Loud Group

KILPAILUKUTSU: Jamo järjestää ensimmäisen designkilpailunsa – kuvittele Jamon huomisen lifestyletuotteita!

Jaa
JAMO on tanskalainen yli 50-vuotias audiobrändi, joka käynnistää nyt ensimmäisen designkilpailunsa.

Jamon perustivat Preben Jacobsen ja Julius Mortensen Pohjois-Tanskassa sijaitsevassa Glyngoren kalastajakylässä vuonna 1968. Nyt järjestettävä kilpailu on osa brändin DNA:ta, sillä se on ollut innovaatioiden ja äänen edelläkävijä aina perustamisestaan saakka. Preben Jacobsen aloitti uransa puuseppänä, ja siksi hän kiinnittikin paljon huomioita kaiuttimiensa muotoiluun. Yli 50 vuoden ajan Jamo-kaiuttimet ovat olleet skandinaavisen muotoilun ruumiillistumia pelkistetyn muotokielensä ja toiminnallisuutensa ansiosta. Jamon tuotteet istuvat nykyaikaiseen sisustukseen ja tarjoavat korkealuokkaisen äänen musiikin ja elokuvien nauttimiseen päivittäin. 

Ensimmäisessä kilpailussaan Jamo kutsuu nuoria, alle 30-vuotiaita suunnittelijoita, jatkamaan brändin perinteitä ja kuvittelemaan huomisen lifestyle-tuotteita. Muotoilukilpailu on nyt avoinna Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Ranskassa asuville suunnittelijoille. Kilpailu päättyy 30. kesäkuuta 2021 ja kilpailutöiden arviointi tapahtuu heinäkuun alkupuolella. Kilpailun päätteeksi ammattilaisista koostuva tuomaristo valitsee kaksi voittajaa jokaisesta kategoriasta.

KATEGORIAT

Osallistuvien kilpailutöiden tulisi:

  • lmentävää skandinaavista muotoilua (selkeitä muotoja ja toiminnallisuutta). Osallistujat kehittävät uusia toiminnallisuuksia helpottamaan käyttäjien elämää (esim. led-kello)
  • kiinnittää huomiota materiaaleihin
  • hyödyntää skandinaavista väripalettia: tummanharmaata/sinistä kuvaamaan vuonoja, kyliä kuvaavaa sinapinkeltaista, kalastajamökkien punamultamaalin sävyjä, kuusimetsien vihreää ja sisustuksien valkoista.

Lähetettyjen töiden täytyy kuulua johonkin seuraavista kategorioista:




Langaton Bluetooth-kaiutin

Kuvittele huomisen langaton kaiutin, joka löytää paikkansa nykyaikaisesta sisustuksesta (makuuhuoneesta, olohuoneesta, keittiöstä) 

Sound Bar

Keksi sound bar, joka löytää paikkansa nykyaikaisesta sisustuksesta ja parantaa ultraohuiden televisioiden ääntä. 

Aktiivikaiuttimet:

Luo pari pienikokoista aktiivikaiutinta, jotka löytävät paikkansa modernissa sisustuksessa tehokkaan stereoäänen aikaansaamiseksi. 

Tuomaristo arvioi tuotteen ulkoista muotoilua (eikä sen sisäistä teknologiaa). Osallistujat voivat osallistua kaikkiin kategorioihin. 

EHDOT

Kilpailu on avoinna nuorille alle 30-vuotiaille lahjakkuuksille:

  • insinööriopiskelijat
  • tuotemuotoilun opiskelijat
  • teollisen muotoilun opiskelijat
  • alle 30-vuotta (osallistumisajan viimeisenä päivänä) ja jonkin yllä olevan alan opiskelija
  • kilpailu on avoinna seuraavissa maissa: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Ranska.

MITÄ EDELLYTÄMME

Osallistumisen vahvistamiseksi osallistujan tulee toimittaa seuraavat dokumentit:

  • Opiskelijatodistus (tai soveltuvan tutkinnon päättötodistus)
  • Työn kuvaus (inspiraatio, mitat, käytetyt materiaalit, miten työ eroaa muista)
  • Kuvien ja luonnosten latauslinkki (esim. Dropbox, vähintään kolme luonnosta tai kuvaa png-, jpg- tai jpeg -muodossa)
  • Latauslinkki (esim. Dropbox) 3D-kuville STEP-formaatissa.

Kaikki työt ja töihin liittyvät selitteet tulee toimittaa englanniksi. Osallistuminen päättyy 30.6.2021 klo 23.59. 

PALKINNOT

Tuomaristo valitsee jokaisesta kategoriasta kaksi voittajaa, yhteensä kuusi voittajaa. 

  • Ensimmäinen palkinto 3 000 euroa
  • Toinen palkinto 1 500 euroa.

Lisätietoa kilpailusta ja sen säännöistä osoitteessa:
https://www.jamo.com/jamo-design-contest

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jamo-maahantuonti 

Loud Group Oy
puh. 020 198 6200, loudgroup@loudgroup.fi


Lisätietoja:
Loud Group, Niki Vaha
Niki.vaha@loudgroup.fi, 040 722 5572


Viestintä, kuvat ja tuotelainat:

Ilme, Karri Harju
karri.harju@ilme.fi, 044 201 1077

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Loud Group
Loud Group
Itälahdenkatu 15-17
00210 Helsinki

020 1986200http://loudgroup.fi

Vuonna 1968 Tanskassa perustettu Jamo on high-tech audiobrändi, joka yhdistää skandinaavista designia ja korkealaatuista ääntä. Jamo-tuotteille on ominaista selkeät muodot ja helppokäyttöisyys, joka mahdollistaa musiikista ja elokuvista nauttimisen päivittäin. Puhtaan ja elegantin muotokielen ansiosta Jamo-tuotteet ansaitsevat paikkansa osana nykyaikaista sisustusta. 

Brändi on saatavana nykyään yli 80 maasta. Jamon omistaa Yhdysvaltain Indianapolisissa sijaitseva Klipsch Group, Inc., ja se on Voxx Groupin (NASDAQ: VOXX) täysomisteinen tytäryhtiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Loud Group

Tivoli Audion kolme uutuutta täyttävät kodin upealla soundilla29.9.2020 10:43:52 EEST | Tiedote

Ajattomasta muotoilusta, korkealuokkaisesta äänestä ja helppokäyttöisyydestä tunnettu Tivoli Audio on uudistanut mallistonsa kulmakivituotteita. Klassikkopöytäradio Model One on saanut One+ -mallissa kevyen digitaalisen päivityksen unohtamatta alkuperäistä ikonista muotokieltä. Pari vuotta sitten julkaistut Model One Digital ja Music System Home uudistuvat molemmat Generation 2 -malleilla. Uutuudet ovat saatavilla valtuutetuilta Tivoli Audio jälleenmyyjiltä lokakuun lopussa.

Klipschin uutuuskaiuttimet haastavat soundbarit17.6.2020 08:00:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen audioyhtiö Klipsch lanseeraa uudet The Fives -aktiivikaiuttimet osana palkittua Heritage Wireless -kaiutinmallistoa. The Fives -kaiuttimet ovat brändin ensimmäiset aktiivikaiuttimet, jotka voi kytkeä suoraan televisioon HDMI-ARC-liitännällä. Laadukkaan kokonaisuuden viimeistelee puuvaneri sekä metalliset painikkeet ja säätimet, joissa on kunnon tuntuma. The Fives -kaiuttimet yhdistävät Paul W. Klipschin perinnön akustiikasta ja perinteikkäästä muotoilusta tämän päivän teknologiaan. Kaiuttimet ovat saatavana heinäkuusta alkaen Klipschin valtuutetuilta jälleenmyyjiltä kautta maan.

Tivoli Audion uusi Revive-kaiutin vapauttaa pöydät kaaoksesta26.11.2019 13:36:39 EET | Tiedote

Tivoli Audio Revive -kaiutin on uusin lisäys ajattomasta muotoilusta ja teknologisista innovaatioista tunnetun audiobrändin mallistoon. Revive yhdistää Bluetooth-kaiuttimen, kännykän langattoman latausalustan ja tunnelmaa luovan valaisimen samaan laitteeseen vähentäen johtojen ja tarvikkeiden määrää yö- ja työpöydillä. Tivoli Audion tunnistettavaa muotokieltä jatkava kaiutin on myynnissä valtuutetuilla jälleenmyyjillä marraskuusta alkaen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye