Keskustaan suunnitteilla kesäkatuja

Viimekesäisen Kasarmitorin kesän innoittamana Helsinki suunnittelee neljää kesäkatua Kaartinkaupungin alueelle. Kesäkadut luovat alueelle viihtyisää kävely-ympäristöä kesäkuun alusta aina elokuun loppuun.
Kesäkaduilla liikennejärjestelyjä ja palveluita muutetaan niin, että alue kutsuu nauttimaan kesäisestä kaupunkielämästä. Viime vuonna Kasarmintorin ympäristön kesäkaduille lisättiin paikallisten ravintoloiden parklet-terasseja, puisia istuskelualueita, istutuksia ja runkolukittavia pyörätelineitä.
Nyt suunnitelluista kesäkaduista rakentuu yhtenäinen kävelyverkosto Kaartinkaupungista Ullanlinnaan. Ensimmäinen osuus on viime kesän tapaan Kasarmikadulla välillä Eteläesplanadi-Pohjoinen Makasiinikatu. Reitti jatkuu Kasarmikadulta Pienelle Roobertinkadulle ja sieltä edelleen Erottajalle. Erottajankadun kesäkatu mahdollistaa yhden kaistan varaamisen terassien ja jalankulkijoiden käyttöön.
Pieneltä Roobertinkadulta on luonteva siirtymä nykyiselle kävelykadulle Isolle Roobertinkadulle tai kohti etelää Korkeavuorenkadulle. Kesäkatu jatkuu jälleen Korkeavuorenkadulla välillä Tarkk´ampujankatu-Vuorimiehenkatu.
Alueen lähikadut, kuten Yrjönkatu, Ratakatu ja Kapteeninkatu johdattelevat opastein kohti kesäkatuja. Kesäkaduilla liikutaan kävelijöiden ehdoilla. Tontille ajo ja huoltoajo järjestetään toimivaksi. Tarkemmat liikenneratkaisut laaditaan osana liikenteen ohjaussuunnitelmaa.
Kesäkadut lisäävät alueen viihtyisyyttä ja elinvoimaisuutta
Helsinki viettää tänä vuonna muotoilun juhlavuotta, kun Helsingin muotoilupääkaupunki –vuodesta on kulunut kymmenen vuotta. Muotoilu on nykyisin kiinteä osa kaupungin eri toimintojen suunnittelua. Kesäkatukokeilujen avulla voidaan saada pysyvämpiäkin ideoita siitä, miten katujen ja pienten aukioiden viihtyisyyttä parantamalla voidaan luoda uusi houkutteleva kohde tai yhdistää nykyisiä suosikkikohteita paremmin toisiinsa. Esimerkiksi Designmuseon edustalla olevalla aukiolla tutkitaan mahdollisuutta yhdistää terasseja ja kulttuuritoimintaa. Kesäkadut tukevat kestävää kasvua, ja niillä pyritään vaikuttamaan positiivisesti alueen elinvoimaan kasvavien ihmisvirtojen myötä.
”Kesäkadut toteuttavat myös erinomaisesti kaupungin uutta strategiaa. Strategiassa linjataan selkeästi siitä, kuinka panostamme hyvään kaupunkitilaan, joka kutsuu viipymään ja oleilemaan ja luo myös edellytyksiä kaupallisten palveluiden menestykselle”, toteaa Anni Sinnemäki, kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari.
Senaatintorin ja Kasarmitorin kesäterassit olivat suosittuja. Kesäterassi on tavoitteena myös tulevana kesänä, mutta sen sijainti ja muoto ovat vielä suunnittelupöydällä. Päätöksiä terassista ei vielä ole.
Edellisen kesän opit ja toiveet on huomioitu kesäkatujen suunnittelussa
Kesä-elokuussa 2021 Kasarmitorin kesäkaduilla käveli iltaisin ja viikonloppuisin lähes kaksinkertainen määrä ihmisiä verrattuna toukokuuhun, jolloin kesäkatuja vasta pystytettiin. Liikkumisen painottuminen kyseisiin ajankohtiin johtui Kasarmitorin kesäterassin läheisyydestä, alueen ravintoloiden aukioloajoista sekä kasvaneesta kysynnästä.
Moottoriajoneuvoliikenteen määrä väheni Kasarmitoria ympäröivillä kaduilla noin neljännekseen lähtötasosta. Pyöräliikenteen määrä kasvoi suhteellisen paljon, mutta lähtötilanne pyöräilyn osalta oli alueella hyvin maltillinen.
Kaduilla kävelleet ihmiset ja alueen yrittäjät antoivat kesäkaduista ja Kasarmitorin kesäterassista pääosin erittäin positiivista palautetta, ja kokeilun koettiin parantaneen alueen viihtyisyyttä selkeästi.
”Alueen yrittäjät kertoivat heille kohdistetussa kyselyssä, että kokeilun myötä kasvaneista ihmisvirroista oli hyötyä heidän liiketoiminnalleen. Saaduissa palautteissa yleisesti parannettavina asioina toivottiin ajonopeuksien hillitsemistä sekä toimintojen houkuttelevuuden lisäämistä kaiken ikäisille kaupunkilaisille, erityisesti lapsiperheille”, kertoo kesäkatujen projektipäällikkö Henna Hovi.
Alueen asukkaat ja yrittäjät kutsutaan mukaan vuorovaikutustilaisuuksiin
Kesäkaduista järjestetään vuorovaikutustilaisuudet alueen yrittäjille ja asukkaille. Ideointityöpajassa 15.2. klo 8.30-10 kaupunki etsii kumppaneita, jotka ovat kiinnostuneita ideoimaan kesäkaduille erilaisia tapahtumia, terasseja tai taidetta. Työpajassa ideoidaan myös katujen ilmettä ja konseptia.
Maaliskuun verkkotilaisuuksissa esitellään katujen suunnitelmat ja kerätään yrittäjien ja asukkaiden näkemyksiä niihin liittyen. Asukasvuorovaikutustilaisuus järjestetään 1.3. kello 17-18. Yritysvuorovaikutustilaisuudessa 2.3. klo 8.30-10 käsitellään myös terassien pystyttämistä kesäkaduille. Mukaan tilaisuuteen toivotaan erityisesti niitä yrittäjiä, joilla on suunnitteilla terassi jollekin kesäkatuosuudelle. Verkkotilaisuuksien ohjelmaan ja ohjeisiin voi tutustua tapahtumatiedoissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala:
Anni Sinnemäki
Kaupunkiympäristön apulaispormestari
p. 09 310 36010
anni.sinnemaki@hel.fi
Henna Hovi
liikenneinsinööri
p. 040 663 7864
henna.hovi@hel.fi
Sirje Lappalainen
projektisuunnittelija
040 656 8935
sirje.lappalainen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kesä on rakentamisen aikaa – vinkkejä helsinkiläisille pientalotontin hankkeisiin2.7.2025 15:24:49 EEST | Tiedote
Kesä on hyvää aikaa toteuttaa pihan parannuksia ja pieniä rakennushaaveita. Helsinkiläisille on koottu projektin suunnittelun ja toteutuksen avuksi ajankohtaiset vinkit, ohjeet ja ohjevideo.
Planläggningsöversikten presenterar Helsingfors aktuella planer1.7.2025 15:48:38 EEST | Pressmeddelande
Allt fler har sitt hem i Helsingfors. Gamla och nya helsingforsare behöver bostäder, tjänster, rekreationsområden och fungerande transportförbindelser. I planläggningsöversikten presenteras den planering och de planläggningsprojekt som hänför sig till stadsmiljön och är aktuella år 2025.
Kaavoituskatsaus esittelee Helsingin ajankohtaiset suunnitelmat1.7.2025 15:48:38 EEST | Tiedote
Helsinki on yhä useamman kotikaupunki. Vanhat ja uudet helsinkiläiset tarvitsevat koteja, palveluita, virkistysalueita ja toimivia liikenneyhteyksiä. Kaavoituskatsauksessa esitellään kaupunkiympäristöön liittyvästä suunnittelusta ja kaavahankkeista, jotka ovat ajankohtaisia vuonna 2025.
Suojateiden turvallisuutta parannetaan Eläintarhantiellä Kalliossa30.6.2025 09:36:23 EEST | Tiedote
Suojateiden turvallisuutta parannetaan kesän aikana kadun kavennuksilla, keskisaarekkeilla ja hidasteilla. Kaksi vähän käytettyä suojatietä poistetaan.
Hermanninrannan uuteen koulu- ja päiväkotirakennukseen tulee alueella kaivattu nuorisotila27.6.2025 16:33:44 EEST | Tiedote
Hermanninrannan ensimmäinen koulun, päiväkodin ja nuorisotilan rakennus sijoittuu Vanhan talvitien varteen. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden 2026 lopulla ja tilojen valmistua käyttöön vuoden 2029 syksyksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme