Kiertotaloudessa varovaista edistymistä - Tilastokeskus päivitti kiertotalouden liiketoiminnan indikaattorit
15.12.2022 09:01:40 EET | Tilastokeskus | Tiedote
Biokaasun hyödyntämisaste kasvoi ennakkotietojen mukaan vuonna 2021 ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Kotimainen materiaalien kulutus, materiaali-intensiteetti ja kokonaisjätemäärä laskivat hieman, mikä on seurausta luonnonvarojen kulutuksen vähenemisestä.
Tilastokeskuksen kehittämät kiertotalouden liiketoiminnan indikaattorit on nyt päivitetty uusimpien tilastovuosien tiedoilla. Osaa indikaattoreista on myös kehitetty eteenpäin. Indikaattorien päivitys jatkuu vuoteen 2023 saakka.
Materiaalien kierron ohella myönteistä kehitystä havaittiin myös Tuotanto-indikaattorissa, joka mittaa muun muassa kiertotalousaloille työllistyneiden määrää koulutusaloittain. Kokonaisuudessaan kiertotalousaloille työllistyneiden määrä kuitenkin putosi vuonna 2020.
”Silti etenkin ammattikorkeakouluissa opiskelleet kiertotalousosaajat ovat työllistyneet aiempaa paremmin”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Heidi Pirtonen sanoo.
Toivotunlaista kehitystä on nähty lisäksi logistiikan alalla. Esimerkiksi kuorma-autoliikenteessä tyhjien tavarakuljetusten osuus on laskenut viime vuosina.
Kiertotalouden etenemisen kannalta negatiivista on, että kirpputorikaupan liikevaihto on pudonnut.
Laskua edellisvuoteen tuli noin yhdeksän prosenttia. Liikevaihto jäi samalla tasolle kuin vuonna 2014.
“Aiempina vuosina liikevaihto on kasvanut toimipaikkojen ja henkilöstömäärän supistumisesta huolimatta. Nyt liikevaihto pieneni ensimmäistä kertaa.”
Uudet yhdyskuntajätetiedot eivät myöskään piirrä kovin myönteistä kuvaa jätteen määrän ja uudelleenhyödyntämisen kehityksestä. Vuonna 2020 jätemäärä kasvoi edellisvuodesta vain vähän, mutta kierrätysaste laski merkittävästi, 42 prosentista 37 prosenttiin. Materiaalina hyödyntäminen korvautui aiempaa enemmän energiahyödynnyksellä.
“Vuodelle 2025 asetettuun 55 prosentin tavoitteeseen on nyt entistäkin pitempi matka. Jos materiaalina hyödyntämistä halutaan edistää, meistä jokaisen tulisi lajitella jätteet selvästi nykyistä aktiivisemmin”, Pirtonen sanoo.
Tilastokeskuksessa tuotettiin kiertotalousliiketoimintaa kuvaavat indikaattorit ensimmäistä kertaa vuonna 2020. Selvityksen tavoitteena oli tuottaa suomalaisen kiertotalouden liiketoiminnan laajuutta ja kehittymistä kuvaavat indikaattorit, jotka perustuvat pääosin jo muita tarkoituksia varten kerättyyn tilastotietoon ja ovat tarvittaessa päivitettävissä vuosittain.
Kiertotalouden määrittely tilastoinnin kannalta oli yksi selvityksen keskeisistä tehtävistä, sillä kiertotalous on tilastointikohteena uusi aihe, eikä sitä ennen tätä selvitystä ollut perusteellisesti tarkasteltu säännöllisen tilastotuotannon näkökulmasta. Mittaaminen ja indikaattoreiden seuraaminen on keskeistä kiertotalouden liiketoiminnan ymmärtämisen ja ratkaisujen kehittämisen takia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi PirtonenYliaktuaari
Puh:029 551 3093heidi.pirtonen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Opastinsilta 12
00520 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Energian hinnat nousivat kesäkuussa – kotitalouksien sähkö kallistui noin kymmenyksellä24.9.2026 08:01:16 EEST | Tiedote
Lämmitysenergia oli kesäkuussa viimevuotista kalliimpaa. Kuluttajahinta nousi eniten kevyessä polttoöljyssä, joka kallistui 43 % vuotta aiemmasta.
Poikien elinajanodote nousi ensimmäistä kertaa Suomessa 80 vuoteen22.9.2026 08:03:13 EEST | Tiedote
Vastasyntyneiden poikien elinajanodote saavutti elokuussa merkittävän rajan, kun se nousi 80 vuoteen. Sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa on Suomessa nyt alle viisi vuotta.
Odotetusta käänteestä merkkejä: Työllisten määrä nousi ja työttömien laski hieman22.9.2026 08:02:03 EEST | Tiedote
15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten, kun taas samanikäisten työttömien määrä laski 5 000:lla. Työttömyysasteen trendiluku oli elokuun tietojen perusteella 10,1 %.
Talous kasvaa, mutta kotitaloudet yhä varovaisia: Velkaantumisaste jatkaa laskuaan18.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien säästäminen pysyi tavanomaista korkeammalla tasolla ja velkaantumisaste laski edelleen vuoden toisella neljänneksellä. Velkaantumisaste on laskenut jo vuodesta 2022 lähtien.
Puolella aikuisista pankkitalletuksia enintään 5 000 euroa17.9.2026 08:01:21 EEST | Tiedote
Suomalaisten aikuisten pankkitalletusten mediaani oli viime vuonna hieman alle 5 000 euroa. Tämä tarkoittaa, että puolella aikuisväestöstä talletuksia oli tätä vähemmän ja puolella enemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
