Gummerus

Kiehtova esikoisromaani ystävyydestä, intohimosta ja kipeistä, kaiken muuttavista valinnoista

25.9.2020 10:08:08 EEST | Gummerus | Tiedote

Jaa
Susanne Mauden Ennen kuin unohdat (Gummerus) kuvaa aikuiseksi kasvamisen kiihkeitä vuosia, nuorten naisten intensiivistä ystävyyttä sekä adoptioon ja äitiyteen liitettyjä asenteita. 1960–70-lukujen Turkuun sijoittuva romaani näyttää, millainen vaikutus salaisuuksilla on ihmissuhteissa. Riippumatta siitä, kertooko niitä vai ei.

Eeva ja Sirkku ovat erottamattomia. He viettävät vapaa-aikansa Eevan kotona, jossa äiti valmistaa lämpimiä voileipiä ja isä kannustaa opiskelemaan. Ylioppilaskeväänä isä yllättäen kuolee ja äiti vajoaa suruun. Eeva yrittää lunastaa isänsä odotukset mutta samalla elää Sirkun rinnalla alkukesän lämpimiä, halusta täyttyviä päiviä. Kesällä Eeva huomaa odottavansa lasta ja tekee päätöksen: hän ei kertoisi raskaudesta kuin Sirkulle ja äidilleen ja antaisi lapsen adoptoitavaksi. Sitten hän jatkaisi opintojaan niin kuin isä olisi halunnut.

”Kirjassani äänen saa adoptioprosessin hiljaisin jäsen, nuori biologinen äiti aikana, jolloin raskaana olevan naisen kehollista itsemääräämisoikeutta ei tunnustettu ja seksistä ja lisääntymisoikeuksista puhuminen oli vaikeaa. Raskaus ja synnytys ovat voimakkaasti kehollisia kokemuksia, jotka vaikuttavat identiteettiin ja seksuaalisuuteen – olivat ne sitten toivottuja tai ei-toivottuja kokemuksia”, Susanne Maude kertoo.

Susanne Maude
Susanne Maude on turkulainen vapaa kirjoittaja. Hän on opiskellut valtiotieteen maisteriksi ja työskennellyt viestintätehtävissä.

Susanne Maude, Ennen kuin unohdat
364 sivua
äänikirja ilmestyy 30.9., lukija Usva Kärnä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Susanne Maude, kuva: Marja Saleva
Susanne Maude, kuva: Marja Saleva
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus


Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Pulitzer-voittaja, uuden kirjallisuusgenren kuumin kirja ja pohdintoja Gazan tuhosta – Gummeruksen syksyn kirjat tarjoavat monia näkökulmia maailmaan29.4.2026 09:30:25 EEST | Tiedote

Yhdysvaltalaiskirjailija Percival Everettin Pulitzer-palkittu menestysromaani James (suomennos Antero Tiittula) kirjoittaa uudelleen mustien historiaa. Matt Dinnimanin Dungeon Crawler Carl – Peli alkaa (suomennos Päivi Honkapää) on kansainvälisellä kirjamarkkinalla nousevan LitRPG:n eli Literary Role-Playing Game -genren tämän hetken kuumin kirja. Tietokirjailija ja tutkija Timo R. Stewart pohtii esseekirjassaan Miksei kukaan tee mitään? Gazan tuhoa niin poliittisesta, moraalisesta kuin filosofisestakin näkökulmasta. Gummeruksen syksyn kirjakatalogi on julkaistu.

Hurmaavan pisteliäs juhannusromaani ystävistä, rakastajista ja ystävien rakastajista22.4.2026 08:13:00 EEST | Tiedote

Tanskan merkittävimmän esikoisromaanipalkinnon voittanut Napaan asti (Gummerus) ruotii satiirisella mutta lämpimällä otteella millenniaalien epärealistisia elämänodotuksia ja valitsemisen vaikeutta. Kun opiskeluaikojen ystäväporukka kokoontuu juhannusviikoksi tanskalaiselle hygge-mökille, luvassa on hyväntahtoista kinastelua, kepeää flirttiä ja mahdollisuus antautua kesäyön unelmille. Linea Maja Ernstin romaani käännetään yli kymmenelle kielelle, ja siitä on tekeillä elokuva.

Nobelistin viiltävä muistelma viattomuuden lopusta – Uusi Annie Ernaux -suomennos Tytön tarina (Gummerus) käsittelee mestarillisesti muistamista17.4.2026 08:29:59 EEST | Tiedote

Annie Ernaux tarkastelee jälleen taidokkaasti henkilökohtaisen ja yleismaailmallisen suhdetta teoksessaan Tytön tarina (Gummerus). Se tutkii seksuaaliseen heräämiseen ja hylätyksi tulemisen pelkoon liittyviä tunteita, jotka vaikuttavat meihin ajan kerrostumien lävitse. Teoksen on suomentanut palkittu Lotta Toivanen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye