Kiinteistöalalle valmistui 257 uutta laillistettua välittäjää
13.6.2019 09:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
LKV- ja LVV-kokeet pidettiin 4.5.2019 Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Kokeisiin osallistui yhteensä 593 kokelasta. Heistä yhteensä 257 suoritti kokeen hyväksytysti.
LKV-koe sujui hieman keskimääräistä paremmin, koska pitkän aikavälin keskiarvo läpipäässeissä on 38 % ja tällä kertaa hyväksyttyjä oli 43,5 %.
"Se, että alle puolet osallistujista läpäisee kokeen osoittaa kuitenkin edelleen, että koe on vaikea ja edellyttää osallistujilta huolellista perehtymistä kiinteistöalan lainsäädäntöön ja käytäntöihin", sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Jaana Tikkunen.
Tikkusen mukaan vuokranvälitystoimintaan keskittyvä LVV-koe osoittautui tällä kertaa kokelaille ilmeisen haastavaksi, koska läpipäässeitä oli vain 40 %. LVV-kokeessa läpipääsyprosentti on ollut tavallisesti selvästi korkeampi kuin LKV-kokeessa (keskiarvo 70 %). Toki pienemmällä osallistujamäärällä tulosten heilahtelut eri koekierrosten välillä saattavat olla suurempia.
Kokeen suosio jatkuu korkeana, mikä johtunee osittain muutaman vuoden takaisesta lakimuutoksesta ja siitä, että välitysalalla korostetaan entistä enemmän osaamisen ja koulutuksen merkitystä.
Asunto tai kiinteistö on usein yksityishenkilön suurin yksittäinen omaisuuserä, joten on tärkeää, että välitystoimeksiantoja hoitavilta henkilöiltä löytyisi riittävästi asiantuntemusta ja ymmärrystä välitystä koskevista säädöksistä. On positiivista, että alalla suhtaudutaan myönteisesti kouluttamiseen ja ammattitaidon ylläpitämiseen", Tikkunen toteaa.
Seuraavat kokeet järjestetään 23.11.2019 Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana TikkunenLakimies
Puh:09 4242 6205jaana.tikkunen@chamber.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Vaatimus “suomalaisten arvojen” tuntemisesta kansalaisuuskokeessa poistui – päällekkäinen testaus yhä haasteena23.4.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää myönteisenä, että hallitus vie eteenpäin kansalaisuuskoetta nyt entistä vahvemmin tietoon, lakeihin ja faktoihin perustuvana testinä. Edelleen kansalaisuuskokeen toimeenpanossa tulisi huolehtia siitä, ettei kokeesta muodostu uutta pullonkaulaa osaajille päällekkäisten testien vuoksi.
Keskuskauppakamari: Yhteisöverokannan alentaminen hyödyttää erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä – verokannan alennus voi aloittaa hyvän kierteen23.4.2026 08:59:25 EEST | Tiedote
Opposition kritisoiman yhteisöveron alentaminen hyödyttää ennen kaikkea pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Vaikka yhteisöverokannan alennus hyödyttää myös suuryrityksiä, on verokannan alentamisen suhteellinen vaikutus suurempi pienille ja keskisuurille yrityksille. ”Yhteisöveron alentaminen tukee nimenomaan pk-yritysten kasvumahdollisuuksia ja kauan odotettu hyvän kierre voi alkaa verokannan alennuksen myötä”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Keskuskauppakamari: Kehysriihestä useita kasvua tukevia päätöksiä22.4.2026 21:56:43 EEST | Tiedote
Hallituksen kehysriihen päätökset sisältävät Keskuskauppakamarin mukaan myönteisiä elementtejä kasvun, yrittäjyyden ja työllisyyden osalta. Erityisesti liikennehankkeet ja ammattidieselin käyttöönoton nopeuttaminen, veropäätökset ja määräaikainen asuinrakennusten korjausavustus ovat oikeansuuntaisia toimia kasvun kirittämiseksi.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilla tasaista, mutta vaisua22.4.2026 08:52:58 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan viime kuukausina työllisyyskehitys on kulkenut vaakasuunnassa. ”Työmarkkinakehitys etenee vaisuna, mutta lisäheikennystä ei onneksi ole tullut”, arvioi Appelqvist.
Keskuskauppakamari: Kehysriihestä vauhtia kasvuun – toimia asuntomarkkinoille, nuorisotyöttömyyteen ja ammattidieseliin21.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talouden orastavaa kasvua on vauhditettava hallituksen kehysriihessä, vaatii Keskuskauppakamari. Keskuskauppakamari esittää täsmätoimia asuntomarkkinoiden piristämiseksi ja nuorisotyöttömyyden helpottamiseksi sekä ammattidieselin käyttöönoton nopeuttamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme