Keskustelua ja koulutusta mielen hyvinvoinnista: HOK-Elannolle MIELI ry:n Hyvän mielen työpaikka® -tunnustus jo toistamiseen

MIELI ry on jälleen myöntänyt HOK-Elannolle Hyvän mielen työpaikka® -merkin osoituksena sitoutumisesta henkilöstön mielenterveyden edistämiseen. Vastaava tunnustus saatiin myös viime vuonna. Merkin saaminen edellyttää, että mielenterveyden edistämistä johdetaan suunnitelmallisesti, työpaikan arkikäytännöt tukevat mielenterveyttä ja työntekijöiden mielenterveyttä pystytään tukemaan erilaisissa elämäntilanteissa.
- Saamamme Hyvän mielen työpaikka® -merkki on seurausta siitä, että panostamme systemaattisesti käytännön prosesseihin ja kulttuuriin, jotka tukevat henkilöstön mielen hyvinvointia. HOK-Elannossa painotetaan erityisesti mielenterveyshaasteiden ennaltaehkäisyä ja mielen hyvinvoinnin tukemista varhaisessa vaiheessa, kertoo HOK-Elannon työhyvinvointipäällikkö Marja Kuusisto.
Mielenterveyssyistä johtuvien sairaslomien kasvu on HOK-Elannossa pysähtynyt
HOK-Elannon uudessa strategiassa ihmiset ovat keskiössä ja tavoitteena on olla palvelualojen paras työpaikka. Mielen hyvinvoinnin johtaminen ja turvallisen sekä arvostavan työkulttuurin edistäminen ovatkin tärkeä osa jatkuvaa tekemistä. Yhteistyössä työterveyden kanssa on esimerkiksi uudistettu Mielen tuki -prosessi, johon esihenkilöt voivat nojata, kun työntekijän mielen hyvinvointi huolestuttaa ja jonka avulla työntekijän itsensä on helpompi ottaa oma jaksaminen puheeksi. Varhaisen keskustelun kautta esihenkilö voi ryhtyä toimenpiteisiin työntekijän mielen hyvinvoinnin tukemiseksi heti, kun hänen jaksamisestaan herää huoli.
Oikeista askelmerkeistä mielen hyvinvoinnin eteen kertoo, että vielä vuosi sitten mielenterveyssyistä johtuvien sairauspoissaolojen määrä oli HOK-Elannossa noususuuntainen, mutta nyt niiden kasvu on pysähtynyt – siitäkin huolimatta, että toimintaympäristöstä ja maailman tilanteesta tulevat kuormitustekijät ovat kasvaneet.
- Asetimme viime vuonna tavoitteeksemme madaltaa kynnystä mielenterveydestä puhumiseen HOK-Elannossa. Esihenkilöiden osaaminen ja rohkeus huolen puheeksi ottamisesta ovat kasvaneet systemaattisella valmennuksella. Valmennusten ja koko organisaatiota läpileikkaavan avoimen keskustelukulttuurin kehittämisen myötä varhaisen tuen keskusteluiden määrä kasvoi 160 % edellisvuodesta, Kuusisto kertoo onnistumisesta.
- Lisäksi hoitopolkua on ketteröitetty niin, että työntekijä pääsee matalammalla kynnyksellä keskustelemaan ja eteenpäin tarvitsemansa tuen piiriin jo varhaisessa vaiheessa, Kuusisto sanoo.
Mielen ensiapuvalmennusta henkilöstölle
HOK-Elanto järjestää henkilöstölleen Turvapassi-ensiapukoulutusta, johon on uutena osana tuotu mukaan mielen ensiapu. Uudistetuissa työturvallisuuden kertauskoulutuksissa käsitellään ensiaputaitojen ja työergonomian ohella mielen hyvinvointia ja mielenterveyden haasteita, jotka voivat koskettaa ketä tahansa. Koulutuksissa pohdittavana voivat olla esimerkiksi empatian osoittamisen tavat työyhteisössä ja itselle luonteva tapa toimia mielen hyvinvoinnin edistäjänä omassa porukassa.
- Mielen ensiapuvalmennukset ovat käynnistyneet meillä erinomaisesti. Mielen ensiavun tulee olla mukana valmennuksissa, sillä mieli on kuten kehokin: toisinaan riittää puhallus ja laastari, toisinaan tarvitaan tikkejä ja elvytystä. Näihin asioihin on tärkeää olla valmiuksia työyhteisöissä, kuvaa HOK-Elannon organisaatiopsykologi Maija Suokas.
- Oikealla tiellä siis ollaan ja tärkeä työ mielen hyvinvoinnin parissa jatkuu HOK-Elannossa eri kokoisin askelin. Työyhteisövalmennuksissa mietitään esimerkiksi kuormittavien asiakastilanteiden paineesta selviämistä ja työtyytyväisyyskyselyn pohjalta kehitetään pitkäjänteisesti henkilöstökokemusta, jossa mielen hyvinvointi on keskeisessä roolissa. Mielen hyvinvoinnista saa ja kannattaa puhua avoimesti organisaatioissa ja työyhteisöissä, hän lisää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Alepa Munkkiniemen puistotie uudistetaan – myymälä sulkeutuu remontin ajaksi5.6.2023 09:28:21 EEST | Tiedote
Viimeinen aukiolopäivä ennen remonttia on lauantai 17. kesäkuuta. Remonttia edeltävinä päivänä kaikki tuotteet myydään pois alennetuin hinnoin. Uudistettu ja entistä energiatehokkaampi myymälä avataan elokuun alussa.
Alepa ottaa käyttöön uuden hävikintorjuntakeinon – Hyvikkihevit eurolla kilo31.5.2023 13:16:40 EEST | Tiedote
HOK-Elannon Alepa-ketju otti toukokuussa käyttöön uuden hävikintorjuntakeinon Hyvikkihevin. Hyvikkihevissä myydään syömäkelpoisia, mutta hehkeimmät hetkensä nähneitä hedelmiä ja vihanneksia alennettuun hintaan. Idea on lähtöisin henkilökunnalta.
Myyrmannin Prisman rakentaminen on käynnissä – avataan loka-marraskuun vaihteessa15.5.2023 10:36:01 EEST | Tiedote
Myyrmanniin avautuvan Prisman rakentaminen on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Kauan odotettu Prisma avataan loka-marraskuun vaihteessa. Myyrmannin Prismaan rekrytoidaan parhaillaan lähes sataa asiakaspalvelun ammattilaista erilaisiin myymälätehtäviin.
Tutkimus: pääkaupunkiseudun grillikausi käy jo kuumana – helsinkiläisten erikoisherkkuja ovat grillatut hedelmät10.5.2023 10:30:01 EEST | Tiedote
HOK-Elannon tuoreen kyselytutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudulla asuvien grillissä tirisee tänä kesänä entistä enemmän tuoreita kasviksia ja kanaa, ja kiinnostus raaka- ja erikoismakkaroihin on kasvussa. Helsinkiläiset suosivat marinoimattomia raaka-aineita ja grillaavat muita hanakammin erilaisia hedelmiä.
HOK-Elannon ja Tomi Björckin eksoottisesti maustetut raakamakkarahodarit ovat kesän grillihitti10.5.2023 10:22:07 EEST | Tiedote
S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan HOK-Elannon ja huippukokki Tomi Björckin Herkku GRILLS -tuoteuutuudet tuovat kesän grillipöytiin kansainvälisiä makumaailmoja. Ruokatuotesarjan kevään 2023 uutuuksiin lukeutuu muun muassa rohkeasti maustettuja raakamakkaroita, maukkaita grillisalaatteja, kätevä hodariboksi ja aasialaistyylinen lihatrio. Tuotteet ovat saatavilla valikoiduista pääkaupunkiseudun Prisma-, S-market, Food Market Herkku- ja Alepa-myymälöistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme