Kiitellyt Perhevapaalta työelämään -valmennukset jatkuvat – maksutonta tukea Helsingin ja lähiseudun kotivanhemmille edelleen tarjolla
15.9.2022 13:46:09 EEST | Uudenmaan ELY-keskus | Tiedote
”On ihan mahtavaa, että pystymme tarjoamaan tätä tukea vielä yhden ylimääräisen vuoden verran vanhemmille. Tarvetta tuelle ja kysyntää palvelulle on, ja näin pystymme saamaan vielä useampia vanhempia maksuttoman tuen piiriin”, valmennusten taustalla olevan Perhevapaalta työelämään -hankkeen projektipäällikkö Saija Enqvist toteaa.
Valtakunnallisesti valmennukseen on osallistunut jo satoja vanhempia. 94 % vastaajista on kertonut, että suosittelisi palvelua ystävälleen vähintään melko todennäköisesti. Erittäin todennäköisesti palvelua ystävälle suosittelisi yli puolet vastaajista. Hankkeessa iloitaan jatkoajasta ja toivotaan, että yhä useampi vanhempi kuulisi mahdollisuudesta.
”Valmennusten sisältö pyritään räätälöimään vanhemman omaa tilannetta tukevaksi ja ottamaan toiveet huomioon. Joku kaipaa sparrausta nimenomaan työnhakuun, kun taas toinen haluaa vasta pohtia, mikä olisikaan se oma juttu. Rohkeasti mukaan vaan, mietityttipä sitten oma osaaminen, urasuunta tai vaikka perhe- ja työelämän yhteensovittaminen – olipa sitten tohtorin tutkinto tai ei tutkintoa ollenkaan”, kannustaa projektisuunnittelija Tomi Majuri.
Erikoispiirteenä valmennuksissa on myös laaja kielivalikoima. Valmennusta on mahdollista saada suomen ja ruotsin lisäksi myös englanniksi sekä tulkattuna usealle eri kielelle.
”Pyrimme tavoittamaan hankkeessa myös maahanmuuttajataustaisia vanhempia, joilla ei ole riittävää kielitaitoa valmennukseen osallistumiseen kotimaisilla kielillä. Jo suomea taitavienkin vanhempien tavoittamisessa on omat vaikeutensa, joten tulevalle vuodelle riittää haastetta erityisesti heidän, jotka eivät suomea puhu saamisessa tietoiseksi tästä tukimahdollisuudesta. Tietyllä tapaa tämä on oma mielenkiintoinen kohderyhmä tärkeän kohderyhmän sisällä”, Enqvist pohtii.
Maksuton valmennus on suunnattu perhevapaalla oleville tai lapsia kotona hoitaville vanhemmille. Osallistuminen ei maksa, eikä se sido mihinkään. Mukaan voi lähteä riippumatta koulutaustasta, sukupuolesta tai siitä, kuinka pitkään on hoitanut lasta kotona. Valmennusten tarkoituksena on helpottaa perhevapaalaisten siirtymistä lähemmäs työelämää, kohentaa vanhempien työelämävalmiuksia ja esimerkiksi antaa työkaluja perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen. Hanke on työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama ja Uudenmaan ELY-keskuksen koordinoima. Helsingin lisäksi valmennusta järjestetään Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Lapissa.
”Perhevapaalaisilla ja lasta kotona hoitavilla on valtavasti osaamista ja potentiaalia – mutta joskus sen ymmärtämiseen ja esiintuomiseen vain tarvitaan pientä tukea. Tässä tapauksessa sitä voi saada yli 20 tuntia. Ja vieläpä täysin maksutta”, Majuri päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saija Enqvist, projektipäällikkö
puh. 0295021045
saija.enqvist@ely-keskus.fi
Tomi Majuri, projektisuunnittelija
puh. 0295021046
tomi.majuri@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Antalet lediga jobb ökade i yrkesgruppen specialister23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Nylands sysselsättningsöversikt för november har publicerats. Enligt den fanns det 11,2 % mer arbetslösa arbetssökande i Nyland än året innan. Årsförändringen för hela landet var 9 %. Antalet permitterade fortsatte att minska i både Nyland och hela landet.
Uudenmaan työllisyyskatsaus: Erityisasiantuntijoiden avoimet työpaikat nousussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uudenmaan marraskuuta koskeva työllisyyskatsaus on julkaistu. Sen mukaan Uudellamaalla oli työttömiä työnhakijoita 11,2 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maan vuosimuutos oli 9 %. Lomautettujen määrä jatkoi laskua niin Uudellamaalla kuin koko maassakin.
Kaloisten silta i Tavastehus öppnas för trafik 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Pressmeddelande
Arbetet färdigställs våren 2026.
Hämeenlinnassa Kaloisten silta avataan liikenteelle 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Tiedote
Sillan viimeistelytyöt jatkuvat keväällä 2026.
Delaktighet i arbetslivet för invandrade föräldrar som vårdar barn hemma – nya verksamhetsmodeller och lösningar9.12.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
På det riksomfattande evenemanget som ordnades på Omnia i Esbo i tisdags presenterades verksamhetsmodeller och god praxis som utvecklats i projektarbetet och som främjar delaktigheten i arbetslivet för föräldrar med invandrarbakgrund som vårdar sina barn hemma. Evenemanget samlade cirka 300 deltagare från olika delar av Finland – cirka 60 på plats och 200 via nätet. Ämnet är särskilt aktuellt, eftersom lagen om främjande av integration som trädde i kraft i början av 2025 förpliktar kommunerna att erbjuda integrationsfrämjande utbildning även för grupper utanför arbetsmarknaden, såsom föräldrar som vårdar sina barn hemma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
