Kiinteistömaailmalle uusi omistaja - yhteistyö suomalaisen asuntokaupan kehittämiseksi jatkuu Danske Bankin kanssa strategisena kumppanuutena
3.9.2019 10:30:00 EEST | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Kiinteistönvälitys on suuressa murroksessa digitalisaation tarjotessa alalle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Kehittyvässä asuntokaupassa eri osa-alueiden osaajien erikoistuminen korostuu. Danske Bank ja Kiinteistömaailma haluavat yhdessä tarjota suomalaisille entistäkin helpompia ja nopeampia asuntokauppoja Danske Bankin vastatessa rahoituksesta ja Kiinteistömaailman asunnonvälityksestä.
Danske Bank keskittää omat investointinsa ydinliiketoimintansa eli pankkipalveluiden kehitykseen, ja niiden ulkopuolella pankki jatkaa kumppanuusstrategiansa mukaisesti partneroituen eri alojen parhaiden toimijoiden kanssa. Kiinteistömaailman ja Danske Bankin yhteistyö jatkuu strategisena kumppanuutena, jossa palveluiden ja asiakaskokemuksen kehittämisellä on vahva painotus.
Kiinteistömaailma Oy:n uusi toimitusjohtaja Risto Kyhälä: teknologian hyödyntämisestä nähty vasta ensi askeleet
Kiinteistömaailmalla on vahva brändi, ja yhtiö on alansa edelläkävijä sekä liiketoimintamallien muuttaja. Se on tuonut markkinoille Tarjouskaupan lisäksi lukuisia muitakin asuntokauppaa helpottavia menetelmiä. Kiinteistömaailma on myös panostanut yrittäjien ja välittäjien asiantuntijuuteen mittavilla koulutusohjelmilla ja hyödyntämällä systemaattisesti asuntokaupan dataa. Uusi omistajatiimi on vahvasti sitoutunut digitalisaation hyödyntämiseen kiinteistönvälitysalalla.
”Hyvät kiinteistövälittäjät eivät ole katoamassa mihinkään – päinvastoin. Kiinteistömaailma on jatkossakin maan parhaimpien yrittäjien ja välittäjien ketju”, korostaa Risto Kyhälä, josta tulee kaupan myötä Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja.
”Asiakkaan kokemusta voidaan kuitenkin parantaa, välittäjien osaamista tukea ja työtä helpottaa merkittävästi digitaalisilla ratkaisuilla. Asuntorahoitus- ja kiinteistönvälitysprosesseja voidaan tehostaa huomattavasti nykyisestä”, Kyhälä sanoo.
”Digitaaliset ratkaisut ja kumppanuudet ovat Danske Bankin strategian ytimessä. Yhdessä Kiinteistömaailman kanssa olemme merkittävässä roolissa digitaalisen asuntokauppajärjestelmän DIASin rakentamisessa. Jatkamme asuntokaupan kehittämistä yhdessä myös tulevaisuudessa tarjotaksemme suomalaisille entistäkin nopeampia ja helpompia asuntokauppoja”, toteaa Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäki.
Kiinteistömaailma Oy:n aikaisempi toimitusjohtaja Erkki Heikkinen siirtyy tässä yhteydessä uusiin haasteisiin yhtiön ulkopuolelle. Kauppa ei aiheuta muutoksia Kiinteistömaailman franchising-yritysten asemaan, eikä sillä ole välittömiä henkilöstövaikutuksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, Danske Bank, 050 326 9701
toimitusjohtaja Risto Kyhälä, Kiinteistömaailma Oy, 0400 998800
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistömaailma on kauppamäärillä mitattuna Suomen suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee lähes 700 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Kiinteistömaailma on franchising-ketju, jonka kaikki asuntomyymälät ovat itsenäisten yrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Ketjun keskusyksikkö, Kiinteistömaailma Oy, on Danske Bankin kokonaan omistama tytäryhtiö (3.9.2019 asti).
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bankin ja Secton kumppanuus nostaa yritysautokantojen palvelut uudelle tasolle9.4.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Danske Bank tuo markkinoille uudenlaisen yritysten autoleasingratkaisun yhteistyössä Secto Automotiven kanssa. Ratkaisu yhdistää joustavan rahoituksen ja Secton digitaaliset hallinta- ja raportointipalvelut, mikä mahdollistaa yritysautokantojen kustannusten ja ympäristövaikutusten läpinäkyvän seurannan ja huippuluokan asiakaskokemuksen.
Danske Bank: Valtaosa nuorista tavoittelee edelleen omistusasuntoa25.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin tuoreen Ensiasunnon ostajat 2026 -kyselytutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisnuorista haluaa edelleen omistaa asunnon. Asunnon hankkimista harkitsee 32 prosenttia vastaajista, jotka eivät ole koskaan omistaneet asuntoa. Niistä 68 prosentista, jotka eivät nyt harkitse asunnon ostamista, 86 prosenttia haluaisi kuitenkin joskus omistaa asunnon. Tutkimuksessa selvitettiin 18–39-vuotiaiden näkemyksiä ensiasunnon ostamisesta ja omistamisesta.
Suhdannekatsaus: Talous on vihdoin kääntynyt kasvuun4.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen talous nousi viimeisellä vuosineljänneksellä taantumasta ja kääntyi kasvuun. Danske Bank ennustaa talouskasvun kiihtyvän edelleen kuluvana vuonna. Pankki pitää ennusteensa likimain ennallaan ja arvioi kokonaistuotannon kasvavan 1,5 prosenttia vuonna 2026 ja 1,9 prosenttia vuonna 2027. Lähi-idän konfliktin ja energiamarkkinoiden häiriöiden pitkittyminen on keskeinen riski ennusteelle, mutta tässä kohtaa pankki arvioi vaikutusten jäävän tilapäisiksi.
Sampo Haimi nimitetty Danske Bank Suomen lakiasiainjohtajaksi2.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bank Suomen lakiasiainjohtajaksi on nimitetty Sampo Haimi 3. helmikuuta alkaen. Haimi siirtyy tehtävään pankin sisältä.
Muistutuskutsu medialle: Teollisuudesta vetoapua Suomen taloudelle – Danske Bank julkistaa talousennusteensa25.2.2026 13:36:09 EET | Kutsu
Danske Bank julkaisee aamulla 4.3.2026 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
