Keskuskauppakamari: Sujuva luvitus luo investointeja
25.9.2020 06:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

”Reunaehto investointien saamiseksi Suomeen on nykyistä sujuvampi ja nopeampi luvitusjärjestelmä. Sujuva luvitus tuo mukanaan positiivisia työllisyysvaikutuksia ja verotulojen kasvua”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava liikenteen ja elinkeinopolitiikan asiantuntija Päivi Wood.
Nykyisessä taloustilanteessa Suomella ei ole varaa jäädä odottamaan ennakoimattomia luvitusprosesseja tai vuosien valituskierteitä. Suomessa tarvitaan kipeästi yksityisiä investointeja julkisten investointien rinnalle, jotta talous saadaan nousuun.
Lupa- ja viranomaisprosessien sujuvuuteen ja nopeuteen on löydettävä ratkaisu maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksessa. Wood toteaa, että syyskuun alussa voimaan tullut laki ympäristölupa-asioiden yhteensovittamisesta on hyvä esimerkki siitä, kuinka monen viranomaisen toiminnot saadaan yhden luukuun taakse. Edellytykset Suomessa ovat erinomaiset siihen, että asiointia voidaan kehittää kohti yhden digitaalisen luukun periaatetta myös maankäyttö- ja rakennuslain osalta.
”Viivästykset kaavoitukseen ja luvitukseen liittyen ovat raskaita kaikenkokoisille yrityksille. Pahimmillaan prosessit johtavat siihen, että investoinnit jäävät tekemättä. Suomen lupamenettelyjen päällekkäisyydet yhdistettyinä hitaisiin ja raskaisiin prosesseihin ja ennakoimattomiin valituskierteisiin kääntää investoinnit Suomen rajojen ulkopuolelle. Koronakriisi on tuonut epävarmuutta jo aivan riittävästi”, Wood sanoo.
Nopeutta käsittelyyn saadaan vapauttamalla rutiininomaiset luvitukset ilmoituksenvaraisiksi. Tällä vapautetaan osaavia resursseja lyhentämään ruuhkautuneita käsittelyaikoja. Lupa, valvonta ja raportointimenettelyt tulee saattaa samaan järjestelmään. Säädösten ja prosessien päällekkäisyydet saattavat pahimmillaan johtaa ennakoimattomiin yhteisvaikutuksiin.
”Kansainvälinen kilpailu investoinneista on kovaa. Luvituksen ennakoitavuus ja nopeus nousevat usein avainasemaan, kun yritykset tekevät päätöksiä sijoittautumisestaan. Lupia ja ilmoitusvelvollisuuksia tulee yhdistää ja järkevöittää, niin että nopeutta käsittelyaikoihin saadaan lisää”, Wood sanoo.
“Valituskierteistä johtuvaa ennakoimattomuutta voidaan poistaa rajaamalla valitusoikeutta. On tärkeää voida määritellä, kenellä on oikeus valittaa mistäkin asiasta ja vaatia, että valittaja olisi jättänyt kirjallisen muistutuksen tai huomautuksen aiemmin”, Wood sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi WoodJohtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija
Puh:050 478 3990paivi.wood@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Vaatimus “suomalaisten arvojen” tuntemisesta kansalaisuuskokeessa poistui – päällekkäinen testaus yhä haasteena23.4.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää myönteisenä, että hallitus vie eteenpäin kansalaisuuskoetta nyt entistä vahvemmin tietoon, lakeihin ja faktoihin perustuvana testinä. Edelleen kansalaisuuskokeen toimeenpanossa tulisi huolehtia siitä, ettei kokeesta muodostu uutta pullonkaulaa osaajille päällekkäisten testien vuoksi.
Keskuskauppakamari: Yhteisöverokannan alentaminen hyödyttää erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä – verokannan alennus voi aloittaa hyvän kierteen23.4.2026 08:59:25 EEST | Tiedote
Opposition kritisoiman yhteisöveron alentaminen hyödyttää ennen kaikkea pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Vaikka yhteisöverokannan alennus hyödyttää myös suuryrityksiä, on verokannan alentamisen suhteellinen vaikutus suurempi pienille ja keskisuurille yrityksille. ”Yhteisöveron alentaminen tukee nimenomaan pk-yritysten kasvumahdollisuuksia ja kauan odotettu hyvän kierre voi alkaa verokannan alennuksen myötä”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Keskuskauppakamari: Kehysriihestä useita kasvua tukevia päätöksiä22.4.2026 21:56:43 EEST | Tiedote
Hallituksen kehysriihen päätökset sisältävät Keskuskauppakamarin mukaan myönteisiä elementtejä kasvun, yrittäjyyden ja työllisyyden osalta. Erityisesti liikennehankkeet ja ammattidieselin käyttöönoton nopeuttaminen, veropäätökset ja määräaikainen asuinrakennusten korjausavustus ovat oikeansuuntaisia toimia kasvun kirittämiseksi.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilla tasaista, mutta vaisua22.4.2026 08:52:58 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan viime kuukausina työllisyyskehitys on kulkenut vaakasuunnassa. ”Työmarkkinakehitys etenee vaisuna, mutta lisäheikennystä ei onneksi ole tullut”, arvioi Appelqvist.
Keskuskauppakamari: Kehysriihestä vauhtia kasvuun – toimia asuntomarkkinoille, nuorisotyöttömyyteen ja ammattidieseliin21.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talouden orastavaa kasvua on vauhditettava hallituksen kehysriihessä, vaatii Keskuskauppakamari. Keskuskauppakamari esittää täsmätoimia asuntomarkkinoiden piristämiseksi ja nuorisotyöttömyyden helpottamiseksi sekä ammattidieselin käyttöönoton nopeuttamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme