Kipparlahden metrosilta uusitaan kesällä 2021
15.10.2019 14:56:06 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote
Kipparlahden metrosilta uusitaan kesällä 2021. Sillan kantavuus ei tällä hetkellä mahdollista metron akselipainojen nostamista ja metrojärjestelmän kehittämistä. Sillan rakenteesta johtuen sillan vahvistaminen ei ole mahdollista, vaan se pitää uusia kokonaan.
— Metrojärjestelmän kehittämistarpeiden lisäksi uuden sillan rakentaminen mahdollistaa yhteensovittamisen viereen kaavaillun Itäbaanan pyöräilyväylän ylikulkukäytävän kanssa, kertoo HKL:n projektipäällikkö Eero Valkama.
Sillan uusimisen vuoksi kesällä 2021 metro ei liikennöi Itäkeskuksen ja Sörnäisten välillä noin kahden viikon aikana. Liikenteen järjestämisestä vastaava Helsingin seudun liikenne HSL suunnittelee korvaavan liikenteen järjestelyt katkon ajaksi.
Kipparlahden sillan uusiminen on osa kokonaisuutta, joka mahdollistaa akselipainojen ja kapasiteetin kasvattamisen. Kulosaaren metrosillan korjauksessa vuonna 2017 siltaa vahvistettiin kantamaan nykyistä suurempia kuormia. Kesällä 2021 on tarkoituksena vahvistaa myös Siilitien ja Sahaajakadun metrosillat. Kaikki metrosillat on vahvistettu 2020-loppuun mennessä, jolloin HKL varautuu uuden metrokaluston hankintaan.
Yhteyshenkilöt
HK:n projektipällikkö Eero Valkama, eero.valkama@hel.fi, 040 1981415
Tietoja julkaisijasta
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne OyPL 100
01022 Kaupunkiliikenne
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Ikoninen Rautatientorin metroasema uudistetaan lähivuosina29.1.2026 16:15:00 EET | Tiedote
Rautatientorin metroaseman uudistusta suunnitellaan vuosille 2027–2029.
Itäkeskuksen metroaseman liukuportaat remonttiin yksi kerrallaan26.1.2026 15:41:06 EET | Tiedote
Itäkeskuksen metroaseman itäisen, kauppakeskuksen puoleisen sisäänkäynnin liukuportaat korjataan. Kolmesta liukuportaasta yhtä kunnostetaan vuorollaan.
Itäkeskuksen metroaseman ympäristöä kohennetaan21.1.2026 09:47:48 EET | Tiedote
Itäkeskuksen metroaseman kunnostustyöt ovat edenneet kattotöistä vedeneristykseen. Alueen ilme kohenee ja samalla huolto helpottuu. Kunnostus etenee myöhemmin keväällä aseman sisätiloihin.
Metro uudistuu pääkaupunkiseudulla – yhteistyö palveluntoimittajien kanssa alkaa21.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Pääkaupunkiseudun metron vanhentuvia järjestelmiä uusitaan tulevien vuosien aikana. Sopimukset junankulunvalvontajärjestelmän ja mobiiliverkon toimittajien kanssa sekä nykyjärjestelmän muutoksien sopimus on nyt allekirjoitettu. Yhteistyö palveluntoimittajien kanssa alkaa vuoden 2026 helmi- maaliskuun vaihteessa. Uudistukset tehdään osana Metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantamishanketta (METKA).
Metroliikenteeseen katko vuonna 2027 – Kalasataman metroasema kiinni ennakoitua lyhyemmän ajan15.1.2026 13:01:02 EET | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy uusii Junatien metrosillan Kalasataman ja Sörnäisten välillä vuosina 2026–2028. Hankkeen aikataulut ovat suunnittelun edetessä tarkentuneet. Sillan uusimisen vaatima metroliikenteen katko alkaa loppukeväällä 2027. Kalasataman metroasema on suljettuna noin kahdeksan kuukautta ennakoitua lyhyemmän ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme