Hämeen kauppakamari

Keskuskauppakamarin kultaiset elämäntyömerkit Hämeen elinkeinoelämän vaikuttajille

5.12.2018 17:00:00 EET | Hämeen kauppakamari | Tiedote

Jaa
Keskuskauppakamari myönsi kultaiset elämäntyömerkit pitkän linjan yrittäjille itsenäisyyspäivän aattona keskiviikkona 5.12. Vanajanlinnassa tunnustuksena ansiokkaasta työstä Hämeen elinkeinoelämän hyväksi:
Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki
Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki


Hallituksen puheenjohtaja Mika Walkamo, Vanajanlinna Group Oy, Hämeenlinna

Yrittäjä, osakas, hallituksen jäsen Pekka Vihma, Vanajanlinna Group Oy, Hämeenlinna

"Keskuskauppakamarin myöntämät kultaiset elämäntyömerkit ovat merkittävä kunnianosoitus alueemme yritystoimintaa pitkäjänteisesti edistäneille Mika Walkamolle ja Pekka Vihmalle”, korosti Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen elämäntyömerkkien luovutustilaisuudessa.

”Hämeen kauppakamarin hallituksen puheenjohtajana ja jäsenenä Pekka Vihma on aktiivisesti vaikuttanut elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin. Samoin kuin kahdeksan vuotta Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsenenä ovat antaneet Mika Walkamolle mahdollisuuden vaikuttaa myös yhteiskunnallisiin asioihin”, Eerikäinen kertoi.

Keskuskauppakamarin hopeinen ansiomerkki Leena Saariselle 

Tilaisuudessa luovutettiin myös Keskuskauppakamarin hopeinen ansiomerkki 20 vuoden työskentelystä Vanajanlinnan palveluksessa kerroshoitopäällikkö Leena Saariselle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303

Kuvat

Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki
Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 17 A
15110 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Yritysten näkymät Hämeessä ailahtelevat hyvin lyhyellä aikavälillä4.2.2026 10:48:30 EET | Tiedote

Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat alkuvuonna vaihdelleet hyvin lyhyellä aikavälillä, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n tammikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. Vielä edellisellä viikolla julkaistu kauppakamarin talouskysely antoi alueen yritysten näkymistä positiivisemman kuvan, kun taas EK:n suhdannebarometrikyselyn tuloksissa odotukset ovat varovaisempia. ”Uusimman Suhdannebarometrin mukaan lähikuukausien odotukset ovat aavistuksen vaimeat, ja alueemme yritykset suhtautuvat tulevaan hieman varovaisemmin kuin koko maassa keskimäärin. Nopeasti vaihtelevat näkymät kertovat siitä, että talouden kehityssuunta on tällä hetkellä vaikeasti ennustettavissa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen yritysten näkymät kirkastuvat – talousodotuksissa selvä parannus syksyyn22.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote

Hämeen yrityksissä on havaittavissa myönteinen käänne, kun näkymät liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden osalta ovat selvästi syksyä paremmat. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Hämeen yritysten näkymät ovat kirkastuneet alkuvuonna, ja talousodotuksissa näkyy selvä parannus syksyyn verrattuna. Tilauskantojen vahvistuminen ja kannattavuuden vakaantuminen rakentavat luottamusta tulevaan. Selvää on, että viime päivien kauppapoliittiset jännitteet lisäävät epävarmuutta yritysten näkymiin. Olennaista on, että yrityksillä on edelleen keinoja sopeutua, hakea uusia markkinoita, fokusoida ja tehdä päätöksiä epävarmuudesta huolimatta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamari myönsi Koulutuskeskus Salpaukselle Päijät-Hämeen ensimmäiset HTA-sertifikaatit16.1.2026 07:56:45 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamari luovutti 15.1. Koulutuskeskus Salpaukselle Hyväksytysti työelämäauditoitu (HTA) -sertifikaatit prosessiteollisuuden, ajoneuvoalan ja liiketoiminnan koulutusaloille. ”Koulutuskeskus Salpaus on Päijät-Hämeessä ensimmäinen oppilaitos, joka on toteuttanut HTA-työelämäauditoinnit jopa kolmella koulutusalalla. Työelämäarvioinnin tavoitteena on vahvistaa yritysten ja oppilaitosten välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten hallitustyöskentelyä ja kasvua8.12.2025 13:12:03 EET | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin marraskuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin alueelta HHJ-kurssin käyneistä 12 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Osaavat hallitukset ovat yrityksissä tärkeitä kasvun moottoreita. HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat koko Hämeen elinvoimaa ja yritysten kehittymistä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen poikittaiset väylät eivät vastaa elinkeinoelämän tarpeita25.11.2025 15:09:01 EET | Tiedote

Kantatie 54 Hollolasta Riihimäen kautta Tammelaan on poikittainen yhteys idän suunnasta Lahden ja Forssan kautta läntiseen Suomeen. Tie on valtakunnallisesti ja alueellisesti merkittävä logistinen väylä, osoittaa tänään julkaistu selvitys.​ ”Kantatie 54 on yksi tärkeimmistä Hämeen talousalueen poikittaisväylistä. Yritykset kasvavat, kuljetukset lisääntyvät ja työssäkäynti laajenee – tieverkko ei saa olla kasvun pullonkaula. Parannukset Hämeen poikittaisväylille ovat välttämättömiä, jotta alueen kilpailukyky ja toimitusvarmuus voivat kehittyä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye