Keskuskauppakamari: Vety-periaatepäätös tuo Suomen kartalle - vedyntuotannolle yritysten toivomat kunnianhimoiset tavoitteet

Hallitus on tänään hyväksynyt vedystä valtioneuvoston periaatepäätöksen, joka kuvaa Suomen tavoitteita ja toimia vetytalouden edistämiseksi. Suomi tavoittelee Euroopan johtavaa asemaa vetytaloudessa läpi koko arvoketjun. Keskuskauppakamari pitää päätöksen päälinjoja onnistuneena.
“Yritysten viesti on, että Suomella on oltava kunnianhimoiset vetytavoitteet, jotta erotumme investointikohteena kansainvälisellä kentällä. Hallituksen nyt asettama tavoite 10 prosentista EU:n vihreän vedyn tuotannosta 2030 on oikeaa mittaluokkaa. Tavoitteella on katetta, sillä Suomessa on runsaasti osaamista ja hyvät vedyn tuotantoedellytykset”, sanoo Keskuskauppakamarin elinkeino- ja ilmastoasiantuntija Teppo Säkkinen.
Vetytalouden nousu Suomessa nojaa yksityisten yritysten investointeihin. Valtion roolina on hyvän toimintaympäristön kehittäminen ja esimerkiksi vedyn siirtoverkon rakentaminen. Päätös korostaa vedyn käyttöä ensisijaisesti kotimaan tarpeisiin.
“Painotus vedyn kotimaan jalostukseen on oikea valinta, jotta Suomessa syntyvä arvonlisä on mahdollisimman korkea.Vedystä voidaan esimerkiksi valmistaa polttoaineita ja ammoniakkia, hyödyntää teräksen valmistuksessa ja kemianteollisuuden raaka-aineena ja se on energian kantajana osa uutta energiajärjestelmää”, Säkkinen kuvaa.
Suomen keskeinen kilpailuetu vetytaloudessa on hyvä puhtaan, toimitusvarman ja kohtuuhintaisen sähkön tarjonta. Vedyn tuotannon kasvu tulee myös lisäämään sähkön kysyntää voimakkaasti.
“Vetytalouden perusta on kasvava puhtaan sähkön tuotanto uusiutuvista ydinvoimaan. Seuraavan hallituksen ohjelmassa uusiutuvan energian investointien vauhdittaminen meri- ja maatuulivoimasta aurinkoenergiaan ja ydinenergialain uudistaminen ovat välttämättömiä tekoja vetytalouden tukemiseksi”, Säkkinen sanoo.
Keskuskauppakamari painottaa, että osa vetytalouden edistämistä on vaikuttaminen vihreää vetyä ja hiilidioksidin talteenottoa koskevaan EU-sääntelyyn. Sillä on merkitystä myös osana EU:n vastausta Yhdysvaltojen IRA-tukipaketille.
“EU:n määritelmä vihreälle vedylle ei ole vielä valmis. On tärkeää, että se on vertailukelpoinen Yhdysvaltoihin, jossa vihreän vedyn sääntely on vapaampi kuin komission luonnokset. Kaikki päästötön sähkö, myös ydinvoima on hyväksyttävä vihreän vedyn tuotannossa, ja liian yksityiskohtaisia vaatimuksia tuotantopaikasta ja -ajankohdasta on vältettävä”, Säkkinen painottaa.
Vetyalan toimijat ovat lisäksi pitäneet tärkeänä kansallisen vetystrategian laatimista. Periaatepäätös tuo tarpeellisen kansallisen tason tavoitteenasettelun, johon strategiatyö toisi lihaa luiden ympärille. Vetystrategia voitaisiin laatia tulevalla hallituskaudella toimialavetoisesti yritysten ja hallinnon yhteistyöllä, kuten tällä hallituskaudella tehdyt vähähiilitiekartat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teppo SäkkinenElinkeino- ja ilmastoasiantuntija
Puh:050 516 2868teppo.sakkinen@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Greenstep palkittiin vuoden kasvuyrityksenä – Keskuskauppakamarin uusi kasvupalkinto jaettiin Lahden Kasvu Summitissa12.11.2025 16:47:02 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari on myöntänyt ensimmäistä kertaa jaettavan kasvupalkinnon konsulttitalo Greenstepille. Yritys on onnistunut viemään kansainvälistymisstrategiansa käytäntöön poikkeuksellisen kestävällä tavalla.
Keskuskauppakamari: Työvoiman hyväksikäyttö vääristää kilpailua – ulkomaalaisten työntekijöiden asemaa vahvistettava11.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari tukee työntekijöiden hyväksikäytön kriminalisointia. Keväällä eduskuntaan saapuva lakiesitys on merkittävä askel kohti reilumpaa työelämää. Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Suvi Pulkkisen mukaan kriminalisointi on tärkeää sekä oikeusturvan että reilun kilpailun näkökulmasta.
Eurooppalainen yrityskysely: Yritysten suhdannenäkymät parantuneet – Suomi keskitasoa odotusten suhteen11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Eurooppalaiset yritykset arvioivat suhdannetilanteen paranevan ensi vuonna, mutta odotukset ovat edelleen keskimääräisen tason alapuolella. Erityisesti yrityksiä huolettavat työvoimakustannukset sekä byrokratia. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin syys–lokakuussa toteuttamasta laajasta kyselystä, johon osallistui yrityksiä 28 eri maasta. Suomalaiset yritykset uskovat suhdanteen kääntyvän paremmaksi ensi vuonna, mutta odotukset ovat jonkin verran maltillisempia kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
Keskuskauppakamari: Lukuvuosimaksut tuovat selkeyttä ja oikeudenmukaisuutta koulutusjärjestelmään10.11.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää hallituksen esitystä lukuvuosimaksujen käyttöönotosta EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille ammatillisessa ja lukiokoulutuksessa perusteltuna ja tarpeellisena. Maksut selkeyttävät nykyjärjestelmää ja tekevät siitä oikeudenmukaisen. Toisaalta oppisopimuskoulutus on tärkeää pitää maksujen ulkopuolella.
Keskuskauppakamari: Tilastot näyttävät viennin piristyneen syksyllä7.11.2025 11:07:53 EET | Tiedote
Kauppakamareiden myöntämät vientiasiakirjat osoittavat, että vienti on piristynyt hieman syksyn aikana synkähkön kesän jälkeen. EU-ja ETA-maiden ulkopuolella suuntautuvaa tavaravientiä varten myönnettäviä alkuperätodistuksia haettiin syyskuussa 2,5 prosenttia ja lokakuussa 1,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan tilastojen valossa näyttää siltä, että vienti alkaa elpyä Trumpin valtaantulon aiheuttamasta epätietoisuudesta ja hämmennyksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme