Keskuskauppakamari: Työikäiset pikaisesti rokotuksiin työterveyshuollon avulla – rokotukset työpaikoille
26.5.2021 07:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

”Mediassa kerrotaan, että nyt rokotusvuorossa olevien ikäryhmien rokotuskattavuus laahaa jäljessä. Sen sijaan, että näitä ikäryhmiä syyllistetään, pitäisi miettiä, miksi nelikymppiset eivät hae rokotuksia. Voisiko olla niin, että työssäkäyvien, ruuhkavuosia elävien ihmisten ei ole tuosta noin vaan mahdollista lähteä toiselle puolella kaupunkia rokotuttamaan itseään?” Horttanainen sanoo.
Horttanaisen mukaan työterveyshuollon avulla rokotukset voitaisiin järjestää esimerkiksi työpaikoilla, jolloin rokotusta varten ei tarvitsisi ottaa vapaapäivää tai edes poistua työpaikalta. Myös tieto omasta rokotusvuorosta saavuttaisi työntekijät nopeasti ja varmasti, jos rokotus järjestettäisiin työpaikalla tai työterveyshuollossa.
”Useilla kunnilla ja isoillakin kaupungeilla on vain yksi rokotuspiste. Työterveyshuollon avulla pisteitä saataisiin muutoinkin lähemmäs ihmisten työpaikkoja”, Horttanainen sanoo.
Työterveyshuolto on otettu joissain kunnissa mukaan hoitamaan rokotuksia, mutta useissa isoissakin kaupungeissa rokotukset hoidetaan vain julkisen terveydenhuollon kautta. Päätös tehdään kuntakohtaisesti.
Suomi on rokotusten häntäpäässä täyden suojan osalta
Suomi on tilastojen mukaan rokotusvauhdin kärkimaita, kun katsotaan vain ensimmäisen annoksen saaneiden määrää. Jos katsotaan sitä, kuinka moni on saanut kaksi rokoteannosta eli täyden suojan, on Suomi ihan häntäpäässä.
Erityisen tärkeää rokotuskattavuuden nostaminen ja nopeuttaminen on nyt, kun entistä herkemmin tarttuva Intian virusmuunnos on päässyt leviämään myös Suomessa. Vasta kaksi rokotetta antaa kunnon suojan Intian virusmuunnosta vastaan.
”Rokotusvauhtia pitäisi nopeuttaa niin, että ensimmäisen ja toisen annoksen väliä lyhennettäisiin kuten Iso-Britanniassa on tehty. Jos ihmisiä ei saada nopeasti rokotettua kahteen kertaan, on vaara, että Intian virusmuunnos ennättää sairastuttaa monet sellaisetkin, jotka ovat ennättäneet saada yhden rokotuksen”, Horttanainen sanoo.
Horttanaisen mukaan tämä tarkoittaisi vääjäämättä sitä, että yhteiskunnan avaaminen siirtyisi ja siirtyisi samaan aikaan kuin muu Eurooppa jo avautuu.
”Nyt Suomen pitäisi tehdä kaikkensa, että rokotustahti nopeutuu ja mahdollisimman moni ihminen ennättää saada täyden suojan ennen kuin Intian virusmuunnos tai joku uusi vielä herkemmin tarttuva muunnos pääsee valtavirukseksi. Työterveyshuollon mukaan ottaminen auttaisi varmasti rokotuskattavuuden saavuttamisessa nopeasti ja sitä myöten yhteiskunnan avaamisessa ja elämän palautumisessa lähemmäksi normaalia”, Horttanainen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne HorttanainenVaratoimitusjohtaja, talous, hallinto ja henkilöstö
Puh:040 510 4907anne.horttanainen@chamber.finaisjohtajat.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme