Kidutettujen kuntoutus ansaitsisi pysyvän rahoituksen
23.6.2022 10:45:14 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote

Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskus on kuntouttanut kidutuksen uhreja vuodesta 1993 alkaen. Tällä hetkellä keskuksessa toimii kolme erikoissairaanhoitotasoista moniammatillista työryhmää, joista yksi keskittyy kidutettujen aikuisten kuntoutukseen, toinen kidutettujen lasten ja perheiden kuntoutukseen, sekä kolmas sotatraumatisoituneiden pakolaisten kuntoutukseen.
Kidutettujen aikuisten kuntoutusta rahoittaa STEA, muiden kahden hankkeen rahoitus tulee vielä vuoden loppuun saakka Turvapaikka-, maahanmuutto-, ja kotouttamisrahastosta.
”Määräaikaiset hankkeet päättyvät vuoden vaihteessa, ja tieto mahdollisista uusista rahoituksista saadaan aikaisintaan joulukuussa. Tämä johtaa siihen, että hankkeiden potilassuhteet pitää päättää, ja osaavat tiimit hajoavat työntekijöiden hakeutuessa muihin töihin – jälleen kerran”, Psykotraumatologian keskuksen toiminnasta vastaava hankepäällikkö Mika Paasolainen kuvaa tilannetta.
”Kidutettujen ja sotatraumatisoituneiden kuntoutus on saatava valtion pysyvän rahoituksen piiriin, jotta toiminnan jatkuvuus voidaan turvata. Kansainväliseen sopimukseen perustuvan työn hoitaminen määräaikaisin hankerahoituksin on täysin kestämätöntä”, Paasolainen sanoo.
Hoitosuhteiden jatkuvuus on taattava
Psykotraumatologian keskuksessa tehdään ensisijaisesti potilastyötä, mutta myös koulutetaan, konsultoidaan ja työnohjataan valtakunnallisesti viranomaisia, sote-ammattilaisia ja muita pakolaisten kanssa työskenteleviä. Tämä on tärkeää, koska kidutus- ja sotatraumojen hoito on oma erityisalansa, ja koskee maan laajuisesti kohtuullisen pientä, mutta tärkeää asiakasryhmää.
Kidutuksen jäljet ulottuvat aina yhtä ihmistä laajemmalle. Jos perheessä on kidutuksen uhri, se vaikuttaa koko perheeseen. Kidutustraumat myös siirtyvät sukupolvelta toiselle, ellei niitä hoideta asianmukaisesti.
”Jatkuvuus on potilassuhteiden kannalta äärimmäisen tärkeää: hoidamme ja kuntoutamme haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, joiden perusturvallisuus on valmiiksi järkkynyt. On kohtuutonta, että Suomi ei pysty takaamaan näille ihmisille pysyviä hoitosuhteita toimimattoman rahoitusjärjestelmän vuoksi”, sanoo asiantuntija ja traumoihin erikoistunut terapeutti Lotta Carlsson Psykotraumatologian keskuksesta.
Rahoituksen epävarmuus on kestämätöntä
Ensi vuonna Diakonissalaitos on kuntouttanut kidutettuja pakolaisia määräaikaisilla hankerahoituksilla kolmenkymmenen vuoden ajan.
”Toivoisin todella, että viestimme kuultaisiin valtion taholla. Paras lahja pyöreitä vuosia täyttävälle kidutettujen kuntoutustoiminnalle olisi sen pysyvyyden ja pitkäjänteisen työn turvaaminen. Epävarmuus ja rahoituksen katkonaisuus on kestämätöntä sekä kidutuksen uhrien että kidutustraumoihin erikoistuneiden harvojen ammattilaisten näkökulmasta”, sanoo Paasolainen.
Kidutuksen uhrien kuntoutukseen ovat Diakonissalaitoksen lisäksi erikoistuneet Suomessa Oulun Diakonissalaitoksen Kidutettujen kuntoutus sekä TAYSin Pakolaispsykiatrian poliklinikka. Konsultointia ja arviointia tarjoaa lisäksi HUSin Kulttuuripsykiatrian poliklinikka.
Diakonissalaitos yhtyy Pakolaisneuvonnan vetoomukseen kidutuksen uhrien oikeuksien turvaamiseksi Suomessa. Uhreille on turvattava pysyvät ja kattavat kuntoutuspalvelut.
Nyt kun Suomeen tulee koko ajan uusia pakolaisia, on entistä tärkeämpää, että maassa on pysyvää osaamista sodan ja kidutuksen traumojen arviointiin ja hoitoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hankepäällikkö Mika Paasolainen, 050 502 7659, mika.paasolainen@hdl.fi (torstai-iltaan 23.6.2022 saakka)
Asiantuntija Lotta Carlsson, 050 578 1345, lotta.carlsson@hdl.fi
Median yhteydenotot myös: viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, 050 372 0828, jenni.sarolahti@hdl.fi
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Viestinnän monet kasvot – mikä on kuvan merkitys yhteiskunnallisessa viestinnässä? tiistaina 14.4. klo 10–12 (Teams)30.3.2026 09:14:00 EEST | Kutsu
Näkymättömät-ohjelma kutsuu toimittajia, sisällöntuottajia, viestijöitä ja viestintäpainotteisia työtä tekeviä visuaalisen viestinnän äärelle Viestinnän monet kasvot – mikä on kuvan merkitys yhteiskunnallisessa viestinnässä? -tilaisuuteen (Teams) tiistaina 14.4. klo 10–12.
Kohtaamiskuiluista kohti osallisuuden kokemusta – katsaus näkymättömyyden juurisyihin ja ratkaisuihin torstaina 16.4.202630.3.2026 09:12:00 EEST | Kutsu
Mitä ovat kohtaamiskuilut? Entä mitä on tämän päivän näkymättömyys? Näkymättömät-ohjelma tarjoaa vastauksia. Kutsumme mukaan Teams-tilaisuuteen, jossa kerromme, miltä Suomi näyttää Näkymättömät-ohjelmasta katsottuna ja millaiset käytännöt arjen työssä on todettu toimiviksi. Tervetuloa kuulemaan ajankohtaista tietoa ja keskustelemaan lisää.
Diakonissalaitos vahvistaa nuorten hyvinvoinnin tukea Espoossa: uusi Olohuone ja Katutaso vastaavat nuorten kasvaviin tarpeisiin23.3.2026 09:10:53 EET | Tiedote
Diakonissalaitos laajentaa toimintaansa Espoossa kahdella palvelulla, jotka tarttuvat nuorten hyvinvoinnin heikkenemiseen ja palvelutarpeen kasvuun. Vamos Espoon yhteyteen avautunut Olohuone tarjoaa matalan kynnyksen yhteisön ja tukea monikulttuurisille nuorille, ja Katutaso käynnistää jalkautuvan päihdetyön Espoossa Helsingin ja Vantaan rinnalla.
Diakonissalaitoksella on leivottu ehtoollisleipiä 100 vuotta19.3.2026 10:10:05 EET | Tiedote
Keväällä 1926 Diakonissalaitos aloitti uuden työmuodon. Se perusti ehtoollisleipäleipomon. Leipiä on siitä lähtien leivottu Helsingissä Alppikadun korttelissa.
Pitkäaikaisasunnottomuus, huumekuolemat ja nuorten tulevaisuususko - Millaisia uudistuksia Aurora Karamzin tänä päivänä ajaisi?10.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin oli rikas kosmopoliitti, hyväntekijä ja rohkea vaikuttaja 1800-luvulla. Tämän päivän Suomi tarvitsee Auroransa. 10.3. vietettävä Auroran päivä on hyvä hetki pohtia, millaisia uudistuksia Aurora tänä päivänä ajaisi, keistä olisi huolissaan, kenen rinnalla ja tukena erityisesti kulkisi. Tähän vastaavat Diakonissalaitoksen tänään julkaistavat vaalitavoitteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
