Keusote panostaa perustason mielenterveyspalveluiden saatavuuteen
8.11.2022 08:00:29 EET | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Keusote on mukana yliopistosairaaloiden ja tulevien hyvinvointialueiden yhteisessä Terapiat etulinjaan -hankkeessa, jossa laajennetaan perustasolta saatavilla olevien psykososiaalisten hoitojen valikoimaa. Tavoite on, että mielenterveyspulmissa saa apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja että työkaluja asiakkaan mielenterveyden tukemiseen löytyisi jokaiselta sote-alan asiakastyötä tekevältä. Hankkeen aikana on tarkoitus luoda pysyvät palvelurakenteet myös Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle.
– Keusotessa halutaan painottaa ennaltaehkäisyä ja varhaista puuttumista. Ohjattu omahoito on todettu erittäin vaikuttavaksi interventioksi korkeintaan keskivaikeisiin oirekuviin, mutta sillä on saatu hyviä tuloksia myös vaikeammin oireilevien potilaiden kanssa. Ohjattua omahoitotarjontaa lisäämällä kuntalaiset pääsevät vaikuttavaan hoitoon aiempaa nopeammin, jolloin ongelmatilanteiden vaikeutumisen ja kroonistumisen riski pienenee. Mikäli ohjattu omahoito ei tuota tyydyttävää hoitovastetta, niin jatkohoito järjestyy joustavasti omahoitotyöntekijän kautta, kertoo mielenterveys- ja päihdepalvelujen esimies Marko Poikolainen.
Vaikuttaviin hoitoihin nopeasti
Keusotessa tavoite on, että kaikki mielenterveyshäiriöistä kärsivät asiakkaat pääsisivät vaikuttaviin hoitoihin nopeasti. Tätä edesautetaan laajentamalla psykososiaalisten hoitojen valikoimaa sekä kehittämällä toimintamalleja, joiden myötä niin sanotut sote-palvelujen etulinjan työntekijät pystyvät tukemaan asiakkaan mielenterveyttä, vaikka vastaanottokäynnin alkuperäinen syy ei olisikaan mielenterveyshäiriöihin liittyvä.
Yksi tapa varmistaa vaikuttavien hoitojen saaminen riittävän nopeasti on hoidon porrastaminen uudella tavalla: hoitovalikoima asettuu jatkumolle lyhyemmästä ja kevyemmästä hoitomuodosta pidempään ja intensiivisempään.
– Hoidon porrastaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ensimmäiseksi asiakas vastaa verkkosivuillamme Terapianavigaattorin kysymyksiin, joilla kartoitetaan oireiden luonnetta ja hoitoon liittyviä tarpeita. Vastausten perusteella Keusoten ammattilainen arvioi, millainen hoitopolku asiakkaalle soveltuu. Pääsääntöisesti asiakkaalle tarjotaan ensin digituettua ja ammattilaisen ja asiakkaan yhteistyöhön perustuvaa ohjattua omahoitoa, nettiterapiaa tai hyväksymis- ja omistautumisterapiaryhmään osallistumista. Vasta sitten, jos kevyemmät hoitomuodot eivät tunnu auttavan, harkitaan muita, pidempiä hoitomuotoja, Poikolainen kertoo.
Tutustu Terapiat etulinjaan -toimintamalliin osoitteessa www.terapiatetulinjaan.fi
Lisätiedot:
Marko Poikolainen, mielenterveys- ja päihdepalvelujen esimies
p. 050 497 0663, marko.poikolainen@keusote.fi
Sirpa Litmanen, mielenterveys- ja päihdepalvelujen esimies
p. 050 497 0577, sirpa.litmanen@keusote.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Aluehallitus käsitteli Keusoten talouden tasapainottamista ja palveluverkon kehittämistä14.10.2026 11:02:55 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus kokoontui tiistaina 13. lokakuuta 2026. Kokouksen yhteydessä järjestettävässä iltakoulussa aluehallitus perehtyi tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman tarkentamiseen sekä palveluverkon kehittämisen valmisteluun. Lisäksi aluehallitus sai tiedoksi Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisun Rajamäen terveysasemaa koskevasta valituksesta.
Keusoten Mäntsälän ja Tuusulan kotihoito sai kiitosta asiakkailta – parhaat arviot Keusoten kotihoidon yksiköistä8.10.2026 09:31:53 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) Mäntsälän ja Tuusulan kotihoito ovat saaneet parhaat asiakasarviot Keusoten kotihoidon yksiköistä THL:n valtakunnallisessa Kerro palvelustasi 2026 -asiakastyytyväisyyskyselyssä. Asiakkaat arvostavat erityisesti avun riittävyyttä, turvallisuuden tunnetta ja sitä, että heidän omat toiveensa huomioidaan.
Kädet ennen seiniä – Keusoten palvelujen verkoston kehittäminen etenee päätöksentekoon2.10.2026 10:43:12 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) haastava taloudellinen tilanne edellyttää kehittämään palvelujen verkostoa ja palvelujen järjestämisen tapoja. Päivitetty tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma etenee päätöksentekoon: tavoitteena on, että hyvinvointialueen aluevaltuusto päättää päivityksestä kokouksessaan 29.10.2026.
Työelämän kolmio kokoaa täsmätyökykyiset työnhakijat ja työnantajat yhteen Hyvinkäällä30.9.2026 15:20:31 EEST | Tiedote
Keusote ja Remmi Työpalvelu Oy järjestävät 11. marraskuuta Hyvinkäällä Työelämän kolmio – kohtaamisista töihin -tapahtuman, jossa täsmätyökykyiset työnhakijat ja työnantajat pääsevät kohtaamaan toisiaan. Tapahtuman tavoitteena on löytää uusia työelämän mahdollisuuksia, lisätä tietoa täsmätyökykyisten työllistämisestä ja madaltaa työnantajien kynnystä tarjota työmahdollisuuksia.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli vammaispalvelujen hankintaa ja pelastuslaitoksen ajankohtaisia asioita30.9.2026 09:21:07 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus käsitteli kokouksessaan 29.9.2026 muun muassa vammaispalvelulain mukaisen päivätoiminnan ja kehitysvammaisten työtoiminnan hankintaa sekä pelastuslaitoksen taloutta ja palvelutasoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
