Helsingin yliopisto

Kestävien biopohjaisten väriaineiden ja värjäämisen kulttuuriperinteen tutkimukselle merkittävä EU-rahoitus

Jaa
Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta on saanut merkittävän EU-konsortiorahoituksen Horisontti Eurooppa puiteohjelmasta monitieteiselle hankkeelle Colour4CRAFTS, jossa yhdistyvät väriaineiden ja tekstiilien värjäämisen kulttuuriperinne uusien värjäysteknologioiden ja biopohjaisten väriaineiden kehittämiseen.
Colour4CRAFTS tutkii värjäyksen historiaa ja kurkottaa synteettisellä kemialla tulevaisuuden värimateriaaleihin. Kuva: Riikka Räisänen
Colour4CRAFTS tutkii värjäyksen historiaa ja kurkottaa synteettisellä kemialla tulevaisuuden värimateriaaleihin. Kuva: Riikka Räisänen

Käsityötieteen ja käsityön pedagogiikan professori Riikka Räisäsen johtama hanke Colour4CRAFTS on keskustakampuksen ensimmäinen koordinoitu konsortiorahoitus lähes 10 vuoteen.

Mukana hankkeessa on myös matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ja useita kansainvälisiä toimijoita ja yhteistyöyliopistoja.

Helsingin yliopiston osuus monikansallisesta neljän miljoonan euron hankerahoituksesta on 1 675 090 euroa, joka jakaantuu kahden tiedekunnan kesken: kasvatustieteellisen tiedekunnan osuus on 1 160 090 ja matemaattis-luonnontieteellisen 515 000 euroa.

Hankkeessa yhdistyvät kulttuuriperinne ja uusin teknologia

Colour4CRAFTS -hankkeessa (Colour for Combining, Re-engineering, Applying, Futuring, Transforming, Stretching!) monilta eri tieteenaloilta tulevat tutkimusryhmät sekä tutkimus- ja tuotekehitysyritykset yhdistävät voimansa tuottaakseen uutta tietoa väriaineiden käytöstä historiallisina aikoina ja toisaalta biopohjaisten väriaineiden uusista huipputeknologiaa hyödyntävistä sovelluksista.

– Väri ja väriaineet ovat keskeinen osa ihmiskunnan historiaa, toteaa Riikka Räisänen.

Nykykuluttaja harvoin miettii, mistä väri tulee kaikkiin ympärillä oleviin tuotteisiin. Väri on itsestäänselvyys. Kuitenkin tiedetään, että väriaineiden tuottamiseen ja värjäykseen liittyy mittavia ympäristöongelmia.

– Tässä monitieteisessä hankkeessa tarkastelumme lähtee historiasta. Haluamme katsoa, mitä voimme oppia menneestä, ja toisaalta haluamme innovoida uusia entistä vihreämpiä tapoja valmistaa väriaineita ja käyttää niitä mahdollisimman vähän saastuttavilla ja resursseja vievillä tavoilla, Räisänen kertoo.

– Mahtavinta tällaisessa monitieteisessä tutkimuksessa on juuri tiedon ja ajattelun törmäyttäminen, kun tieteen kieli on spesifiä ja toiselle hankalammin ymmärrettävää kuin toiselle, niin juuri tästä ”epäymmärryksestä” voikin syntyä uusi näkökulma.

Tutkimuksessa on vahvasti mukana tulevaisuuden tutkimuksen menetelmät

 – Meillä tutkijoilla on tietoa ja taitoa ratkoa ongelmia tässä ja nyt, mutta haluamme myös luoda tulevaisuutta. Pidän kovasti tulevaisuuden tutkijoiden ajatuksesta tulevaisuuden vastavuoroisuudesta: me luomme tulevaisuuttamme, mutta se, millaisena tulevaisuuden näemme, vaikuttaa siihen, miten toimimme tässä ajassa ja nyt.

Räisäsen mukaan on tärkeää unelmoida ja toisaalta myös venyttää käsityksiä maailmasta, siksi CRAFTS-otsikkoonkin haluttiin sanat Futuring ja Streching.

– Pidän erityisesti noista sanoista – tällä monitieteisellä hankkeella haluamme venytellä niin arvoja kuin teknologioita värin kontekstissa. Mikä voisi olla mahdollista, millaisia väritulevaisuuksia haluamme?

Riikka Räisänen on aloittanut työnsä käsityötieteen professorina tammikuussa 2023. Rahoitus innostaa jo pidempään kestävistä värjäysmenetelmistä ja kulutuksesta kiinnostunutta tutkijaa.  

Räisänen on johtanut myös Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN:n) rahoittamaa 6-vuotista BioColour-hanketta, jolla hän uskoo jo olleen vaikutusta biopohjaisten väriaineiden tuloon suomalaisten tekstiiliyritysten tuotevalikoimiin.  Aiempien hankkeiden kautta hän on luonut hyvät kansainväliset verkostot niin tutkijoihin kuin yritysmaailmaan.

– Paitsi että tehdään korkeatasoista tiedettä vakavasti, Colour4CRAFTS-hanke on hauska, koska siinä on mukana myös leikin ja kuvittelun elementtejä. Tieteen tekemisen tulee olla hauskaa, ja uusiin sfääreihin pääsee, kun uskaltaa heittäytyä ja irrotella yhdessä monenlaisista taustoista tulevien kanssa, Räisänen iloitsee.

Riikka Räisäsen tausta on sekä luonnontieteissä, käsityötieteessä että kasvatustieteessä.

Rahoituksesta osa matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan

Colour4CRAFTS -hankkeen rahoituksesta osa menee luonnontieteisiin, yliopistonlehtori Petri Heinosen kemian tutkimukseen.

Kemia on tärkeä osa nykyaikaista historian ja arkeologian tutkimusta. Analyyttisin menetelmin voidaan selvittää käytettyjen väriaineiden alkuperää.

– Haasteena on kuitenkin väriaineiden pienet pitoisuudet ja aikojen saatossa tapahtuneet yhdisteiden hajoamisreaktiot, Heinonen kertoo.

– Tarkkojen analyysimenetelmien lisäksi tarvitaan vertailua luonnosta eristettyihin väriaineisiin, joita on voitu käyttää eri aikakausina ja eri maantieteellisissä paikoissa.

Kemia ei kuitenkaan rajoitu historian ja arkeologian tutkimuksen tukemiseen.

– Erityisenä kiinnostuksemme kohteena on historiallisten ja luonnosta eristettävien väriyhdisteiden rakenteen, ja sitä kautta ominaisuuksien, muokkaaminen tulevaisuuden tarpeisiin synteettisen kemian keinojen avulla. Tässäkin haluamme kurkotella uusiin sfääreihin ja katsoa, mitä kemialla, ja erityisesti synteettisellä kemialla, on tarjota monitieteellisessä ympäristössä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Riikka Räisänen, 050 318 3973, riikka.raisanen@helsinki.fi


Petri Heinonen, 050 448 5743, petri.j.heinonen@helsinki.fi

Kuvat

Colour4CRAFTS tutkii värjäyksen historiaa ja kurkottaa synteettisellä kemialla tulevaisuuden värimateriaaleihin. Kuva: Riikka Räisänen
Colour4CRAFTS tutkii värjäyksen historiaa ja kurkottaa synteettisellä kemialla tulevaisuuden värimateriaaleihin. Kuva: Riikka Räisänen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye