Kipsihaku alkaa koko maassa – viljelijä, katso, missä kipsiä voi hakea!
Kipsin hakuun soveltuvia alueita on Pohjois-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Hämeen, Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten alueilla. KIPSI-hankkeen karttapalvelusta voi tarkastaa, sijaitsevatko omat peltolohkot kipsitukikelpoisella alueella.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on koordinoinut KIPSI-hanketta Saaristomeren valuma-alueella vuodesta 2019 alkaen, ja vuonna 2022 kipsihaku laajeni koko rannikkoalueelle. Kipsin levitys rahoitetaan EU:n elpymisvälineen ja Vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoituksella.
Kipsihaku oli viime kesänä vilkasta. Nousseet kustannukset ja yllättävän suuret hakumäärät johtivat siihen, että tällä hakukierroksella kipsikäsittelyä kohdennetaan aiempaa tarkemmin vuonna 2022 laajentuneella hankealueella. Kohdennusta tehdään niille alueille, joilla kipsinlevityksen hyödyt vesiensuojelulle ovat suurimmat.
- Arviointi kohdentamisesta on tehty yhdessä ympäristöministeriön ja alueellisten ELY-keskusten vesienhoidon asiantuntijoiden kanssa, kertoo KIPSI-hankkeen projektipäällikkö Minna Kolari.
Tarkemman kohdentamisen perusteena on vesien- ja merenhoidon suunnittelussa tunnistettu maatalouden kuormituksen aiheuttama paine vesistöihin.
Sen sijaan Saaristomeren alueella haku avautuu kaikille alueen viljelijöille. Saaristomeren vaikutusalueella tavoitteena on levittää kipsiä vielä noin 25 000 hehtaarille, muilla rannikkoalueilla rahoitusta riittää tällä hetkellä vielä noin 10 000 hehtaarin levittämiseen.
- Alueilla, joilla maatalouden kuormitus ja peltomaan huuhtoutuminen on voimakasta, kuormitusta voidaan kipsin avulla vähentää kustannustehokkaasti ja nopeasti. Kipsin levityksen ohella pelloilla on syytä jatkaa muita vesiensuojelutoimia, Kolari jatkaa.
Kipsinlevitystä sekä maksutonta tilakohtaista kipsineuvontaa voi hakea aluehallinnon asiointipalvelusta: www.kipsinlevitys.fi Neuvontaa antaa ProAgria. Kipsin levityksen hoitaa KIPSI-hankkeen kilpailuttama urakoitsija.
Kipsikäsittely on turvallinen vesiensuojelukeino
Kipsikäsittelyn avulla pystytään leikkaamaan SAVE2-hankkeen tuoreen raportin mukaan peltomailta huuhtoutuvan kokonaisfosforin kuormituksesta noin 30 prosenttia ja kiintoaineskuormasta noin puolet. Myös pelloilta tulevan orgaanisen hiilen aiheuttama kuormitus vähenee noin puolella.
Kipsin vaikutus kestää noin viisi vuotta, SAVE2-hankkeen tulosten perusteella mahdollisesti pidempään. Haittoja peltomaalle tai kasvustolle ei ole havaittu.
Kipsin levitys tehdään tavanomaisella peltokalustolla, ja viljelijät ovat olleet tyytyväisiä levitysjälkeen. Kipsin vaikutuksia seurataan KIPSI-hankkeessa vedenlaadun mittauksilla eri puolilla Suomea.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Minna Kolari, Varsinais-Suomen ELY-keskus, p. 0295 025 062
Kaakkois-Suomen ja Hämeen ELY-keskusten alue sekä Itä-Uusimaa:
Erityisasiantuntija Niklas Grönroos, p. 0295 022 122
Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pirkanmaan ELY-keskusten alue sekä Länsi-Uusimaa:
Erityisasiantuntija Kati Ojala, p. 0295 023 030
Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten alue:
Erityisasiantuntija Mats Willner, p. 0295 022 138
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Rauman seurakunta sai kiitosta modernin rakennusperinnön vaalimisesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)16.5.2024 13:01:08 EEST | Tiedote
Järjestyksessään seitsemäs Satakunnan kulttuuriympäristöteko -palkinto luovutettiin 16.5.2024 Rauman seurakunnalle.
Päällystys- ja tiemerkintätyöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun tiestöllä 202416.5.2024 11:44:42 EEST | Tiedote
Tänä kesänä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tehdään runsaasti päällystystöitä. Maanteitä päällystetään noin 405 kilometriä sekä jalankulun ja pyöräilyn väyliä noin 45 kilometriä. Päällystysmäärä on kolminkertainen viime vuoteen verrattuna. Tämän kesän pisin yhtäjaksoinen päällystyskohde on seututie 793 Maliskylä - Haapavesi välin päällystäminen 21 km matkalta. Jalankulun ja pyöräilyn väylien päällysmäärä on moninkertainen edellisvuosiin verrattuna. Kohteet sijaitsevat Oulun, Kempeleen, Muhoksen, Iin, Ylivieskan ja Nivalan alueella. Tämän kesän päällystyksillä saadaan parannettua useita huonokuntoisia jalankulun ja pyöräilyn väyliä. Päällystystyömailla nopeusrajoituksia alennetaan työn ajaksi. Noudattamalla nopeusrajoituksia parannat liikenneturvallisuutta ja teet työmaasta turvallisemman niin työntekijöille, kuin tiellä liikkujillekin. Useilla kohteilla on käytössä liikennevalot ja saattoauto, joiden avulla liikenne ohjataan turvallisesti työmaan ohi. Päällystystyöt pyritään tekemään
Ministrarna Mykkänen och Essayah inledde pilotområdesarbetet för Skärgårdshavsprogrammet15.5.2024 13:09:55 EEST | Tiedote
Tisdagen den 14.5.2024 inledde miljö- och klimatminister Kai Mykkänen tillsammans med jord- och skogsbruksminister Sari Essayah i S:t Karins vid yrkesinstitutet Livia det pilotområdesarbete som ingår i Skärgårdshavsprogrammet. Ministrarna presenterade sin hälsning till Skärgårdshavsprogrammet och aktörerna i regionen.
Ministerit Mykkänen ja Essayah käynnistivät Saaristomeri-ohjelman pilottialuetyön15.5.2024 13:09:55 EEST | Tiedote
Tiistaina 14.5.2024 ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen yhdessä maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin kanssa käynnistivät Saaristomeri-ohjelmaan kuuluvan pilottialuetyön Kaarinassa ammattiopisto Liviassa. Ministerit esittivät tilaisuudessa tervehdyksensä Saaristomeri-ohjelmalle ja alueen toimijoille.
Valkoposkihanhien ensimmäinen päämuutto tapahtui maanantaina 13.5.202414.5.2024 13:10:16 EEST | Tiedote
Suomen kautta aikojen kovin muuttoryntäys tapahtui 13.5., jolloin Porvoon edustan saarissa, erityisesti Söderskärin lintuasemalla havaittiin ennätykselliset 382 000 hanhea, joista 161 000 määriteltiin valkoposkihanhiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme