Keusote ja Helsingin yliopisto vievät tutkimustiedon sote-palveluiden käyttöön
11.11.2022 10:16:43 EET | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
– Keusotessa on jo vuosia tehty yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa. Tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- sekä osaamisyhteistyön (TKIO) tuloksena syntyi ajatus tutkimustiedon tarjoamisesta ammattilaisillemme, kertoo johtava asiantuntija Hanna Pellikka Keusoten TKIO-palveluista.
Keusote on kehittänyt systemaattisesti uudella tavalla tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) yhteistyössä mm. yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa lisäämällä yrityksiin liittyvää tutkimus- ja kehittämisyhteistyötä. Tavoitteena on Keusoten tuottavuuden ja vaikuttavuuden lisääminen tutkimustietoon sekä strategiamme mukaiseen kehittämiseen pohjautuen.
– Me Helsingin yliopistossa haluamme tukea tulevien hyvinvointialueiden toimijoita tutkimustiedon hyödyntämisessä. Tällainen matalan kynnyksen seminaari on hyvä tapa edistää tutkijoiden ja hyvinvointialan ammattilaistenvälistä keskustelua, sanoo Helsingin yliopiston UHealth-hankkeen tutkimusjohtaja Ville-Pekka Sorsa.
Seminaarissa kuultiin laaja kattaus tiedettä
Torstaina järjestetyn tilaisuuden avasi Uhealthin tutkimusjohtaja Ville-Pekka Sorsa Helsingin yliopistosta. Torstaina järjestetyn tilaisuuden alussa perehdyttiin ikääntyneiden arkikuntoutuksen ominaispiirteisiin erikoistutkija Leena Forman johdannolla. Forman esitys sai keusotelaiset pohtimaan arki- ja kotikuntoutuksen käsitteiden eroja. Jatkossa Keusoten organisaatiossa tuleekin pohtia, millä tavalla kuntoutuksen palvelukokonaisuuksia nimetään ja eritellään.
Sen jälkeen tarkasteltiin muistisairaiden liikunnallista kuntoutusta dosentti Marja-Liisa Laakkosen vetämänä. Tutkimusten mukaan muistisairaiden liikunnallinen kuntoutus on vaikuttavaa. Se parantaa muistisairaiden toimintakykyä, muttei nosta sote-menoja. Kuntoutusta kannattaa siis tarjota myös muistisairaille.
Viimeisen tutkijaesityksen piti yliopistonlehtori Beata Segercrantz, jonka esityksessä analysoitiin teknologiaa osana ikääntyneiden palvelujen kehittämistä. Uuden teknologian käyttöönotto hoivatyössä muuttaa sekä hoivatyön luonnetta että asiakkaan roolia palveluissa. Teknologian omaksumiseen suhtaudutaan suurella optimismilla, vaikka se voi myös vaikeuttaa hoivatyötä.
Yhteistyön keskiössä on kuunnella Keusoten tarpeita ja sen pohjalta valita aiheita miniseminaareihin, joissa Helsingin yliopiston tutkijat esittelevät ajankohtaisia tutkimuksiaan soteammattilaisille. Seminaarisarja jatkuu keväällä 2023.
Lisätiedot medialle:
- Hanna Pellikka, johtava asiantuntija, Keusoten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalvelut, hanna.pellikka@keusote.fi
- Ville-Pekka Sorsa, tutkimusjohtaja, Helsingin yliopisto, ville-pekka.sorsa@helsinki.fi
- Riikka Lämsä, tutkimuskoordinaattori, Helsingin yliopisto, riikka.lamsa@helsinki.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan sote on edelläkävijä sote-palveluiden kehittämisessä. Kuntayhtymään kuuluvat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula.
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä muuttuu Keski-Uudenmaan hyvinvointialueeksi 1.1.2023. Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa jatkossa sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuspalveluiden järjestämisestä.
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon.
UHealth on yksi Helsingin yliopiston tutkimuksen profiloitumisalueista sekä sen tiedekuntien, tutkimuskeskusten ja verkostojen yhteistyöalusta terveyden ja hyvinvoinnin tutkimuksen alalla. Se kehittää parhaita käytäntöjä monitieteisen yhteistyön vahvistamiseksi ja tutkimustiedon käytön edistämiseen. Keusote on yksi UHealthin yhteistyökumppaneista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Aluehallituksen päätöksiä: yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät, tila- ja tukipalvelujohtajaksi on valittu Antti Nikkanen17.3.2026 17:45:21 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti 17.3. käynnistää yhteistoimintaneuvottelut osana tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimeenpanoa. Neuvotteluilla tavoitellaan säästöjä vuosille 2026 ja 2027. Päätös on osa laajempaa säästökokonaisuutta, tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa, jolla hyvinvointialue varmistaa taloutensa tasapainon ja vastaa valtion asettamiin alijäämän kattamisvelvoitteisiin.
Keski-Uudenmaan aluevaltuusto päätti kahden kiinteistöosakeyhtiön perustamisesta13.3.2026 15:46:49 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti perustaa yhdessä Tuusulan kunnan kanssa Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Rykmentin puistotie 7:n sekä Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Varuskunnanaukion pysäköintilaitoksen. Päätös liittyy Tuusulan Rykmentinpuistoon rakennettavaan sote-keskukseen ja sen yhteydessä toteutettavaan pysäköintiratkaisuun.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue tasapainottaa talouttaan vuoteen 202713.3.2026 08:20:01 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) esittää 17.3. aluehallitukselle, että se käynnistää yhteistoimintaneuvottelut osana tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa. Neuvotteluilla tavoitellaan säästöjä vuosille 2026 ja 2027. Toimenpiteet ovat välttämättömiä valtion edellyttämän alijäämän kattamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi.
Aluehallitus päätti lomautusten pituudeksi 10 vuorokautta4.3.2026 10:16:10 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus päätti äänestyksessä henkilöstön lomautusten pituudeksi 10 vuorokautta. Lomautukset ajoittuvat ajalle 1.6.–31.12.2026 eivätkä koske ympärivuorokautista toimintaa.
Aluehallituksen käsittelyssä kahden kiinteistöosakeyhtiön perustaminen26.2.2026 16:05:16 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli kokouksessaan 24.2.26 Tuusulan sote-keskuksen pysäköintilaitoksen kiinteistöosakeyhtiöiden perustamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
