Kevät herää lintujen lauluun – Tietoteoksia luonnon ystäville
7.3.2023 11:00:00 EET | Docendo | Tiedote

Upeilla kuvilla täydennetty tietokirja valottaa mystisen saalistajan elämää
Pöllöjä on vihattu ja niihin on liitetty negatiivisia uskomuksia. Öisin liikkuvia petoja on pidetty pahan tuojina. Nyt asenteet ovat muuttumassa, ja mystinen saalistaja halutaan säilyttää osana Suomen luontoa. Mistä pöllön löytää ja millaisen elinympäristön pöllö tarvitsee?
Miten mikään voi kuulla hiiren liikkuvan hangen alla jopa sadan metrin päästä? Tai lentää säkkipimeässä metsässä törmäilemättä puihin? Pöllöt kykenevät näihin, ja niillä on monia muitakin hämmästyttäviä taitoja. Teos esittelee kaikki Suomen 10 pöllölajia sekä tutustuttaa jokaisen luonnosta kiinnostuneen niiden elämään.
”Vaikka et olisi koskaan tavannut luonnossa yhtään pöllöä, olemme varmoja, että tämän kirjan luettuasi tulet huomaamaan niitä myös luonnossa.”
Kirjan kuvat ovat ammattiluontokuvaajan ja luontomatkailuyrittäjän Jari Peltomäen ja arkkitehti Matti Alasaarelan käsialaa. Kirjan pöllöjen fysiologiaa ja käyttäytymistä koskevat tekstit ovat Oulun yliopiston emeritusprofessori Esa Hohtolan laatimia.
Matti Alasaarela, Esa Hohtola & Jari Peltomäki: Pöllöt – Metsiemme hiljaiset saalistajat (Docendo 2023), sidottu, 204 sivua. Julkaistaan 14.3.
Lajiopas uusimman suomalaisen lintutietämyksen aallonharjalta
Lintuharrastuksen suosio kasvaa vuosi vuodelta, ja nyt jyväskyläläiset Tero Linjamaa ja Jussi Murtosaari ovat koonneet koko pesimälajiston yksiin kansiin. Lintuharrastajan lajiopas sisältää QR-koodit eri lajien ääntelyn kuuntelemiseen.
Suomen pesimälajiston lisäksi esitellään maamme vuotuiset läpimuuttajat ja vierailijat. Linnut on helppo tunnistaa näyttävistä valokuvista. Lajitekstissä kerrotaan lisäksi lintujen käytöksestä sekä uhanalaisuudesta. Vuotuinen esiintyminen on helppo hahmottaa selkeästä grafiikasta. Levinneisyyskartat kattavat myös Suomen lähialueet ja kertovat väreillä lajien esiintymisen eri vuodenaikoina.
Tero Linjama on jyväskyläläinen tietokirjailija, kokenut lintuharrastaja, luonto-opas ja äänittäjä. Jussi Murtosaari on jyväskyläläinen ammattiluontokuvaaja ja tietokirjailija, jonka mieliaiheita ovat eläimet, erityisesti linnut, perhoset ja nisäkkäät.
Tero Linjama & Jussi Murtosaari: Lintuharrastajan lajiopas (Docendo 2023), sidottu, 336 sivua. Julkaistaan 21.3.
Toimittaja, pyydä arvostelukappale ennakkoon
tiedotus@docendo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annika BackTiedottajaDocendo
Puh:040 412 6123annika.back@wsoy.fidocendo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Raakaa sotaa -kirjassa on ainutlaatuisia sotatarinoita talvi- ja jatkosotien taisteluista veteraanien kertomana22.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Tarja Lappalaisen sotahistoriateos ”Raakaa sotaa – Summan taisteluista Kiskis-kukkulalle” julkaistaan 22. syyskuuta.
Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii? Jukka Valtasaaren ajankohtainen kirja julkaistaan 15. syyskuuta15.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Jukka Valtasaaren tietoteos ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii” julkaistaan Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 16.00–17.00, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä kello 17.00–19.00 julkaistaan myös kaksi muuta tietokirjaa: Arto Luukkasen ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia” ja Katleena Kortesuon ”Kiinan aivosota länttä vastaan”. Ilmoittaudu mukaan tietokirjojen iltapäivään!
Venäjän vallanvaihdosten julmaa historiaa – Arto Luukkasen brutaali historiateos julkaistaan 15.9.15.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Arto Luukkasen järkälemäinen historiateos ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia” julkaistaan Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 17–18, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä, ennen sitä kello 16–17, julkaistaan Jukka Valtasaaren kirja ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii”. Kello 18–19 julkistettavana on Katleena Kortesuon teos ”Kiinan aivosota länttä vastaan”. Ilmoittaudu mukaan tiedon iltapäivään!
Kiina valtaa aivomme bitti kerrallaan! Katleena Kortesuon kirja Kiinan aivosota länttä vastaan julkaistaan 10.9.10.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Katleena Kortesuon tietoteoksen ”Kiinan aivosota länttä vastaan” julkaisutilaisuus järjestetään Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 18-19, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä, ennen sitä kello 16-17 julkaistaan Jukka Valtasaaren kirja ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii” sekä kello 17-18 Arto Luukkasen teos ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia”. Ilmoittaudu mukaan tiedon iltapäivään!
Kriisiytynyt maailma, rikollisuuden monet kasvot ja historian käännekohtia – Docendon syksy on ajan hermolla8.4.2026 11:04:00 EEST | Tiedote
Uusia avauksia, tuttuja henkilöitä ja ajankohtaisia aiheita. Tutustu koko luetteloon tiedotteen linkistä ja tilaa mediavedos ennakkoon tiedotus@docendo.fi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



