Keskuskauppakamari: Peruskoulujen avaamisen jälkeen on panostettava lasten hyvinvointiin ja oppimiseen
29.4.2020 20:46:28 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Hallitus päätti, että peruskoulut avataan hallitusti 14. toukokuuta alkaen. Keskuskauppakamari pitää hallituksen päätöstä peruskoulujen avaamisesta hyvänä, mutta on pettynyt siihen, että kouluja ei saada auki nopeammin. Kauppakamarien kyselytutkimuksen (noin 3000 vastaajaa, toteutettu 20.4.) mukaan yritykset näkevät, että alakoulujen rajoitettu toiminta ja päivähoidon välttämissuositus ovat olleet erittäin haitallisia niiden toiminnalle ja siten vaikuttavat negatiivisesti talouteen ja työllisyyteen.
Enemmistö maailmalla tehdystä tuoreesta tutkimuksesta kertoo, että riskiä lasten ja koulujen toimimisesta tartuttajina pidetään erittäin epätodennäköisenä tai pienenä. Lisäksi pienempien lasten vanhemmat ovat keskimäärin nuorempia, joiden riski sairastua vakavasti on iäkkäämpiä huomattavasti pienempi. Pidempään jatkunut etäopetus olisi todennäköisesti puolestaan johtanut laajempiin lasten hyvinvoinnin ja oppimisen ongelmiin.
”Keskuskauppakamari esitti omassa exit-strategiassaan peruskoulujen avaamista mahdollisimman pian. Tautitilanteen kehitys ja asiantuntijoiden lausunnot puoltavat tätä. Koulujen sulkeminen on erityisen tehoton rajoituskeino suhteessa sen taloudelle aiheuttamaan haittaan. Siksi siitä onkin luovuttava nyt heti, kun tilanne sen sallii”, toteaa Keskuskauppakamarin osaamisasiantuntija Mikko Valtonen.
”Peruskoulujen avaamisesta on kaksi viikkoa aikaa kesälomien alkuun. Se aika ei ole missään tapauksessa mitätön. Tavoitteena pitää olla, että jokainen lapsi kohdataan ja saadaan luotua tilannekuva etäopetusajan vaikutuksista lasten hyvinvointiin ja oppimiseen”, painottaa Valtonen.
Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan lähiaikojen yksi keskeinen koulutuspolitiikan tavoite pitää olla koronakriisin negatiivisten vaikutusten minimoiminen lasten hyvinvointiin ja oppimiseen. Jokainen lapsi ja nuori on saatava sujuvasti takaisin koulupolulle. Suomella korkeaan osaamiseen nojaavana maana ei ole varaa menettää tulevaisuuden osaamista ja osaajia.
Koronakriisin jälkihoito vaatii kohdennettua tukea niille, joiden hyvinvointi ja oppiminen on kärsinyt etäopetusaikana. Ongelmia kohdanneet lapset pitää pikaisesti tunnistaa ja saattaa heidän tilanteeseensa räätälöityjen tukitoimien piiriin. Hallitusohjelman tulevaisuusinvestointeihin sisältyvä perusopetuksen laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelma vastaa osittain tähän tarpeeseen.
”Perusopetuksen laadun ja tasa-arvo kehittämisohjelman sisältöä pitää päivittää siten, että se vastaa paremmin koronakriisin jälkihoidon tarpeisiin. Ohjelmaan varattuja resursseja on järkevää kohdentaa koronakriisin takia oppimisen ongelmien parissa taistelevien lasten auttamiseen”, toteaa Valtonen.
Osana hallituksen noin 3 miljardin euron tulevaisuusinvestointeja on perusopetuksen laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelmaan osoitettu 190 miljoonaa euroa. Hallitus aikoo rahoittaa tulevaisuusinvestoinnit valtion omistuksia myymällä. Keskuskauppakamari vaatii koko tulevaisuusinvestointipaketin perumista.
”Valtion omistuksia ei ole mitään järkeä myydä koronakriisistä seuranneen voimakkaan kurssilaskun jälkeen. Tarpeelliseksi koettuihin kohteisiin, kuten päivitettyyn perusopetuksen laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelmaan pitää osoittaa rahoitus muulla tavoin, esimerkiksi luopumalla joistain hallitusohjelmassa päätetyistä menolisäyksistä”, sanoo Valtonen.
Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan oppivelvollisuusiän nostamisen kustannukset suhteessa uudistuksen vaikuttavuuteen ovat tässä tilanteessa liian suuret. Resursseja tarvitaan nyt koronakriisistä toipumiseen, joka hoituu tehokkaammin kohdennetuilla täsmätoimilla. Tästä syystä oppivelvollisuusiän pidentämisestä on luovuttava ja valmistelu keskeytettävä välittömästi.
Yhteyshenkilöt
Mikko ValtonenOsaamisasiantuntija
Puh:+358 40 867 8250mikko.valtonen@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajapula ja työttömyys rinnakkain – yritykset peräävät nopeampia täsmäkoulutuksia tutkintojen sijaan12.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden osaajakyselyn mukaan yritykset tarvitsevat työntekijöilleen ennen kaikkea lyhyitä koulutuksia ja täsmäosaamista, eivät uusia tutkintoja. "Tekoäly ja vihreä kasvu edellyttävät yrityksiltä ja työntekijöiltä ennennäkemätöntä ketteryyttä", sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä – “Mopoilla kertyy usein yllättävän paljon ajokilometrejä, mikä näkyy erityisesti renkaiden kulumisena”9.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Syksyn pimeät ja märät ajokelit korostavat mopojen ja mönkijöiden turvallisuuden tarvetta.
Kuljetuskustannusten nousu heikentää jo merkittävästi joka kolmannen yrityksen kilpailukykyä, selviää kauppakamareiden kyselystä2.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Eniten ovat kärsineet teollisuuden ja kaupan alan yritykset. Tiedot selviävät kauppakamareiden yrityksille syyskuussa tekemästä kyselystä. Kustannusten kasvua tulisi hillitä väliaikaisin verotoimin, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Hanna Kalenoja.
Kauppakamarikysely: Yritysten kasvuodotukset nousivat ennätystasolle – ”Tulokset eivät jätä tulkinnanvaraa”1.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat parantuneet laaja-alaisesti keväästä niin liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden kuin henkilöstömäärien ja vienninkin osalta. Tiedot selviävät kauppakamarien syyskuussa toteuttamasta suhdannekyselystä.
Asuntomarkkinoilla varovaista piristymistä - Hyväkuntoiset, muuttovalmiit asunnot menevät kaupaksi, korjausvelkaiset eivät30.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin markkinakyselyyn vastanneista auktorisoiduista kiinteistöarvioijista 44 prosenttia arvioi markkinoiden vilkastuneen kuluvan vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme