Kevään yhteishaku on päättynyt – Diakiin ensisijaisesti hakeneiden määrä kasvoi lähes 50 prosenttia

Yhteishaussa Diakiin haki yhteensä 4 577 hakijaa, joista 1 425 haki ensisijaisesti Diakiin.
Diakin vetovoimaisimmaksi koulutukseksi kaikkien hakijoiden osalta nousi uusi täysin verkossa toteutettava sosionomi (AMK) -koulutus. Suosituimpiin hakukohteisiin kuuluivat myös Helsingissä järjestettävät sairaanhoitaja- ja sosionomi (AMK), diakoniatyö -koulutukset.
Kevään yhteishaun hakijamäärä kasvoi viime vuoden hakijamäärästä noin 18 prosenttia. Ensisijaisten hakijoiden osalta hakijamäärä nousi 48 prosenttia verrattuna vuoteen 2022.
– Olemme valtavan ilahtuneita hakijamäärän kasvusta. Diakista valmistuvat hyvinvointiyhteiskunnan ammattilaiset ja uudistajat ovat korvaamattoman tärkeitä tässä ajassa. Hieno hakijatulos kertoo alojemme merkityksellisyydestä ja kiinnostavuudesta, sanoo Diakin toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.
Opiskelijavalinnat
Kevään toinen yhteishaku jatkuu opiskelijavalinnoilla.
Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin opiskelijat valitaan pääsääntöisesti AMK-valintakokeen ja todistusvalinnan perusteella.
Diakin sosiaali- ja terveysalan sekä kirkon alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset käyttävät ammattikorkeakoulujen yhteistä AMK-valintakoetta, josta voi lukea lisää Ammattikorkeakouluun.fi-sivustolta. Diak tarjoaa AMK-valintakokeen suorituspaikkoja Helsingin-, Oulun- ja Porin-kampuksilla. Hakijat ovat valinneet kokeen suorituspaikan ja -ajan yhteishaun hakulomakkeella tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tutustu AMK-valintakoe-sivuun, mikäli olet valinnut tekeväsi kokeen Diakissa.
Lähihoitajataustaisille suunnattu sairaanhoitaja (AMK) -koulutus sekä tulkkauksen alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset eivät ole mukana AMK-valintakokeissa, vaan niillä on omat valintakokeet tai valintakurssit. Lähihoitajataustaisille suunnatun sairaanhoitajakoulutuksen valintakurssista voi lukea lisää täältä ja tulkkauksen alan valintakokeista täältä.
Suomenkielisissä sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa 40 % opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla. Todistusvalinta ei ole käytössä Diakin tulkki (AMK) ja sairaanhoitaja (AMK), lähihoitajataustaisille -tutkintoihin johtavissa koulutuksissa eikä YAMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa.
YAMK-koulutusten opiskelijavalinnat tehdään valintatehtävän perusteella.
Lue lisää valintakokeista Diakin sivuilla.
Valinnan tulokset
Todistusvalinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 29.5.2023. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 7.7.2023. Kerromme verkkosivuillamme, kun valinnan tulokset ovat valmiit. Valittujen opiskelijoiden nimiä emme julkaise verkossa.
Hakija näkee lopullisen tilanteensa Opintopolku-palvelusta. Kaikki hakijat saavat tiedon opiskelijavalintojen tuloksesta myös sähköpostitse.
Hakijalle tarjotaan yhteishaussa vain yhtä opiskelupaikkaa eli ylimmäksi sijoitettua hakukohdetta, johon valinnan tulos riittää.
Hyväksytyksi tulleiden opiskelijoiden tulee ottaa opiskelupaikka vastaan 14.7.2023 klo 15 mennessä.
Lisätiedot
Diakin hakijapalvelut tavoittaa joko puhelimitse: 0400 725 384 (ma-to 10–11 ja 12–14) tai sähköpostitse: hakijapalvelut@diak.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Juntunentoimitusjohtaja, rehtoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 766 1312elina.juntunen@diak.fiAnna PihlajamäkimarkkinointikoordinaattoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 346 5169anna.pihlajamaki@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Zekki-tilannekuva: katsaus suomalaisten nuorten hyvinvointiin keväällä 202510.10.2025 12:02:00 EEST | Tiedote
Kevään 2025 Zekki-tilannekuvan mukaan suurin osa nuorista kokee perheensä ja asumistilanteensa vähintään melko tyydyttäväksi, mutta itsetunnon ja vaikeuksien voittamisen osa-alueilla kaivataan edelleen tukea. Erityistä huomiota vaatii muunsukupuolisten nuorten hyvinvointi, joka on yhä muuta väestöä heikompi. Toisaalta nuorten elämään tyytyväisyys on hiljalleen kohentunut.
Diakin soveltava tutkimus tähtää eriarvoistumiskehityksen katkaisemiseen8.10.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulussa tehtävä soveltava tutkimus on paitsi tutkittua tietoa myös tekoja, jotka rakentavat parempaa yhteiskuntaa.
Diak ja Porin kaupunki käynnistävät yhteishankkeen nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi6.10.2025 12:00:16 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ja Porin kaupunki käynnistävät Sitran rahoittaman hankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten hyvinvointia ja tuoda entistä paremmin kohdennettuja palveluja heidän ulottuvilleen Zekki.fi-digipalvelun avulla. Zekki.fi-palvelua kehitetään yhdessä porilaisten nuorten kanssa.
Täsmätyökykyisten rekrytointia vahvistettiin Etelä-Savossa30.9.2025 08:59:00 EEST | Tiedote
Hoivan tukipalvelut -hanke tarjosi Etelä-Savossa sote-alan ammattilaisille ja organisaatioille koulutusta sekä tukea, joilla edistettiin täsmätyökykyisten tukityöntekijöiden rekrytointia, työhön perehdyttämistä ja työssä jaksamisen tukemista.
Syksyn yhteishaku päättyi – Diakin Oulun-kampuksen sosionomikoulutus yksi suosituimmista12.9.2025 11:47:52 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi 11.9.2025. Diakissa oli tarjolla 420 aloituspaikkaa, joista 105 Oulussa järjestettäviin sote-alan ja kirkon alan koulutuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme