Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Kiireettömään sairaalahoitoon yli puoli vuotta jonottaneiden määrä on vähentynyt viime vuodesta

8.10.2021 08:55:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

Kiireettömään sairaalahoitoon yli puoli vuotta jonottaneiden määrä on vähentynyt useilla tuhansilla viime vuodesta. Vuoden 2020 elokuussa yli puoli vuotta odottaneita oli 17 728, kun heitä oli 9 539 elokuussa 2021. Terveydenhuoltolain mukaan hoito on aloitettava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu.

Kaikkiaan hieman yli 140 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömään sairaalahoitoon elokuun 2021 lopussa.

Kiireetöntä sairaalahoitoa odottavien potilaiden kokonaismäärä lähti lievään laskuun vuoden 2020 lopussa. Suurimmillaan määrä oli joulukuussa 2020, jolloin reilut 141 000 ihmistä odotti pääsyä hoitoon.

”Koronaepidemia on hidastanut hoitoonpääsyä. Erityisesti yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden hoitoonpääsyä on pyritty nopeuttamaan. Tässä on myös onnistuttu hyvin. Uusia potilaita tulee kuitenkin koko ajan lisää, ja uudetkin potilaat on hoidettava heidän hoidon tarpeensa kiireellisyyden mukaan ”, kertoo kehittämispäällikkö Pia Tuominen.

”Lisäksi henkilökuntapula sekä kesän 2021 normaali lomakausi ovat hidastaneet hoitovelan purkamista”, hän jatkaa.

Vaikka kiireetöntä sairaalahoitoa yli puoli vuotta odottavien määrä on vähentynyt, heitä on edelleen enemmän kuin vuosina 2013–2019. Tuolloin yli puoli vuotta hoitoa odottavia elokuun lopussa keskimäärin 2 000.

”Pitkään hoitoa odottavien määrät ovat nousseet eniten lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa. Sen sijaan aikuispsykiatriassa lähetteiden määrä on laskenut.”, Tuominen toteaa.

Pitkään hoitoa odottaneita eniten Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä ja vähiten Etelä-Savossa

Yli puoli vuotta kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottaneiden osuus oli elokuun lopussa suurin Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä (24 %) ja pienin Etelä-Savossa (0,2 %).

Lähetteiden määrä lisääntynyt

Myös lähetteiden määrä kiireettömään erikoissairaanhoitoon on kasvanut. Kiireettömän hoidon lähetteitä saapui sairaanhoitopiireihin tämän vuoden tammi-elokuussa 70 000 enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2020.

”Perusterveydenhuollon käynnit ovat taas lisääntyneet koronavirusepidemian aiheuttaman laskun jälkeen, ja tämä vaikuttaa suoraan lähetteiden määrään kasvuun erikoissairaanhoidossa”, Tuominen toteaa.

Lue lisää erikoissairaanhoidon hoitoonpääsystä (uudet tiedot päivitetään pe-aamuna):

Hoitoonpääsy erikoissairaanhoidossa

Lisätietoja

Pia Tuominen
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 8405
etunimi.sukunimi@thl.fi

Ulla Laitinen
Suunnittelija
puh. 029 524 7653
etunimi.sukunimi@thl.fi

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Hyvinvointialueiden erot syvenevät – osalla taloudellinen liikkumavara heikkenee merkittävästi4.11.2026 00:01:00 EET | Tiedote

Hyvinvointialueiden välinen eriytyminen väestökehityksessä, palvelutarpeissa ja taloudellisissa toimintaedellytyksissä on syventynyt. Eriytyminen uhkaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta ja vaikeuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista erityisesti alueilla, joilla väestö vähenee, palveluiden tarve kasvaa ja talouden liikkumavara kaventuu. Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen asiantuntija-arviosta.

THL viikolla 45/202629.10.2026 15:30:47 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 29.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 4.11. THL julkaisee vuotuiset asiantuntija-arviot sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Suomessa. Kokonaisuuteen kuuluvat valtakunnallinen asiantuntija-arvio sekä kaikkien hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän aluekohtaiset asiantuntija-arviot. Lisätiedot ja embargopyynnöt viestinnän asiantuntija elina.suontama(at)thl.fi Uutiset 3.11. Julkaisemme oppaan, joka tukee hyvinvointialueita omaishoidon tuen myöntämisessä. Tavoitteena on yhtenäistää tukikäytän

Ukrainan oppi Suomelle: henkinen kriisinkestävyys rakentuu koko yhteiskunnan kyvystä tukea ihmisten selviytymistä – ja sitä vahvistetaan jo normaalioloissa23.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

THL:n tutkimus osoittaa, että väestön henkinen kriisinkestävyys on tiiviisti yhteydessä koko yhteiskunnan toimintakykyyn. Ukrainassa siviiliväestön selviytymistä ja jaksamista ovat tukeneet arjen jatkuvuuden ja palvelujen ylläpitäminen, vahva kansalaisyhteiskunta, paikallisen päätöksenteon joustavuus, digitalisaation hyödyntäminen sekä innovatiivisten ratkaisujen kehittäminen muuttuvissa olosuhteissa. Suomelle keskeinen viesti on, että henkistä kriisinkestävyyttä ja sen edellytyksiä tulee vahvistaa jo normaalioloissa.

THL viikolla 44/202622.10.2026 15:22:27 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 22.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet pe 23.10. Mitä voimme oppia Ukrainalta henkisen kriisinkestävyyden vahvistamisesta? – CIVRES-hankkeen tulosten julkistaminen. Millaiset toimintatavat ovat vahvistaneet yhteiskunnan ja väestön resilienssiä poikkeusoloissa? Entä mitä oppeja Ukrainan kokemuksista voidaan soveltaa Suomessa varautumisen, kriisinkestävyyden ja yhteiskunnallisen resilienssin vahvistamiseksi? Lisätietoja ja embargopyynnöt: viestintäpäällikkö Oliver Kiviharju, etunimi.sukunimi(at)thl.fi to 29.10. Hyvinvoin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye