Kilpailuihin valmistautuminen alentaa väliaikaisesti fitnessurheilijoiden lepoaineenvaihduntaa
24.1.2023 08:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Fitnessurheilijat pyrkivät vähentämään kehon rasvan määrää sekä ylläpitämään samalla lihasmassaa valmistautuessaan kilpailuihin. Tämä voi vaikuttaa urheilijan energiankulutukseen levossa eli lepoaineenvaihduntaan ja nälkää säätelevien hormonien määrään.
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimuksessa fitnessurheilijamiehiä ja -naisia mitattiin perusteellisesti ennen ja jälkeen noin viiden kuukauden kilpailudieettiä sekä noin viisi kuukautta kilpailujen jälkeen. Kontrolliryhmän muodostivat fitnessurheilijat, jotka eivät pudottaneet painoaan tai valmistautuneet kilpailuihin.
Tutkijoiden mukaan kilpailudieetillä toteutettu painonpudotus oli seurausta fitnessurheilijoiden pienentyneestä energiansaannista sekä lisääntyneestä aerobisesta harjoittelusta.
– Kilpailudieetti vähensi väliaikaisesti fitnessurheilijoiden lepoaineenvaihduntaa. Muutos oli suurempaa kuin mitä pelkän kehonpainon ja rasva- tai rasvattoman massan vähenemisen perusteella voitaisiin ennustaa, jolloin voidaan puhua adaptiivisesta termogeneesistä, väitöskirjaa fitnessurheilusta tekevä Ville Isola liikuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo.
– Lepoaineenvaihdunta koostuu elimistön perustoiminnoista, kuten lihasten ja eri elinten, kuten aivojen ja maksan, toiminnasta. Elimistö siis sopeutuu painonpudotuksen aiheuttamaan energiavajeeseen pienentämällä elimistön lepoaineenvaihduntaa, mikä puolestaan voi entisestään hankaloittaa fitnessurheilijoiden painonpudotusta, Isola jatkaa.
Lepoenergiankulutus pieneni sekä miehillä että naisilla, eikä sukupuolten välillä havaittu eroja. Tutkijaryhmän mukaan lepoenergiankulutuksen lasku johtui oletettavasti ainakin vähentyneestä energiansaannista sekä T3-kilpirauhashormonitasojen ja leposykkeen pienenemisestä. Kaikki nämä muutokset palautuivat ennalleen viiden kuukauden kuluessa.
Lepoaineenvaihdunnan väliaikainenkin lasku saattaa kuitenkin vaikeuttaa fitnessurheilijan kilpailemista. Isola ja tutkimusryhmän senioritutkijat Juha Ahtiainen ja Juha Hulmi korostavatkin, että tämänkaltaista pitkäkestoista ja suurta painonpudotusta ei juurikaan tehdä muissa lajeissa.
Tutkimuksessa selvisi myös, että kilpailijoiden kehon rasvamassa ja ihonalaisen rasvan paksuus vähenivät kisadieetin aikana molemmilla sukupuolilla, mutta miehillä rasvattoman massan väheneminen oli suurempaa kuin naisilla. Rasvaton massa saadaan, kun koko kehon painosta vähennetään rasvamassan määrä.
– Fitnessurheilijat pystyivät kuitenkin painonpudotuksen aikana ylläpitämään lihasten kokoaan melko hyvin, mikä saattaa selittyä ainakin osittain melko korkealla voimaharjoittelun määrällä ja proteiininsaannilla, Isola pohtii.
Kyseessä on ensimmäinen laajempi tutkimus fitnessurheilun kilpailudieetistä tai yleensä normaalipainoisilla miehillä ja naisilla tehtävistä laihdutustutkimuksista. Tutkimuksen osaraportti toteutettiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. Tutkittavina oli nuoria suomalaisia miehiä ja naisia, jotka pudottivat painoaan Suomen Fitnessurheilu ry:n fitnessin SM-kilpailuihin tai toimivat vertailuryhmänä.
Tutkimuksen tulokset on julkaistu kansainvälisessä Applied Physiology, Nutrition and Metabolism -lehdessä. Tutkimusta rahoittivat Renaissance Periodization, Suomen Fitnessurheilu ry, Maanpuolustuksen kannatussäätiö, Suomen urheilututkimussäätiö ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta.
Alkuperäinen tutkimus
Ville Isola, Juha J. Hulmi, Pirita Petäjä, Eric R. Helms, Jari E Karppinen, and Juha P Ahtiainen. Weight loss induces changes in adaptive thermogenesis in female and male physique athletes. Applied Physiology, Nutrition, and Metabolism. Just-IN https://doi.org/10.1139/apnm-2022-0372
Tutkimus on luettavissa osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/85143
Lisätietoja
Väitöskirjatutkija Ville Isola, 040 867 6648,
ville.isola@gmail.com
Instagram: @villeisola
Twitter: villeisola
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura-Maija Suur-Askolaviestinnän asiantuntija
Puh:+358505628202laura-maija.m.a.suur-askola@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Maksuton koulutus tukee korkeakoulutettuja maahanmuuttajia kohti opintoja ja työuraa – tervetuloa hakuinfoon 10.4.2026!19.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
JYU.INTEGRA-koulutus on maksuton suomen kielen koulutus. Koulutus on tarkoitettu korkeakoulutetuille ja korkeakoulukelpoisille maahanmuuttaneille, joiden tavoitteena on jatkaa keskeytyneitä opintojaan tai täydentää jo opiskelemaansa tutkintoa korkeakoulussa.
Liikunnallinen elämäntapa parantaa työkykyä. Vaikutus yltää kouluiästä työuran loppuun18.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että säännöllinen vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus nuoruudesta alkaen ehkäisee työkyvyn alenemaa työuran lopussa. Tulos on yhteiskunnallisesti merkityksellinen, sillä alentuneesta työkyvystä johtuva tuottavuuden lasku maksaa vuosittain miljardeja.Kansantalouden näkökulmasta yhteiskuntien kannattaa ennen kaikkea panostaa lasten ja nuorten liikuntaan, sanoo tutkijatohtori Perttu Laakso.
Peruskoulunsa päättäviltä kysyttiin, miksi oppimistulokset laskevat – eriytymiskehitys näkyy vastauksissa17.3.2026 13:52:57 EET | Tiedote
Siinä missä toiset nuoret saavat koulussa, kotona ja kavereiltaan runsaasti tukea ja kannustusta oppimiseen ja elämän käänteisiin, toiset kokevat jäävänsä yksin tai elävät muutoin kuormittavaa arkea. Tällöin myös opiskeluun kiinnittyminen on haastavaa. Niin ikään nuoriin kohdistuvat vaatimukset hahmottuvat nykynuorten kokemusmaailmassa eri tavoin. Osa kokee, että koulussa vaaditaan liian vähän, kun samaan aikaan toiset kuvaavat uupumista ja yhä epävarmempia tulevaisuudennäkymiä yhä varhaisemmassa vaiheessa.
Yli kaksi kolmesta opetusalan työntekijästä on kohdannut väkivaltaa työssään – tuki jää usein puutteelliseksi16.3.2026 09:57:50 EET | Tiedote
Perusopetuksessa työskentelevien arki on turvattomampaa kuin usein ajatellaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan 68 prosenttia opettajista ja koulunkäynninohjaajista on kohdannut työurallaan fyysistä väkivaltaa ja 62 prosenttia väkivallalla uhkailua. Silti lähes puolessa tapauksista tilanteesta ei tehty mitään virallista ilmoitusta.
Kultananoklustereista apua sairauksien tunnistamiseen?16.3.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijoiden laaja laskennallinen tutkimus ennusti, että kultananoklusterit voivat tunnistaa kiraalisia biomolekyylejä valikoivasti. Tämä ominaisuus voi auttaa havaitsemaan tiettyjä sairauksia suoraan verinäytteestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
