Keskuspuiston reittien varsilta poistetaan vaarallisia puita
9.11.2020 15:20:42 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Kaupungin metsäasiantuntijat kiertävät alueella ja ovat jo tunnistaneet reittien varsilta kymmeniä vaarallisia puita. Poistettavat puut merkitään oranssilla puiden leimausvärillä. Puiden rungot jätetään pääosin maastoon maapuiksi edistämään luonnon monimuotoisuutta.
Osa poistettavista puista on kirjanpainajakuoriaisten kuivattamia vanhoja kuusia. Nämä kuuset ovat Keskuspuistontaipaleen, Männikkötien ja Vannetien varrella sekä Hakuninmaalla. Kirjanpainajat ovat viime vuosina kuivattaneet pystyyn suuren määrän Keskuspuiston kuusia.
Keskuspuistossa huonokuntoista puustoa
Keskuspuisto on Helsingin suurin puistoalue, joka on laajuudeltaan noin 700 hehtaaria ja pituudeltaan etelä-pohjoissuunnassa noin 10 kilometriä. Nyt hoidettavia Keskuspuiston metsäalueita on hoidettu viimeksi vuosina 2002–2003. Pitkän hoitovälin vuoksi alueella on paljon huonokuntoista puustoa.
Luonnonhoidon tavoitteena on pitää metsiköt mahdollisimman monimuotoisina ja puustoltaan elinvoimaisina. Reittien varsilla kiinnitetään erityistä huomiota asukkaiden ja ulkoilijoiden turvallisuuteen ja viihtyvyyteen.
Helsingin metsissä reittien varret ja tonttien reunat hoidetaan yleensä luonnonhoitosuunnitelmien mukaisesti. Keskuspuiston suunnitelman valmistuminen on viivästynyt, ja sen vuoksi kaupunki huolehtii alueen turvallisuudesta ja poistaa eniten vaaraa aiheuttavat puut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa Koskikallio
metsävastaava
kaupunkiympäristön toimiala
ylläpito
puh. 09 310 38452
vesa.koskikallio@hel.fi
Antti Kurkaa
vastaava luontomestari
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara
ympäristönhoito
puh. 09 310 78807
antti.kurkaa@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 3.2.20263.2.2026 19:43:59 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 3.2.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Mer omfattande miljöstatistik om Helsingfors är nu lättillgängligt2.2.2026 12:18:53 EET | Pressmeddelande
Helsingfors miljöstatistik beskriver bland annat naturens och vattendragens tillstånd, stadens växthusgasutsläpp, markanvändning och trafik. Miljöstatistiken har uppdaterats och kompletterats under år 2025. Den är nu tydligare, enklare att använda och tekniskt mer effektiv.
Kattavaa tilastotietoa Helsingin ympäristöstä nyt helposti saatavilla2.2.2026 12:18:53 EET | Tiedote
Helsingin ympäristötilasto kuvaa muun muassa luonnon ja vesistöjen tilaa, kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä, maankäyttöä ja liikennettä. Ympäristötilastoa on uudistettu ja täydennetty vuoden 2025 aikana, ja se on nyt selkeä, helppokäyttöinen ja teknisesti toimiva.
Helsingfors planerar att ändra fyra mattvättningsbryggor till vistelse- och badplatser – och anlägga nya mattvättningsställen uppe på land30.1.2026 08:49:46 EET | Pressmeddelande
Alla befintliga mattbryggor tas successivt ur bruk när de når slutet av sin livscykel. Lämpliga bryggor skulle kunna ändras till vistelse- och badplatser.
Helsinki suunnittelee neljän matonpesulaiturin muuttamista oleskelu- tai uimapaikoiksi – uusia kuivan maan matonpesupaikkoja tilalle30.1.2026 08:49:46 EET | Tiedote
Kaikki nykyiset mattolaiturit poistuvat käytöstä vähitellen tullessaan käyttöikänsä päähän. Soveltuvat laiturit voitaisiin muuntaa oleskelu- tai uintipaikoiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme