokeneiden yksityissijoittajien osallistumista pääomasijoittamiseen tulisi helpottaa ja kotitalouksien rahoitusvarallisuutta tulisi houkutella pääomamarkkinoille.
”Kotitaloudet makuuttavat yli 80 miljardia euroa pankkien käyttelytileillä. Osa tästä varallisuusmassasta on pystyttävä saamaan liikkeelle kasvun ja kestävien investointien rahoittamiseen. Kansalaisia tulisi kannustaa omaehtoiseen arvopaperisäästämiseen lakisääteisen eläketurvan rinnalla. Osakesäästötilin alkumenestys on ollut rohkaiseva esimerkki siitä, että oikeanlaisilla kannustimilla kansalaisten kiinnostus arvopaperisäästämiseen kasvaa”, Kajala sanoo.
Kajala toteaa, että raportti sisältää kuitenkin myös ehdotuksia, jotka tosiasiallisesti korottaisivat listautumiskynnystä.
”Esimerkiksi ryhmäkannesääntelyn ulottaminen arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskevaan sääntelyyn olisi selvä askel väärään suuntaan. On selvää, että hyvin toimiviin pääomamarkkinoihin kuuluu tehokas valvonta, puuttuminen väärinkäytöksiin ja väärinkäytösten kohteeksi joutuneiden mahdollisuus saada korvausta kärsimästään taloudellisesta vahingosta. Ryhmäkannesääntely arvopaperimarkkinoilla avaisi kuitenkin mahdollisuuden spekulatiivisiin rahastus- ja painostusyrityksiin”, Kajala sanoo.
Liite: Komission korkean tason asiantuntijafoorumin loppuraportti
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville KajalaYhtiöoikeudesta ja arvopaperimarkkinaoikeudesta vastaava johtava asiantuntija
Puh:050 376 1460ville.kajala@chamber.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
”Yhteisövero on vain jäävuoren huippu” – yritykset maksoivat ja tilittivät veroja ennätykselliset 82 miljardia euroa22.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten maksamat ja tilittämät verot nousivat vuonna 2024 lähes 82 miljardiin euroon. Julkisuudessa paljon puhututtanut yhteisövero oli alle kymmenesosa koko verokädenjäljestä. Vuoden 2024 tiedot ovat tuoreimmat, jotka yritysten verokädenjäljestä ovat saatavilla.
IT-ehdot uusiutuvat – sopimuksessa huomioidaan tekoäly20.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Uudistetut IT2026-ehdot julkistetaan 20.10. Uusissa ehdoissa huomioidaan tekoälyn nopea yleistyminen ja EU:n datasäädös.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
