Kiitoksen paikka – SSO maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta

Ostojen keskittäminen omaan lähikauppaan konkretisoituu asiakasomistajille kuukausittain maksettavan, palkitsevan Bonuksen lisäksi tänä vuonna myös ylijäämänpalautuksen muodossa. SSO:n asiakasomistajille palautuu vuoden 2022 Bonukseen oikeuttavien bonusostojen osalta ylijäämänpalautuksena yhteensä 0,6 milj.euroa. Ylijäämänpalautus asiakasomistajille on yksi tapa tukea alueen ostovoimaa ja hyvinvointia. Näinä aikoina maksettavalla ylijäämänpalautuksella on monelle kotitaloudelle varmasti entistä suurempi merkitys ja ilahduttaa saajaansa arjen keskellä. Haluamme tällä tavoin myös kiittää asiakasomistajiemme ostojen keskittämisestä omalle alueelle, kertoo toimitusjohtaja Tapio Finér.
– Haluamme uudistua asiakkaidemme toiveita kuunnellen, varmistaen oman seudun elinvoimaisuuden myös tulevaisuudessa. SSO:lla on jalat tukevasti kotiseudulla, olemmehan olleet täällä jo 120 vuotta. Meillä on halu kehittyä, jotta asiakkaamme keskittäisivät ostoksensa meille myös jatkossa. Jatkamme edelleen Sale ja S-market myymälöiden uudistuksia ja laajennamme ABC sähkölatausverkostoa. Lisäksi olemme käynnistäneet suunnitelmat Salon keskustakorttelin uudistamisen sekä Lohjan sydämeen suunnitteilla oleva hotellin osalta. Toteutuessaan nämä hankkeet tuovat varmasti positiivista piristystä ja uutta vireyttä kaupunkien keskustoihin, kertoo Finér.
– Yhdessä asiakkaiden, hallinnon ja henkilöstön kanssa vuonna 2022 uudistettu strategia elää vahvasti ajassa ja ottaa huomioon ympäröivän maailman sekä asiakkaiden kulutustottumusten muutokset. Uudistettu strategiamme antaa meille hyvät suuntaviivat sille, että olemme täällä tekemässä asiakasomistajien, asiakkaiden ja alueen asukkaiden kanssa yhdessä omasta kotiseudusta parempaa paikkaa elää myös seuraavat 120 vuotta, toteaa Finér.
Lisätiedot: SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér, p. 040 540 2006
---------------------------------------------------------------------
Milloin ja mihin ylijäämänpalautus maksetaan?
Ylijäämänpalautus maksetaan SSO:n asiakasomistajien S-Tileille keskiviikkona 10. toukokuuta.
Mistä ylijäämänpalautusta kertyy?
Ylijäämänpalautusta maksetaan SSO:n toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Alkoholi ja tupakka sekä ostot yhteistyökumppaneilta ja tytäryhtiöistä (PP-auto ja Lohjan Autokeskus Oy) eivät kerrytä ylijäämänpalautusta.
Paljonko ylijäämänpalautusta on tulossa?
Ylijäämänpalautusta maksetaan 0,25 % SSO:n toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Pienin palautettava summa on 0,50 euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapio Finértoimitusjohtaja
Puh:+358405402006tapio.finer@sok.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SOK:n hallintoneuvosto 2025 on valittu – 2. varapuheenjohtajana jatkaa SSO:n Tapio Finér30.4.2025 21:14:33 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 29.4.2025 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kolme uutta jäsentä.
Ostosten keskittäminen omalle kotiseudulle kannattaa – SSO maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta yhteensä yli 0,6 milj.euroa30.4.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n edustajiston kevätkokouksessa vahvistettiin, että Osuuskauppa maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta. Ylijäämänpalautusta maksetaan SSO:n toimipaikoista vuoden 2024 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista yhteensä yli 0,6 miljoonaa euroa.
Tervetuloa elämäsi kesätyöhön – työllistämme tänäkin vuonna yli 400 nuorta eri toimialoilla28.4.2025 10:40:59 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n kesätyönhaku järjestettiin aiemmilta vuosilta tutulla tavalla kahdessa osassa. Hakijamäärä ylsi ennätyslukemiin, kun yli 1600 15–17-vuotiasta ja yli 1000 täysi-ikäistä jätti hakemuksensa erilaisiin kaupan-, liikennekaupan ja ravintola-alan tehtäviin. Hakuaikaa oli lyhennetty viime vuodesta, jotta nuoret saisivat vastauksen kesätöiden saamisesta mahdollisimman nopeasti.
Pääsiäisenä herkutellaan ja vietetään mökkikauden avajaisia18.4.2025 10:10:17 EEST | Tiedote
SSO:n market-, liikenne- ja matkailu ja ravitsemiskaupassa pääsiäinen näyttäytyy erilaisena toimialasta riippuen. Aurinkoisella säällä ravintoloiden terassit täyttyvät ja ABC-asemilta ostetaan muun muassa aurinkolaseja. Marketeissa taas eletään kiireistä sesonkia asiakkaiden hankkiessa hyvinkin perinteisiä pääsiäisen herkkuja.
Uudistunut Sale Toija avataan lauantaina 12.4.7.4.2025 10:06:44 EEST | Tiedote
Uudistuksen myötä myymälän tuotevalikoimaa saatiin myös kasvatettua ja kehitettyä vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveisiin. Myymälämiljöö muuttui uuden, raikkaan Sale-konseptin mukaiseksi ja palveluvalikoima sai odotettuja lisäyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme