Vihreät Euroopan parlamentissa

Kiina pyrkii vaientamaan europarlamentaarikkoja

Jaa
EU:n ulkoministerikokous hyväksyi tänään kohdennettuja pakotteita Kiinan hallinnon virkamiehille, jotka ovat syyllistyneet ihmisoikeusrikkomuksiin. Kiinan hallinto on sulkenut yli miljoona uiguuria työleireille Kiinan Xinjiangin maakunnassa. Ministerikokous tuomitsi myös demokratiaktivistien vapauksien rajoittamisen Hongkongissa. Euroopan parlamentin ihmisoikeuksista vastaava varapuheenjohtaja Heidi Hautala: “Kohdennetut pakotteet ovat oikea askel asettamaan Kiinan johdon vastuuseen erittäin vakavista ihmisoikeusloukkauksista. EU:n ulkoministerit ovat vihdoin siirtyneet tuomitsevista sanoista tekoihin. Nyt asetettuja pakotteita on toteutettava eri politiikan aloilla, kuten kauppapolitiikassa.”

"EU:n on vaadittava, että EU:n ja Kiinan investointisopimuksessa on selkeä sitoumus saattaa voimaan pakkotyön kieltävät kansainväliset sopimukset. Kiinan ja EU:n investointisopimus on ollut vastatuulessa, kun uiguurien ihmisoikeuksien loukkaukset ovat nousseet yhä enemmän esille." Hautala sanoo.

EU:n ja Kiinan investointisopimus oli määrä tuoda parlamentin käsittelyyn ja hyväksyttäväksi loppuvuodesta. "Investointisopimuksen tuominen parlamenttiin ei taida olla enää tarpeellista: Parlamentti ei voi hyväksyä sopimusta niin kauan kuin sen jäseniä ja sen valiokunta on vihamielisten sanktioiden kohteena siksi, että mepit ja valiokunta ovat tehneet juuri sitä mitä kuuluukin.” Hautala toteaa.

Kiina oli nopea vastaiskussaan. Sanktiot viittä meppiä ja ihmisoikeusalivaliokuntaa kohtaan kohdistuvat koko Euroopan parlamenttia vastaan. "Euroopan parlamentti on päätöslauselmissaan selkeäsanaisesti tuominnut Kiinan ihmisoikeusloukkaukset Xinjiangissa. Olen ihmisoikeusalivaliokunnan jäsen ja nyt siis myös Kiinan pakotelistalla.” Hautala sanoo.

Euroopan parlamentti on päätöslauselmissaan selkeäsanaisesti tuominnut Kiinan ihmisoikeusloukkaukset Xinjiangissa. Kiina pyrkii hiljentämään europarlamentaarikot ja parlamentin ihmisoikeustyön. Parlamentissa työ ihmisoikeuksien puolesta jatkuu.” Hautala kommentoi. 

Lisätietoja: Heidi Hautala, heidi.hautala@ep.europa.eu

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreät Euroopan parlamentissa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

Vihreiden MEP Ohisalo: Sosiaalisen median ikärajat lapsille ja nuorille ovat tervetullut aloite europarlamentilta27.11.2025 09:50:54 EET | Tiedote

Euroopan parlamentti hyväksyi eilen täysistunnossaan päätöslauselman, jossa se vaatii komissiolta useita toimia lasten ja nuorten suojelemiseksi digialustoilla. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo pitää europarlamentin uutta kantaa tervetulleena aloitteena ja kannattaa vahvaa uutta sääntelyä lasten ja nuorten suojaksi esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla.

Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö: Uusi EU:n pakotepaketti syventää kiristysruuvia Venäjän talouteen23.10.2025 11:36:41 EEST | Tiedote

Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr) kiittää EU-komissiota ja jäsenmaita uuden 19. pakotepaketin hyväksymisestä. Siinä pakotteiden piiriin tulee Venäjän LNG-kaasuntuonti Eurooppaan ja siinä lisätään toimia Venäjän varjolaivaston pysäyttämiseksi. Niinistö peräänkuuluttaa sen vaikutusten vahvistamista sillä, että parlamentin ja jäsenmaiden energiaministerineuvoston käsittelyssä parhaillaan oleva laki kaasuntuonnin pysyvästä kiellosta hyväksytään mahdollisimman tiukkana. Niinistö on asiassa parlamentin pääneuvottelijana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye