Kinetic Orchestran uusi nykytanssiteos on surrealismista ammentava visuaalinen ilottelu
2.12.2022 12:54:04 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Neljän tanssijan tähdittämä nykytanssiteos Like There’s No Tomorrow tuo näyttämölle surrealistisen maailman, jossa ihmiset ja esineet järjestäytyvät yhä uudestaan ikuisessa luupissa. Inspiraationa teokselle on toiminut valokuvaaja Philippe Halsmanin ikoninen valokuvateos Dali Atomicus (1948), joka ikuisti surrealismin mestari Salvador Dalin, liikkeessä olevan veden, kolme kissaa ja tuolin kesken ilmalennon.
Like There’s No Tomorrow:n liikekielestä vastaava koreografi Jarkko Mandelin kertoo innostuneensa Halsmanin valokuvateoksessa juuri pysäytetystä hetkestä, jonka ympärille voi helposti kuvitella sekä menneen että tulevan.
– Samaan tapaan yritämme rakentaa teokseemme kaaria, jotka huipentuvat kirkkaisiin hetkiin ja kuviin. Nämä pysäytetyt kuvat jäävät toivottavasti elämään katsojien mieliin, Mandelin sanoo.
Teos tuo jatkoa Mandelinin rohkealle liikekielelle
Like There’s No Tomorrow jatkaa samaa uskaliasta ja visuaalisesti upottavaa liikemaailmaa, josta myös Mandelinin edellinen teos Gravity muistetaan. Teos sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 2021 yhteistyössä Helsinki Dance Companyn kanssa. Like There’s No Tomorrow -teoksessa tanssivat niin ikään Gravityssa esiintyneet virtuoottiset tanssijat Anni Koskinen, Kalle Lähde, Suvi Nieminen ja Oskari Turpeinen.
Like There’s No Tomorrow:n villi, yhä uudelleen rakentuva ja purkautuva maailma muodostuu valosuunnittelija Veli-Ville Sivénin visuaalisesti vahvasta skenografiasta ja palkitun pukusuunnittelija Maria Sirénin puvustuksesta. Äänimaailma on läpisävelletty, ja sävellystyön on tehnyt äänisuunnittelija, muusikko Janne Hast yhdessä kitaristi Petri Kauton kanssa.
Kinetic Orchestra on helsinkiläinen nykytanssiryhmä, joka tunnetaan fyysisestä ja taidokkaasti eri tanssitekniikoita ja kamppailulajeja yhdistelevästä liikekielestään. Like There’s No Tomorrow ei ole tästä poikkeus. Stoan näytösten jälkeen esitys lähtee kiertueelle Jyväskylään, Kuopioon ja Turkuun.
Lisätietoa:
Koreografia: Jarkko Mandelin ja työryhmä
Tanssi: Anni Koskinen, Kalle Lähde, Suvi Nieminen, Oskari Turpeinen
Pukusuunnittelu: Maria Sirén
Valosuunnittelu ja skenografia: Veli-Ville Sivén
Äänisuunnittelu ja sävellys: Janne Hast
Muusikot äänitteellä: Janne Hast ja Petri Kautto
Tuotanto: Kinetic Orchestra, Sanni Giordani, Sofia Suomalainen
Tukijat: Taike, Koneen säätiö, Helsingin kaupunki
Kesto: 60 minuuttia
Liput: 21,50 € / 14,50 € / 11 €
Stoan esitykset:
ke 7.12. klo 19.00 (ensi-ilta)
to 8.12. klo 19.00
pe 9.12. klo 19
la 10.12. klo 19
su 11.12. klo 15
Stoa
Turunlinnantie 1
00900 Helsinki
https://www.stoa.fi
Kiertue-esitykset:
pe 16.12. Villa Rana, Jyväskylä
su 18.12. Sotku, Kuopio
ke 21.12. Manilla, Turku
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tietoa esityksestä:
Koreografi
Jarkko Mandelin
+358 44 575 1969, jarkko@kineticorchestra.fi
Kinetic Orchestra
Pressiliput:
Tuottaja
Sofia Suomalainen
+358 50 430 0061, info@kineticorchestra.fi
Kinetic Orchestra
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Stoa on moniääninen, kansainvälinen ja kiinnostava kulttuurikeskus Helsingin Itäkeskuksessa, metroradan varrella. Stoan ohjelmistossa on tanssia, sirkusta, eri alojen festivaaleja, taidekasvatusta, näyttelyjä sekä monimuotoisia ja monikulttuurisia esityksiä ja tapahtumia.
Stoa
Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki
www.stoa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20262.4.2026 16:14:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu torstaina 9.4.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa maa-alueiden vuokraamista, valtuustoaloitteita sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin liittyviä selvityksiä ja lausuntoja.
Idrottsunderstöden förnyas från och med 202731.3.2026 18:55:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads understöd för idrott förnyas från och med den 1 januari 2027. Idrottssektionen beslutade vid sitt möte den 31 mars 2026 om ett nytt allmänt understöd för idrott som ersätter de nuvarande understöden för verksamhet och lokalanvändning och som i högre grad följer stadsstrategin. Avsikten har varit att ändra understödet så att det svarar mot kraven i dagens verksamhetsmiljö.
Liikunnan avustukset uudistuvat vuodesta 2027 alkaen31.3.2026 18:55:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikunnan avustukset uudistuvat 1.1.2027 alkaen. Liikuntajaosto päätti kokouksessaan 31.3.2026 uudesta liikunnan yleisavustuksesta, joka korvaa nykyiset toiminnan ja tilankäytön avustukset ja joka kohdennetaan vahvemmin kaupunkistrategian mukaisesti. Uudistuksen myötä avustaminen vastaa nykyisen toimintaympäristön vaatimuksia.
Liikuntajaoston kokouksen päätöstiedote 31.3.2026: Jaosto päätti uudesta yleisavustuksesta31.3.2026 18:34:13 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 31.3.2026 päätöstiedote on julkaistu. Jaosto päätti liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Ennakkotiedote: liikuntajaosto päättää uudesta yleisavustuksesta 31.3.202627.3.2026 08:56:38 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päättää kokouksessaan 31.3.2026 liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
