Kirjailija Sari Aro Savonia-palkintoehdokkaaksi

Savonia-kirjallisuuspalkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena savolaiselle kirjailijalle kyseisenä vuonna julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta. Palkinnon arvo on 12 000 euroa ja se jaetaan 9.12.
Palkintoraati luonnehtii Aron teosta seuraavasti:
"Aro kirjoittaa esikoisromaanissaan värikästä ja täyteläistä proosaa 1930- ja 40-lukujen suomalaisesta siirtokunnasta Brasilian sademetsissä. Keskiössä on savolaisen tytön selviytymistarina aluksi ankaran uskonnollisen yhteisön paineessa ja myöhemmin Brasilian autoritäärisen yhteiskunnan puristuksessa. Aron kieli on poikkeuksellisen kuvailevaa ja värikylläistä, mikä yhdistettynä brasilialaiseen villiin ja hallitsemattomaan luontoon tekee romaanista vahvan visuaalisen lukuelämyksen."
Kuopiossa syntynyt ja nykyisin Espoossa asuva Sari Aro on kokenut journalisti, joka työskentelee Ylen televisiouutisten tuottajana. Hän on opiskellut kirjoittamista myös Kriittisessä korkeakoulussa. Nukkuvan jättiläisen laakso on hänen esikoisteoksensa, joka sai alkusysäyksen tositapahtumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina Pietilä
Tuottaja
040 7792942
pauliina.pietila@gummerus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Suomalaisen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -kirjoja myyty jo yli 390 000 kappaletta – Uutuus Ei sinun lapsesi (Gummerus) käsittelee äitiyttä9.5.2025 08:06:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaalla asuvan bestsellerkirjailijan Nilla Kjellsdotterin Murhia pohjanmaalla -dekkareita on myyty yhteensä jo yli 390 000 kappaletta. Vaasan poliisissa työskentelevästä etsivä Mija Wadösta kertovia jännityskirjoja julkaistaan nykyään paitsi suomeksi ja ruotsiksi, myös norjaksi, tanskaksi ja viroksi. Sarjan neljäs osa, Ruotsissa alkuvuodesta julkaistu Inte ditt barn ilmestyy suomeksi 28.5. nimellä Ei sinun lapsesi (Gummerus).
Pinnanalaiset jännitteet purkautuvat norjalaisissa rippijuhlissa – Marie Aubertin Enhän minä ole sellainen (Gummerus) on nautinnollisen kipeä perhedraama6.5.2025 09:22:25 EEST | Tiedote
Norjalaiskirjailija Marie Aubertin mustaa huumoria tihkuva, taidokkaan vähäeleinen teos Enhän minä ole sellainen (Gummerus) mukailee tarinaa rumasta ankanpoikasesta: miltä muiden muuttuneet katseet todella tuntuvat?
Gummerus julkaisee suomeksi Percival Everettin Pulitzer-palkitun romanin James6.5.2025 09:20:41 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiskirjailija Percival Everettin James on vaikuttava uudelleentulkinta Mark Twainin romaanista Huckleberry Finnin seikkailut. James kertoo klassikkoteoksen tarinan perheensä yhteen saattamisen puolesta taistelevan orja-Jimin näkökulmasta ja näyttää rotusorron absurdiuden. Teos ilmestyy suomeksi syksyllä 2026, ja sen suomentaa palkittu kääntäjä Antero Tiittula.
ENNAKKOTIEDOTE: Rahasta puhuminen on parisuhteen hoitamista – Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa ilmestyy 21.5.30.4.2025 11:00:31 EEST | Tiedote
Kuka maksaa ravintolalaskut tai lasten kurahaalarit, kun toinen tienaa enemmän kuin toinen? Kannattaako kaikki jakaa 50-50 -periaatteella? Miten luokkatausta näkyy parisuhteen raha-asioissa? Mikä on rahaminä tai fuck you –rahasto? Entä mitä tarkoittavat avio-oikeus ja ositus ja miten varautua eroon taloudellisesti? Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa (Gummerus) kertoo kaiken tarpeellisen rakkaudesta ja rahasta.
Toivoa ja tärkeitä puheenvuoroja – Tutustu Gummeruksen syksyn 2025 uutuuskirjoihin29.4.2025 09:39:43 EEST | Tiedote
Yksi tämän vuoden odotetuimpia kirjoja on Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin muistelmateos Toivo on tekoja, joka ilmestyy 4.11. Muistelmissaan Marin kertoo tiestään politiikan huipulle sekä avaa näkemyksiään johtajuudesta ja muutoksen aikaansaamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme