Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Kiinalaista uuttavuotta 2018 vietetään torstaina 15.2.2018 Helsingissä.

Jaa

Torstaina 15. helmikuuta 2018 Helsingissä vietetään Kiinalaista uuttavuotta jo kahdennettatoista kertaa. Tapahtumapaikkana on Keskuskatu ja Rautatientorin Jääpuisto.

Kiinalainen uusivuosi 2017, kuva Mika Ruusunen
Kiinalainen uusivuosi 2017, kuva Mika Ruusunen

Helsingin ja Pekingin kaupunkien yhdessä isännöimässä ulkoilmatapahtumassa juhlitaan kukon vuoden päättymistä ja koiran vuoden alkua. Koko Keskuskadun pituudelle levittyvässä juhlassa nähdään Pekingistä saapuvien taiteilijaryhmien esityksiä sekä värikkäitä leijona- ja lohikäärmetansseja. Kiinalaiset markkinat ja ruokatori ovat olennainen osa juhlintaa. Tapahtumassa voi myös seurata Pekingin uudenvuoden juhlallisuuksia suorana lähetyksenä. Juhla huipentuu ilotulitukseen Töölönlahdella.

Kiinalainen uusivuosi levittäytyy Jääpuistoon

Helsingin Kiinalainen uusivuosi laajenee Jääpuistoon. Punaiset lyhdyt ja herkulliset tuoksut löytyvät nyt ensimmäistä kertaa myös Rautatientorilta. Jäällä nähdään taitoluisteluesityksiä ja tarjolla on maksutonta luisteluopetusta. Lisätiedot jaapuisto.fi.

Kiinalaisen eläinradan kaksitoista eläinhahmoa jääveistoksina

Helsingin uudenvuoden tapahtuman kahdennentoista juhlavuoden kunniaksi Keskuskadulle ja Jääpuistoon syntyy kaksitoista jääveistosta, jotka edustavat kiinalaisen eläinradan kahtatoista eläinhahmoa. Veistoksia on toteuttamassa kolme tapahtumaa varten tänne saapuvaa kiinalaista jäänveistomestaria sekä joukko suomalaisia taitajia.

Esiintymässä Long Yun kungfu-ryhmä Kiinasta

Yksi esiintyjäryhmä on kiinalaisiin kamppailulajeihin erikoistunut Long Yun. Se on maailman tunnetuimman kungfu-tähden, Jackie Chanin, perustama kiinalaisiin kamppailulajeihin erikoistunut ryhmä. Siihen on valittu nuoria lahjakkuuksia eri puolilta Kiinaa. Huikeasta visuaalisuudestaan ja luovuudestaan tunnettu ryhmä on esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja TV-ohjelmissa sekä kiertänyt ihastuttamassa yleisöä ympäri maailman.

Helsingin Kiinalaisessa uudessavuodessa perinteiset kiinalaiset uuden vuoden traditiot sekoittuvat suomalaisiin väreihin ja makuihin. Ulkoilmajuhlan lisäksi tapahtumakokonaisuuteen kuuluu mm. näyttelyitä, konsertteja, lastentapahtumia, kouluvierailuja ym.

Helsingin Kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan osallistuu vuosittain noin 30–40 000 kävijää.

Kiinalainen uusivuosi tuotetaan Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisan ja Suomi-Kiina-seuran yhteistyönä, Kiinan kansantasavallan suurlähetystön tuella. Finnair, Tallink Silja ja Atria ovat tapahtuman pääyhteistyökumppanit. Tapahtuman isäntinä ovat Helsingin ja Pekingin kaupungit.

Kiinalainen uusivuosi
Torstai 15.2.2018 klo 16–20, Keskuskatu ja Jääpuisto, Helsinki
15.30 Uudenvuoden kulkue Narinkkatorilta Keskuskadulle
16–20 Jääveistoksia, kungfua, musiikkia, tanssiesityksiä ja kädentaitajia Pekingistä
20.20 Suuri ilotulitus Koiran vuoden kunniaksi Töölönlahdella

Vapaa pääsy!

www.kiinalainenuusivuosi.fi

Kuvia: http://pressi.kulttuuri.hel.fi/l/kJbPmp626hNd

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Artistien haastattelupyynnöt ja lisätiedot:
Tuottaja Johanna Rissanen, 040 351 3797, johanna.rissanen@hel.fi
kiinalainenuusivuosi.fi

Kuvat

Kiinalainen uusivuosi 2017, kuva Mika Ruusunen
Kiinalainen uusivuosi 2017, kuva Mika Ruusunen
Lataa
Beijing City Contemporary Dance Company
Beijing City Contemporary Dance Company
Lataa
Long Yun martial arts group
Long Yun martial arts group
Lataa
Long Yun martial arts group
Long Yun martial arts group
Lataa
Jääveistos 2017, kuva Jaana Lindman
Jääveistos 2017, kuva Jaana Lindman
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Caisa on 1996 perustettu kansainvälinen kulttuurikeskus. Caisa edistää verkostomaisella toimintamallillaan eritaustaisten kaupunkilaisten ja organisaatioiden vuorovaikutusta ja yhteistyötä, kehittää ulkomaalaisten ammattitaiteilijoiden työskentelyolosuhteita sekä tukee etnisten vähemmistöjen omaehtoista kulttuurin harjoittamista.'

Caisa on avoin ja dynaaminen kulttuurikeskus, jonka tehtävä on edistää Helsingin kehittymistä kulttuurisesti monimuotoisemmaksi kaupungiksi. Tavoitteena on saada eritaustaiset helsinkiläiset mukaan kaupungin kulttuurielämään aktiivisina tekijöinä ja kokijoina. 

Caisa muuttaa Kaisaniemestä Kallioon ns. Elannon korttelin sisäpihalle Leipätehtaan tiloihin alkuvuodesta 2018. Ovet avataan yleisölle Kaikukatu 4:ssä keväällä 2018.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Stoan gallerian Mennään jo naapuriin -näyttely esittelee monesta eri ilmansuunnasta Suomeen asettuneita lapsiperheitä24.1.2018 10:11Tiedote

Mennään jo naapuriin -näyttely on syntynyt kirjailija Riina Katajavuoren ja kuvittaja Salla Savolaisen samannimisen lastenkirjan (Tammi 2017) pohjalta yhteistyössä Stoan kanssa. Näyttely on esillä Stoan galleriassa Helsingin Itäkeskuksessa 22.2.–24.3.2018. Kirjassa ja näyttelyssä esitellään Suomeen asettuneita lapsiperheitä, joilla on kulttuurista perimää monesta eri ilmansuunnasta. Vellamo-tyttö tapaa lapsia, joilla on eri äidinkieli, eri uskonto, eri ruoka, eri synnyinmaa tai eri ihonväri kuin hänellä. Jokaisella perheellä on ihan oma tarinansa.

Taina Mäki-Ison soolo pureutuu Medeian tragediaan klovnerian keinoin23.1.2018 13:47Tiedote

Taina Mäki-Ison soolo on tragikoominen tulkinta Medeiasta. Se on klassinen kreikkalainen myytti naisesta, joka tappaa kostoksi omat lapsensa. Esityksessä Klovni Martta saa tämän huikean roolin esitettäväkseen, mutta häntä kauhistuttavat tarinan julmuudet. Miten kertoa kaikki karmeudet? Taina Mäki-Iso on klovnerian pioneeri ja edelläkävijä Suomessa. Medeia on hänen viides klovnisoolonsa ja sen ensi-ilta nähdään Kanneltalossa 7.2. klo 18.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme