Kiinteistösijoittaja Varma panostaa kiertotalouteen rakentamisessa ja kiinteistöjen ylläpidossa
8.10.2020 07:56:34 EEST | Varma | Tiedote
Ilmastonmuutoksen hillintä on yksi Varman yritysvastuun painopisteistä. Suomen suurimpiin kiinteistösijoittajiin kuuluvan Varman tavoitteena on, että sen kiinteistöissä käytetty lämpö on päästötöntä vuoteen 2030 ja sähkö vuoteen 2025 mennessä. Tuoreimpana vastuullisuuden ohjauskeinona Varma on laatinut kiertotalousohjeet korjaus- ja uudisrakennuskohteilleen sekä kiinteistöjen ylläpitoon.
- Kiertotalouden periaatteiden mukaisessa rakentamisessa pyritään oikeiden, kohteeseen sopivien rakennusmateriaalien valinnalla siihen, että rakennuksesta tulee mahdollisimman pitkäikäinen, huollettavissa oleva ja ympäristöystävällinen. Rakennukset suunnitellaan energiatehokkaiksi ja rakennusjäte sekä ympäristöhaitat pyritään minimoimaan. Lisäksi rakennukset suunnitellaan myös purettaviksi ja muuntojoustaviksi, Varman kiinteistökehitysjohtaja Sari Raunio sanoo.
Raunion mukaan kiertotaloudella luodaan kestävää kasvua ja hyvinvointia. Samalla se lisää Varman kiinteistöjen houkuttelevuutta ja nostaa niiden arvoa.
- Tarkoituksenamme on auttaa kaikkia hankkeisiin osallistuvia osapuolia työmailla ymmärtämään kiertotalouden merkitys ja miten sitä toteutetaan käytännössä. Ohjeet vievät rakennusprojektejamme ja niiden ylläpitoa entistä enemmän kohti vähähiilistä rakentamista ja kestävän kehityksen ratkaisuja. Kerromme muun muassa, miten huomioidaan ilmaston lämpeneminen ja sään ääri-ilmiöt jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa, jotta rakennuksesta tulisi mahdollisimman pitkäikäinen ja kestävä, Raunio kertoo.
Kiertotalouden mukaista suunnittelua ja rakentamista pilotoidaan Keilaniemen Portti -hankkeessa
Yksi Varman lippulaivahankkeista hiilineutraalisuuden ja vastuullisen rakentamisen saralla on ultramoderni puurakenteinen toimistotalo, Keilaniemen Portti, jota suunnitellaan Espoon Keilaniemeen.
- Pilotoimme kiertotalouden mukaista suunnittelua ja rakentamista hankkeessa. Tämä tarkoittaa sitä, että rakentamismateriaalien uudelleenkäytettävyyttä ja purettavuutta mietitään jo suunnitteluvaiheessa. Lisäksi tilojen muunneltavuus huomioidaan esimerkiksi rakenteissa ja huonekorkeuksissa. Talon viistoulkokattoa hyödynnetään puolestaan aurinkosähkön tuottamiseen ja viherkattoon, Raunio sanoo.
Toisessa Varman merkittävässä uudisrakentamishankkeessa, Helsingin Katajanokalle suunniteltavassa puisessa toimitilarakennuksessa, Katajanokan Laiturissa niin hotelli- kuin toimistotilatkin suunnitellaan niin, että tilojen käyttöä voidaan tarvittaessa tulevaisuudessa muuttaa.
- Toimistohuoneet muuntuvat helposti hotellihuoneiksi ja päinvastoin. Toinen hyvä esimerkki muuntojoustosta on espoolainen Uusikummun koulu, joka toimi aiemmin toimistorakennuksena, Raunio kertoo.
Tehokkaalla kiinteistön ylläpidolla ja käytöllä varmistetaan ympäristöystävällisyys
Kiinteistöt voidaan rakentaa ekologisiksi, mutta hiilineutraalisuus ja kiertotaloustehokkuus saavutetaan vasta tehokkaalla kiinteistön ylläpidolla, tilojen käyttöopastuksella ja optimaalisella käytöllä, huomauttaa Varman toimitilajohtaja Toni Pekonen.
- Varman tähtäimessä on tilojen käytön aikainen hiilineutraalius. Tässä oikeanlaisella, koko kiinteistön elinkaaren huomioon ottavalla suunnittelulla ja energiaratkaisuilla sekä ennakoivalla ja tarpeen mukaisella huollolla on tärkeä rooli, Pekonen toteaa.
Joustavilla tilankäytön palveluilla sekä muuntojoustavilla tilaratkaisuilla tavoitellaan optimaalista käyttötehokkuutta. - Kiinteistön käyttäjät ja ylläpitäjät voivat opetella suosimaan yhteiskäyttöä ja jakamisen palveluita omistamisen sijaan. Kiertotalouden mukaisten toimintatapojen kehittämisessä ja käyttöönotossa tarvitaankin uudenlaista eri sidosryhmien yhteistyötä ja vuorovaikutusta, Pekonen jatkaa.
Faktalaatikko: Tätä on kiertotalous rakentamisessa ja kiinteistön ylläpidossa
- Oikeiden, kohteeseen sopivien rakennusmateriaalien valinnalla pyritään siihen, että rakennuksesta tulee mahdollisimman pitkäikäinen, huollettavissa oleva ja ympäristöystävällinen.
- Hankkeissa tavoitellaan kiinteistöjen energiatehokkuutta, päästöttömyyttä tai mahdollisimman pieniä päästöjä. Lisäksi rakennusjätteen määrää pyritään minimoimaan.
- Käyttökelpoiset rakennusmateriaalit kierrätetään rakennushankkeissa ja kierrätettyjä sekä bioperäisiä materiaaleja kuten puuta pyritään hyödyntämään rakentamisessa.
- Purettavaksi ja uudelleenkäytettäväksi suunnittelu, jotta rakennus osineen on tarvittaessa siirrettävissä toiseen käyttötarkoitukseen.
- Tehokas tilasuunnittelu, jotta rakennukseen ei tule turhia neliöitä, ja että tilojen käytön muuttaminen toiseen tarkoitukseen onnistuu helposti.
- Ympäristöhaittojen minimoiminen rakentamisessa ja hiilijalanjälkeä pienentävien hankintojen suosiminen.
- Luonnon ekosysteemien hyödyntäminen, palauttaminen, säilyttäminen ja vahvistaminen. Esim. kiinteistöllä voidaan edesauttaa hiilen sitomista maaperään tai kasvillisuuteen tai luoda mahdollisuudet kaupunkiviljelylle. Esim. viherkatot ja -seinät.
- Rakennus voi myös edesauttaa käyttäjiensä kestäviä toimintamalleja, kuten liikkumistapavalintoja.
- Kiinteistöissä voidaan tehdä eri tavoin näkyväksi energian ja veden käyttöä sekä mahdollista tuotantoa, sekä tarjota materiaalista kulutusta korvaavia palveluita.
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2019 Varman maksutulo oli 5,3 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,9 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli kesäkuun 2020 lopussa 45,3 miljardia euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari RaunioKiinteistökehitysjohtaja
Puh:050 526 6886sari.raunio@varma.fiToni PekonenToimitilajohtaja
Puh:+358405236610Suvi VesterinenViestintäpäällikkö
Varman tulos, sijoitukset ja kiinteistöt
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2019 Varman maksutulo oli 5,3 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,9 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli kesäkuun 2020 lopussa 45,3 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Varman yhtiökokous valitsi hallintoneuvostoon kahdeksan uutta jäsentä13.3.2026 12:00:17 EET | Tiedote
Varman yhtiökokous valitsi 13.3. hallintoneuvostoon kahdeksan uutta jäsentä.
Varman vastuullisen sijoittamisen katsaus 2025: Varman ilmastotavoitteet edenneet tavoiteaikataulua nopeammin10.3.2026 08:45:41 EET | Tiedote
Varman asettamat ilmastotavoitteet ovat edenneet selvästi asetettua tavoitetta nopeammin. Sijoitusten absoluuttiset päästöt ovat pienentyneet 55 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna, ja ilmastoa huomioivien sijoitusten osuus lähestyy jo puolta sijoitussalkusta. Samalla luonnon monimuotoisuus on noussut keskeiseksi sijoittamista ohjaavaksi teemaksi.
Responsible Investment Review 2025: Varma’s climate targets progressing ahead of schedule10.3.2026 08:45:41 EET | Press release
Varma’s climate targets have progressed significantly faster pace than expected. Absolute emissions across Varma’s investments have declined by 55 per cent compared to 2021, and the share of climate allocation in the investment portfolio is approaching 50 per cent. At the same time, biodiversity has emerged as a key theme guiding investment decisions.
Varman tutkimus: Moni suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle päätynyt olisi hyötynyt työkyvyn tukitoimista6.3.2026 08:50:34 EET | Tiedote
Selvitimme tutkimuksessamme, mitkä tekijät ovat yhteydessä suoraan pysyvään työkyvyttömyyseläkkeeseen. Lähes 60 prosentilla työkyvyttömyyseläkkeen saajista syy työkyvyttömyyteen oli tuki- ja liikuntaelinsairaus tai mielenterveyden häiriö. Moni näistä henkilöistä olisi voinut välttyä työkyvyttömyyseläkkeeltä, jos työkyvyn tukitoimia olisi hyödynnetty riittävän varhain.
Varma julkaisi kestävyysraporttinsa – tieteeseen perustuvat SBT-tavoitteet tavoitetasossa18.2.2026 09:15:51 EET | Tiedote
Varma julkaisi helmikuun puolivälissä toisen kestävyysraporttinsa osana vuoden 2025 toimintakertomusta. Vuosina 2026–2030 työtämme ohjaa uusi vastuullisuusohjelma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
