Keskuskauppakamari: Suomen työmarkkinat joustavat kuin rautakanki – Suomi hännillä vertailuissa
27.5.2021 09:15:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

”Suomea verrataan toistuvasti esimerkiksi Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan. Valitettavasti työehtosopimusten sisäinen joustoelementti on jäänyt Suomessa muita maita vähäisemmäksi”, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Tanska tunnetaan korkean sosiaaliturvan, aktivoivan työvoimapolitiikan ja joustavien työmarkkinoiden yhdistelmästä. Maailman talousfoorumin raportissa Tanskan sijoittuu työmarkkinaosiossa neljänneksi, kun Suomi jää sijalle 44.
”Tanska on Suomen edellä muun muassa irtisanomiskustannuksissa, työnantajien ja työntekijöiden yhteistoiminnassa ja palkkojen joustavuudessa. Tanskassa määräaikaisten sopimusten tekeminen on vapaata, kun Suomessa työsopimuslaki on asian suhteen kankea. Suomi on Tanskan edellä vain työntekijöiden oikeuksissa ja siinäkin ero on melko pieni”, Kotamäki sanoo.
Keskuskauppakamarin ehdotus: joustoa määräajaksi
Kauppakamarien syys- ja lokakuussa 2020 tekemistä kyselyistä käy ilmi, että yritykset pitävät paikallista sopimista sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä erittäin tärkeänä. Pidemmällä aikavälillä paikallisen sopimisen edistämistä pidettiin tärkeimpänä yksittäisenä toimena kilpailukyvyn ja työllisyyden näkökulmasta.
Keskuskauppakamari on ehdottanut uudistusta, joka palauttaisi työntekijöiden universaalin järjestäytymisoikeuden ja sopimisoikeuden Suomen työmarkkinoille.
”Uudistuksen puitteissa työmarkkinoilla noudatettaisiin lähtökohtaisesti työehtosopimuksia. Työehtosopimuksista olisi kuitenkin paikallisesti sopien mahdollista poiketa, mikäli kaikki osapuolet niin parhaaksi katsoisivat. Mikäli paikallisen sopimuksen järjestely ei sopijaosapuolia miellyttäisi, pystyisi sopimuksesta tietyin ehdoin irtautumaan ja palaamaan takaisin TES-maailmaan”, Kotamäki sanoo.
”Yrityksen intressissä on pitää hyvää huolta työntekijöistään. Työntekijät voittavat, kun yrityksellä menee hyvin. Valitettavasti vastakkainasettelun aika ei ole ohi ja julkisuudessa pirujakin on maalailtu seinille. Työntekijän oikeudet ovat poikkeuksellisen laajat Suomessa ja paikallinen sopiminen edistäisi todennäköisesti kaikkien osapuolien etua”, Kotamäki sanoo.
Pilli ei vihellä, ellei pannussa ole tarpeeksi painetta
Kotamäki huomauttaa, että joustavat työmarkkinat vaikuttavat myönteisesti myös työllisyyteen. Paikallisen sopimisen edistäminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi. Viimeksi asiaa pohtiva työryhmä epäonnistui yhteisymmärryksen löytämisessä.
”Vanha tosiasia on, ettei pilli vihellä, ellei pannussa ole tarpeeksi painetta. Marinin hallitus ei tiettävästi ole asettanut työryhmän työlle uhkapistettä, mikä kannustaisi työryhmää löytämään ratkaisun. Odotukset asian suhteen ovat matalalla”, Kotamäki sanoo.
Kauppakamarin neljännesvuosittain julkaistavassa talouskatsauksessa käydään läpi ajankohtaista taloustilannetta Suomessa ja ulkomailla. Vuoden toinen talouskatsaus tarkastelee paikallista sopimista.
Liite: Kauppakamarin talouskatsaus
Yhteyshenkilöt
Mauri KotamäkiPääekonomisti
Puh:+358 942426235mauri.kotamaki@chamber.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Yhteisöveron alentaminen mahdollistaa kasvun – ”Hyvän kierre syntyy, kun yritykset uskaltavat kasvaa”22.9.2026 09:36:46 EEST | Tiedote
Yhteisöveron alentaminen on yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa Suomen talouskasvua, lisätä investointeja ja parantaa kilpailukykyä kansainvälisessä kilpailussa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilta vihdoin valonpilkahduksia – ”On syytä juhlia”22.9.2026 08:52:52 EEST | Tiedote
Suomen työmarkkinoilta saatiin aamulla pitkästä aikaa myönteisempiä uutisia.
Kauppakamarien vientikysely: Kaksi kolmesta vientiyrityksestä uskoo vientinsä kasvavan – “Yritysten kansainvälistyminen ratkaisee Suomen kasvun ja menestymisen”16.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Päänvaivaa aiheuttavat kuitenkin kohonneet kustannukset sekä presidentti Trumpin hallintoon liittyvät epävarmuudet, selviää kauppakamarien vientikyselystä.
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Kauppakamarikysely: Suomalaisnuorten osaamistason lasku voi romahduttaa yritysten kasvuhaaveet – ”Pisa-syöksy ei ole vain koulun ongelma”8.9.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä näkee jo nyt kilpailukykyään haastavan eniten nuorten osaamistaso ja valmiudet. Kyselyyn vastasi lähes 900 yritystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme