Keskustorin uusi karaokeravintola Las Palmas tuo helpotuksen kaukokaipuuseen
8.10.2021 10:00:00 EEST | Pirkanmaan Osuuskauppa | Tiedote

Vuodesta 2003 palvellut anniskeluravintola Public Corner uudistuu lokakuussa tehtävässä remontissa uuden konseptin mukaiseksi karaokeravintolaksi. Tampereen ravintolan suunnittelun pohjana ovat olleet Lahden, Lappeenrannan ja Joensuun Las Palmas -ravintolat.
Uudessa ravintolassa arjesta irti päästäminen on erityisen helppoa, sillä Las Palmas vie vieraansa nimensä mukaisesti subtrooppisiin lomatunnelmiin. Paikan sisustuksessa nähdään paljon teemaan sopivia raikkaita värejä ja viihtymään kutsuvia yksityiskohtia, kuten kasveja ja mukavia sohvaryhmiä. Juomavalikoimaa värittävät paikan hengen mukaiset kausidrinkit.
Karaokeravintola Las Palmasissa lauletaan ja seurustellaan joka päivä jo alkuiltapäivästä alkaen, sillä ravintola on avoinna klo 15-04. Paikka avataan 1.11. ja avajaisia vietetään 5.–6.11. voimassa olevien koronarajoitusten sallimassa laajuudessa.
Palmasissa ei pingoteta
Vaikka karaoke on Las Palmasin juttu, paikassa suhtaudutaan laulamiseen lempeästi. Henkilökunta on letkeää ja heittäytyvää, osa matkaseuruetta.
- Meillä pienenkin porukan on helppo saada aikaan juhlat, sillä paikka on hyvällä tavalla intiimi ja luo edellytykset sille, että mikkiin uskaltavat tarttua muutkin kuin ammattilaiset. Palmasilla jokaisella on lantio ja just hyvä lauluääni, sanoo Pirkanmaan Osuuskaupan pubien ryhmäpäällikkö Marko Lehtinen.
Oman twistinsä paikan rentoon henkeen luo Las Palmasin keulakuvana toimiva räävitön papukaija, Polly.
- Polly on meillä se kärpänen katossa. Sanotaan, että mikä tapahtuu Las Vegasissa, se myös jää Vegasiin. Las Palmasiin sama ei välttämättä päde. Pollylla on nimittäin tapana jakaa fiiliksiä ja kuulemiaan sutkautuksia esimerkiksi Palmasin sometilillä. Avajaisissa nähdään, kuka pelkää Pollya, Marko heittää.
Lisätietoja:
Pirkanmaan Osuuskaupan pubien ryhmäpäällikkö Marko Lehtinen, puh. 010 7672 416, marko.lehtinen@sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan Osuuskauppa tarkoittaa ruokaa, palveluita ja loistavia asiakaskokemuksia. Meidät omistaa 207 000 asiakasomistajaa. Osuuskauppana tavoitteemme on luoda asiakkaillemme helpompia hetkiä ja lisätä hyvinvointia. Annamme toimintamme hyödyn asiakasomistajille edullisimpina hintoina, palkitsemisena ja vastuullisesti rakennetuilla, laadukkailla palveluilla yli sadassa liikepaikassa ja verkossa 3 000 työntekijän voimin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa
Pirkanmaan robot suuntaavat keväällä 2026 ennätysmäärälle uusia alueita18.3.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan Osuuskauppa laajentaa asiakkaille tutuksi tulleiden hellyttävien kuljetusrobottien alueita keväällä 2026. Robot alkavat kuljettaa asiakkaiden tilauksia viidestätoista uudesta toimipaikasta. Myös S-kauppojen tunnin toimituksia laajennettiin uusiin myymälöihin alkuvuodesta.
Pirkanmaan Osuuskaupan vuosi 2025 oli onnistunut – kiitokseksi henkilökunnalle ylimääräinen tulospalkkio11.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan Osuuskaupan (POK) vuosi 2025 oli onnistunut. Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 1,1 prosenttia. POK investoi uusien palveluiden ja verkoston kehittämiseen miltei 34 miljoonaa euroa ja investoinnit jatkuvat laajamittaisina myös vuonna 2026. – Olemme viimeisen viiden vuoden aikana tehneet Pirkanmaasta parempaa paikkaa elää yli 230 miljoonalla eurolla. Investointimme korostavat Osuuskauppamme roolia Pirkanmaan elinvoiman ja palveluverkoston kehittäjänä haastavassa taloustilanteessa, toimitusjohtaja kuvailee.
Tampereen tuorein illallisravintola Baonami kutsuu tutustumaan Tyynenmeren makumaailmaan13.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Pacific sushia fritatusta riisistä, japanilaisia kushiyaki-vartaita laavakivigrillistä ja brasilialaisen klassikkococktailin kutkuttava versio sakerinja... Helmikuun alussa pääset kokemaan Tyynenmeren monipuolisen ruoka- ja juomakulttuurin Tampereen keskustan uudessa illallisravintolassa Baonamissa.
Pirkanmaan suurin Prisma uudistuu vuonna 20267.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Kesällä 2026 pirkanmaalaiset saavat asioida entistä ehommassa Prismassa, sillä Prisma Kaleva uudistetaan energiatehokkaaksi ja entistä paremmin asiakkaiden tarpeita palvelevaksi.
Uusi Sale Hakkari avautuu tiistaina – luvassa neljän päivän avajaiset15.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Lempääläläiset saavat tiistaina 16. joulukuuta uuden lähikaupan. Sale Hakkari 2.0 on aiempaa paikalla toiminutta kauppaa reilusti suurempi ja huomattavasti toimivampi. Uusi myymälä on rakennettu paikallisten toiveet huomioiden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

