ELY-keskukset

Kevään kelirikkoennuste: pääosin tavanomaista kelirikkoa Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen sorateille ennustetaan pääosin tavanomaista kelirikkoa. Osalla Koillismaan ja Ylä-Kainuun teistä voi ennusteen mukaan olla tavanomaista enemmän kelirikkoa. Alueellisia eroja on ja kevään sää vaikuttaa kelirikon kehittymiseen ja teiden painorajoituksiin.
Valokuva Joona Peltoniemi.
Valokuva Joona Peltoniemi.

Tänä vuonna vettä tulee olemaan paljon kevään sulamisvaiheessa niin Pohjois-Pohjanmaalla kuin Kainuussa. Sorateille tulee todennäköisesti pintakelirikon lisäksi myös runkokelirikkoa. Tästä syystä raskaat kuljetukset kannattaa tehdä mahdollisuuksien mukaan ennen kelirikkokautta tai sen jälkeen.

Ensimmäisenä sorateille tulee pintakelirikko, joka pehmentää soratien pintaa. Tällä hetkellä ensimmäiset merkit pintakelirikosta ovat näkyvillä Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa. Kelirikon edetessä joudutaan asettamaan painorajoituksia pahimmin kelirikosta kärsiville sorateille. Yleensä kelirikko on ohi kesäkuun alkuun mennessä, jolloin myös painorajoitukset saadaan poistettua.

Kelirikosta varoitetaan autoilijoita teiden alkuun asennettavilla liikennemerkeillä. Tällaisilla teillä raskasta liikennettä tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää. Kelirikkoisia teitä ei pystytä pitämään normaalissa laatutasossa, joten tiellä liikkujien tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.

Painorajoitukset

Lisävaurioiden estämiseksi maanteille joudutaan todennäköisesti asettamaan painorajoituksia. Yleisin painorajoitus on 12 tonnia. Painorajoitusten tavoitteena on ehkäistä tien rungon vaurioitumista ja turvata elintärkeiksi katsottavat kuljetukset. Voimassa olevat painorajoitukset voi tarkastaa Liikennetilanne-palvelusta, jota ylläpitää Fintraffic.

Painorajoitukset eivät koske elintärkeiksi katsottuja kuljetuksia. Elintärkeitä kuljetuksia ovat mm. hälytysajoneuvot, tienpitoajoneuvot, linja-autot reittiliikenteessä, maidonkuljetukset, teuraseläinten kuljetukset ja talousjätteiden keräily. Sen sijaan esim. puutavara-, maa-aines- ja polttoainekuljetuksia ei sallita painorajoitetuilla teillä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tienpidon asiantuntija Ari Junkkari, puh. 0295 038 276, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Valokuva Joona Peltoniemi.
Valokuva Joona Peltoniemi.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Kesän 2023 leväseuranta on alkanut (Varsinais-Suomi, Satakunta)1.6.2023 13:54:07 EEST | Tiedote

Tällä viikolla käynnistyi jälleen kesäkuun alusta syyskuun loppuun kestävä valtakunnallinen sinileväseuranta. Seurannan aikana havainnoidaan sinilevien esiintymistä Suomen järvissä ja merialueilla. Tänä kesänä Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi ja Satakunta) ELY-keskuksen vakioseuranta koostuu 36 havaintopaikasta, joista 20 sijaitsee merialueella ja 16 sisävesissä. Osa havaintopaikoista on ollut mukana seurannan alusta eli jo vuodesta 1998 saakka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme