Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kallin puhe Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa

Hyvät puoluevaltuuston jäsenet,
Vaalitulos – se on selvääkin selvempi.
Nyt kansan tahdon pitää tulla todeksi. Voittajien pitää ottaa valta. Voittajien pitää ottaa vastuu.
Mitä virkaa vaaleilla muuten on?
Maa tarvitsee hallituksen.
Asiat pitää hoitaa. Lupaukset pitää lunastaa. Bensan ja sähkön hinnan laskemisesta alkaen.
Hyvät keskustalaiset,
Vaalituloksen mukaisesti Keskusta menee oppositioon. Uskon, että isänmaata voi palvella myös sieltä.
Olemme valmiita yhteistyöhön, jos päätökset ovat mielestämme oikeita. Sellaisia, jotka tuovat turvaa, työtä ja kasvua, tasa-arvoa ja toivoa.
Sellaisia, joilla jokainen suomalainen ja koko maa pidetään mukana.
Viime vaalikaudella päätimme viimein sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta. Nyt uudistusta pitää saada viedä hyvinvointialueilla eteenpäin.
Hoitajapulaa pitää helpottaa ja hoitojonoja lyhentää. Peruspalveluja on vahvistettava ja lähipalvelut pitää turvata koko Suomessa. Toiminnan kehittämisen ohella näille on varattava riittävä rahoitus.
Emme hyväksy palvelujen keskittämistä hyvinvointialueita tai kuntia pakkoyhdistämällä.
Viime vaalikaudella toteutimme myös perhevapaauudistuksen. Joulukuussa perheet saivat ylimääräisen lapsilisän.
Nyt perheitä tukevaa politiikkaa pitää jatkaa. Emme hyväksy perheiltä leikkaamista tai kotihoidontuen romuttamista. Perheillä pitää myös tulevaisuudessa olla mahdollisuus itse päättää, miten lapset hoidetaan.
Viime vaalikaudella laitoimme teitä, raiteita ja muita väyliä kuntoon koko maassa. Loimme maakuntiin tuhansia uusia opiskelupaikkoja.
Rajalliset rahat pitää nyt käyttää nykyisten väylien parantamiseen kautta Suomen muutaman miljardihankkeen sijaan. Opiskelumahdollisuuksia maakunnissa pitää lisätä, ei vähentää.
Hyvät ystävät,
Eniten vaalien voittajilla on nyt lunastamista lupauksissaan Suomen talouden kuntoon laittamisesta.
Vuosien velka- ja alijäämäkierre pitää katkaista. Keskusta tukee päätöksiä, joilla uudistetaan yhteiskuntaa, vauhditetaan talouden kasvua, saadaan koko maahan lisää työpaikkoja ja parannetaan tuottavuutta. Yrittäjien verotusta ei saa kiristää.
Säästöjä arvioimme siltä kantilta, ovatko ne sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisia. Sitä emme hyväksy, että pääosa ratkaisua talouden kuntoon laittamisessa on kaiken keskittäminen.
Se on näennäissäästämistä, joka käy pidemmän päälle sekä inhimillisesti että taloudellisesti kalliiksi Suomelle. Se olisi väärää politiikkaa.
Hyvät puoluevaltuuston jäsenet,
Viime vaalikauden kauaskantoisin päätös oli Nato-jäsenyyden hakeminen miltei yksimielisesti. Yksituumaisuus näissä asioissa on iso voimavara Suomelle myös tulevaisuudessa.
Keskusta on valmis parlamentaarisen yhteisymmärryksen hakemiseen, kun eduskunta saa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon aikanaan käsiteltäväkseen.
Yhteistä näkemystä yli hallitus-oppositiorajan on syytä rakentaa myös omavaraisuuden ja huoltovarmuuden parantamisessa. Ne ovat erottamaton osa Suomen turvallisuutta.
Kotimaisen ruuantuotannon kannattavuutta pitää parantaa ja mahdollistaa metsien ja muiden luonnonvarojen kestävä käyttö. Hallituksen tulee pitää tinkimättömästi Suomen puolta Euroopan unionissa. Samaa sopii odottaa myös jokaiselta suomalaiselta europarlamentaarikolta. Omat meppimme Elsi ja Mauri käyvät tästä malliesimerkiksi.
Hyvät keskustalaiset,
23-jäseninen uusi eduskuntaryhmämme tekee takuulla osansa, että Suomi pärjää ja Keskusta nousee.
Kiritämme hallitusta. Kiitämme, jos siihen on aihetta. Kritisoimme, kun syytä on. Esitämme tarvittaessa oman vaihtoehtomme.
Tärkeintä meille on, että suomalaiset ja Suomi pärjäävät. Siitä tämän vaalikauden politiikassa on – ja pitää olla – kyse.
Suomi tarvitsee vahvaa keskivoimaa. Keskustaa, joka uudistaa tätä maata. Keskustaa, joka uudistuu myös itse.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen vappupuhe 1.5.20251.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen piti vappupuheen Helsingissä Kyösti Kallion patsaalla.
Keskustan Vihreä vappu - Antti Kaikkosen vappupuhe Helsingissä 1.5. klo 13.0029.4.2025 09:52:09 EEST | Tiedote
Keskustan puoluejohto, kansanedustajat ja muut keskustavaikuttajat pitävät vappupuheitaan vappuaattona ja vapunpäivänä ympäri Suomea. Puheenjohtaja Kaikkosen vappupuheen voi kuunnella tänä vuonna Helsingissä vapunpäivänä klo 13, Kyösti Kallion patsaalla. Tervetuloa mukaan!
Keskusta ehdottaa perustaitojen tarkastuspistettä hallituksen koulutusleikkausten sijaan26.4.2025 16:46:02 EEST | Tiedote
Keskustan puoluevaltuusto ehdottaa, että hallitus lisäisi peruskoulun 2. luokan loppuun tarkastuspisteen perustaitojen oppimisen varmistamiseksi. Perustaidot kuten lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen ovat oppimisessa välttämättömiä taitoja, joita haluamme tällä mallilla vahvistaa.
Antti Kurvinen: Keskusta nostaisi pk-yritykset kasvupolitiikan keskiöön26.4.2025 11:15:00 EEST | Tiedote
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvisen mukaan kasvupolitiikan keskiöön tulee nostaa pk-yritykset, jotka toimivat kaikkialla Suomessa. Kokoomuksen ja SDP:n linjaa yhdistää se, että niistä kumpikaan ei ole pienyrittäjien puolella. Ero on vain siinä, että SDP sanoo sen avoimesti, mutta Kokoomus lässyttää korulauseita.
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Keskustaan on jälleen tunkua26.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
-Me emme julista armonlaukauksia kilpailijoille, emmekä me jatkossakaan sorru tekemään omaa politiikkaa riitaa haastamalla. Me pannaan reput selkään ja lähdetään keräämään sinne eväät Suomen paremmasta suunnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme