Kiehtova rikosmysteeri keskiaikaisessa Tallinassa

Indrek Hargla on maansa kiinnostavimpia ja suosituimpia kirjailijoita. Melchior on Umberto Econ William Baskervillen kaltainen joviaali hahmo, jota erilaiset ihmiset lähestyvät helposti.
Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru sijoittuu Tallinnaan vuonna 1433. Kaupunki on juuri tuhoutunut suuressa palossa. Melchior saa kirjeessä salaperäisen varoituksen: Gotlannin piru on tullut kaupunkiin ja uhkaa hänen henkeään. Samaan aikaan hänen ovelleen saapuu kauppias henkitoreissaan pyytämään ratkaisua vanhaan verityöhön. Kuolevan viimeinen toive on pyhä, joten Melchior käy toimeen, vaikka ei tiedä kuka on tappanut kenet ja milloin. Hänen ainoa johtolankansa on kuusi hopeaista solkea, jotka johdattavat hänet piispan palatsiin Tartossa. Mitä tapahtuu, kun Melchior saa kuulla hänen poikansa liittyneen salamurhaajien veljeskuntaan? Melchior raottaa ikivanhan hiljaisuuden verhoa, kieroutuneet synnit paljastuvat ja pahuus pääsee valloilleen.
Into julkaisee Gotlannin pirun ohella kaksi muuta Melchior-dekkaria pokkareina: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus sekä Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus. Romaanisarjan osat voi lukea itsenäisinä teoksina, mutta teoksesta toiseen päähenkilö ja hänen lähipiirinsä kehittyvät, vanhenevat ja tulevat lukijalle tutuiksi.
Indrek Hargla (s. 1970) on virolaisen dekkari- ja fantasiakirjallisuuden suurimpia nimiä. Gotlannin piru on apteekkari Melchiorista kertovan historiallisen dekkarisarjan kuudes osa. Rikkaan mielikuvituksensa vuoksi ihailtu kirjailija on saanut kotimaassaan useita kirjallisuuspalkintoja, ja myös Suomen dekkari seura ry on myöntänyt hänelle ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan.
Indrek Hargla vierailee 13.4. Martin markkinoilla Tampereen Pakkahuoneella ja esiintyy Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. Helsingissä Akateemisessa kirjakaupassa kello 16:20, Espoon Sellossa Suomalaisessa kirjakaupassa kello 17:30 ja Rosebudin Kolmen sepän uudessa myymälässä kello 19. Hargla antaa haastatteluja Helsingissä perjantaina 12.4. ja Tampereelle 13.4.
"Vaatii poikkeuksellista taitoa ottaa lukija mukaan rikoskertomukseen, joka tapahtuu Tallinnassa vuonna 1422. Indrek Hargla tekee sen."
– Savon Sanomat
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika RönkköKustantaja
Puh:050 436 2170mika.ronkko@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Onko kolmas maailmansota jo alkanut?11.11.2025 11:15:03 EET | Tiedote
Maailmanpolitiikka on myllerryksessä ja kamppailu idän, lännen ja etelän välillä käy kiivaana. Timo Hellenbergin ja Pekka Visurin uutuuskirja Tulilinja – Ukraina ja uusi maailmanjärjestys tarjoaa ajankohtaisen ja kellontarkan analyysin siitä, kuinka Ukrainan sisäisestä Maidanin kansannoususta kehittyi laaja kansainvälinen kriisi, joka on horjuttanut suurvaltasuhteita ja muokkaa uuden maailmanjärjestyksen suuntaviivoja.
Riina Tanskasen sarjakuvateos Tympeät tytöt – Luokkakipuja on ehdolla Tulenkantaja-palkinnon saajaksi7.11.2025 07:16:59 EET | Tiedote
Suomalaisen kirjaviennin edistäjäksi perustettu Aamulehden Tulenkantaja-palkinto jaetaan Tampereen Kirjafestareilla sunnuntaina 30. marraskuuta. Voittajan valitsee viiden ehdokkaan joukosta kirjailija Iida Turpeinen. Esiraati uskoo Tympeiden tyttöjen vientipotentiaaliin, sillä taiteellisesti kovatasoisen teoksen teemat ovat ajankohtaisia kaikkialla läntisessä maailmassa.
Heini Kilpamäen Aseman nainen on ehdolla Kanava-tietokirjapalkinnon saajaksi23.10.2025 13:16:07 EEST | Tiedote
Aseman nainen seuraa viisikymppisen Sarin elämää Helsingin päärautatieasemalla. Kirja on ravisuttava läpileikkaus asunnottomuudesta ja kodittomuudesta 2020-luvun Suomessa.
Kansantajuinen perusteos jokaiselle metsänomistajalle22.10.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Jouko Marttilan Metsänomistajan käsikirja on helppolukuinen ja tasapainoinen esitys metsänomistajan kannalta tärkeistä asioista. Kirja sopii niin kokeneille kuin uransa alkutaipaleella oleville metsänomistajille.
Antto Terraksen omaelämäkerta on täynnä itseironiaa, naurua ja totuuden venytystä21.10.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Neuvosto-Virossa syntynyt kirjailija Antto Terras on aina viihtynyt väärissä paikoissa, epäsopivaan aikaan ja outojen hahmojen seurassa. Hän on ehtinyt elämänsä aikana toimia ainakin inkeriläisenä, pioneerina, mormonina, myymäläetsivänä, oikeustulkkina, ohjaajana, baarimestarina ja kirjailijana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



