Kestävän kehityksen investointi kannatti: lämpövarasto laski päästöjä 10,5 %

Tammi–maaliskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 51 miljoonaa euroa (34,8 M€) liikevoiton ollessa 6,5 M€ (10,6 M€). Omavaraisuusaste nousi pysyen hyvällä tasolla (53,0 %).
Vuoden 2021 ensimmäinen kvartaali merkitsi paluuta suomalaisille tuttuun pakkastalveen, mikä myös näkyi energiankulutuksessa. Vaasan Sähkö myi tammi–maaliskuussa noin 10 prosenttia enemmän sähköä ja noin 20 prosenttia enemmän kaukolämpöä kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna. Sähkönsiirron määrä verkkoalueen yrityksille ja kotitalouksille kasvoi 8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Vaikka liikevaihto nousi selkeästi, ei se heijastunut Vaasan Sähkön liikevoittoon. Hankintakustannuksissa näkyi muun muassa paitsi sähkön tukkuhinnan merkittävä nousu edellisvuoteen verrattuna, myös suuret korotukset päästöoikeuksien hinnassa.
Vaskiluodon lämpövarasto toi kaivattua joustoa ja vähensi päästöjä
Vaasan Vaskiluodossa sijaitseva lämpöenergiavarasto on ensimmäisen toimintavuotensa aikana toiminut odotetusti tuoden tärkeää joustoa lämpöjärjestelmään. Tammi–maaliskuussa varaston toiminta vähensi energiantuotannossa syntyviä päästöjä 10,5 prosentilla.
- Talvikauden aikana varastosta on purettu lähes 50 gigawattituntia lämpöä, kertoo Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Stefan Damlin. Määrä on noin kuusinkertainen varaston kokonaiskapasiteettiin nähden.
- Parhaimmillaan olemme pystyneet saamaan jopa viikoksi lämpöä vaasalaiskoteihin varastosta. Se tuo järjestelmään kaivattua joustoa.
Vaasan Sähkö on päättänyt nopealla tahdilla tehdä kaukolämpötuotannostaan hiilineutraalin. Suuret päätökset ovat vielä suunnittelupöydällä ja odottavat työ- ja elinkeinoministeriön tukipäätöksiä kivihiilestä nopeasti luopuvalle, mutta osaratkaisuja syntyy hanke kerrallaan.
- Yksi jännittävä hanke, johon olemme saaneet ministeriöltä tukeakin, on Påttin jätevesipuhdistamon hukkalämpöjen talteenotto jätevedestä. Mielikuvasta huolimatta sekin on puhdasta lämpöä ja kiertotaloutta parhaimmillaan.
Latausratkaisuja kotiin ja työpaikalle
Vaasan Sähkö on jo pitkään ollut mukana laajentamassa julkisten sähköautojen latausasemien verkostoa. Parhaillaan suunnitteilla onkin uusia palveluita, jotka tuovat latauspisteet niin taloyhtiöihin, asiakkaiden koteihin kuin yritysten parkkipaikoillekin.
- Olemme menossa kohti eräänlaista kokonaisenergiapalvelua. Kehitämme uusia tuotteita ja palveluita tiiviisti yhteistyössä asiakkaidemme kanssa tarkoituksena olla luonteva kumppani niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaillemme arjen sähköistyessä yhä enemmän.
Vaasan Sähkö -konserni |
1–3/2021 |
1–3/2020 |
Liikevaihto M€ |
51,0 |
34,8 |
Liikevaihdon muutos % |
46,7 |
- 26,1 |
Liikevoitto M€ |
6,5 |
10,6 |
Liikevoitto % |
12,7 |
30,4 |
Investoinnit M€ |
5,7 |
5,3 |
Omavaraisuusaste % |
53,0 |
51,8 |
|
||
Sähkön myynti GWh |
580 |
527 |
Kaukolämmön myynti GWh |
293 |
244 |
Sähkönsiirto GWh |
320 |
296 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tavoitettavissa 12.5. klo 11 alkaen.
Stefan DamlinToimitusjohtaja
Vaasan Sähkö Oy
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 135 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2022 oli noin 330 milj. euroa. Vuonna 2022 Vaasan Sähkö täytti 130 vuotta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Stipendejä 10 000 euron edestä nuorille2.6.2023 06:55:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähkö jakaa jokavuotiseen tapaan koulujen päättymisen kunniaksi stipendejä yhteensä 10 000 euron arvosta energia-alasta innostuneille oppilaille ja opiskelijoille. Stipendiraha jakautuu yhteensä lähes kolmellekymmenelle Vaasan seudun yläkoululle, lukiolle, korkeakoululle ja muulle oppilaitokselle.
”Tarkennukset sähkönmyyjien yhteisiin pelisääntöihin on hyvä asia”10.5.2023 12:03:53 EEST | Tiedote
Kuluttaja-asiamies on päättänyt antaa markkinaoikeuden arvioida mm. Vaasan Sähkön hintailmoittelua ja etenkin lokakuussa 2022 voimaan astuneen hinnan hintailmoituksessa esille nostettuja syitä korotukselle. Kuluttaja-asiamiehen mukaan Vaasan Sähkö ei ole hintailmoituksessaan tarpeeksi hyvin tuonut esille kytköstä uuden hinnan ja hankintakustannusten välillä.
Kaukolämmön kustannukset nousussa, sähkön hinta jatkaa laskuaan24.4.2023 12:18:14 EEST | Tiedote
Tammi–maaliskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 63,4 miljoonaa euroa (62,3 M€). Liikevoitto nousi viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta, mutta jäi edelleen tappiolliseksi ollen -1,2 miljoonaa euroa (-3,3 M€). Omavaraisuusaste nousi 46,4 prosenttiin (45,1 %). Kaukolämmön jo viime vuonna kohonneet kustannukset näkyivät tappiollisena lämpöliiketoimintana.
Lähes 600 heijastinlippua lintujen turvaksi5.4.2023 06:55:00 EEST | Tiedote
Ilmajohtoihin ripustettujen heijastinlippujen on todettu estävän tehokkaasti lintujen törmäyksiä sähkölinjoihin. Vaasan Sähköverkko ripustaa heijastinlippuja vuosittain. Heijastinliput sijoitetaan ympäri jakelualuetta valikoituihin paikkoihin sen perusteella, missä törmäyksiä esiintyy eniten.
Laihialla on postinumeroalue, jolla on erityisen paljon aurinkopaneeleja24.3.2023 07:15:00 EET | Tiedote
Kevätaurinko saa tuttuun tapaan omakotiasujat vilkuilemaan talonsa katolle. Viime vuoden korkeista sähkönhinnoista hyötyivät ne kuluttajat, joilla oli omaa sähköä myytävänä. Aurinkopaneelien suosio oli kuitenkin suurta jo ennen vuoden 2022 kohonneita hintoja. Vaasan Sähköverkon alueella suosio näkyy muun muassa Laihialla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme